Siivoillessani sähköpostia havahduin tämän syksyn poikkeuksellisen ilmiöön. Olen saanut varsin paljon palautetta antamastani palautteesta. Ainakaan en muista tällaista tapahtuneen vastaavassa mittakaavassa aiemmin.

Luin palautteenpalauteviestit vielä uudelleen ja olin todella hämmentynyt. Mietin, onko omiin toimintatapoihini missään vaiheessa kuulunut kiittää palautteesta – ja vielä liikuttavan kauniiden adjektiivien avulla kuvailla saamaani palautetta.

Nolottaa. Todennäköisesti ei ole kuulunut. Opiskelijan roolissa viestintäni on loppunut arvosanan kirjautuessa järjestelmään. ”Suoritettu ja ei kun seuraavaan.”

Mietin hetken sitäkin, olenko itse edes paneutunut riittävän perusteellisesti saamaani palautteeseen – vai olenko ainoastaan tyytynyt saamaani arvosanaan ja kääntänyt uuden lehden. Olenko edes osannut ottaa opiksi saamastani palautteesta? Toivottavasti.

Ja sitäkin mietin, että olenko saanut palautetta. Tai millaista palautetta olen saanut.

Syksyn aikana olen kuullut antavani kattavaa, kannustavaa, kehittävää, perusteellista ja pohtivaa palautetta. Melkein tirautin muutaman onnenkynnelen noita kauniita sanoja lukiessani. Niin hyvältä nuo adjektiivit arjen keskellä tuntuivat. Saatoin omalla palautteellani olla oikeasti tukemassa jonkun intoa kehittää itseään.

Kiitos palautteesta.

Viimeistään nyt aion ottaa opikseni. Kun jatkossa saan palautetta, perehdyn siihen kunnolla. Ja saatan tarjota muutaman ystävällisen sanan palautteen myös palautteen antajalle. Hyvä kannattaa laittaa kiertämään.

Lue myös tämä pohdintani palautteesta: Osaanko antaa ja vastaanottaa palautetta?

Kuva: Heli Antila.