”Ei orpo-otsikoita.” ”Ei orporivejä sivun lopussa.”
Mikä ihme on esseessäni orpoa ja miksi sellaista ei saa olla?
Lyhyt määrittely siitä, mitä tarkoitan puhuessani orpo-otsikoista ja orporiveistä.
Orpo-otsikko:
Tieteellisessä esseessä kaikki luvut (otsikot) numeroidaan. Näin ollen numeroa 1 kantaa yleensä Johdanto. Tieteellisen viestinnän kursseillani olen vinkannut opiskelijoitani pohtimaan työn sisällysluetteloa miellekarttaa apuna käyttäen. Itse koen, että miellekartan avulla päälukujen ja alalukujen suhde on helppo hahmottaa.
Päälukujen suhteen ei orpoutta tarkitse pelätä, mutta työn rakenne muuttuu helposti ongelmalliseksi alalukuja tai niiden alalukuja käytettäessä.
1 JOHDANTO
2 YKKÖNEN
2.1 Ykkösen alaykkönen
2.2 Ykkösen alakakkonen
Esimerkissäni näkyy kaksi ensimmäistä lukua, joista jälkimmäisessä on kaksi alalukua. Kaikki on siis kunnossa. Jos Ykkösellä olisi vain yksi alaotsikko 2.1 olisi kyse orpo-otsikosta.
Mikä orpo-otsikossa sitten on pahaa?
Kuvitellaan, että olisit tekemässä esseetä, luvun yläluku olisi esimerkiksi
2 NISÄKKÄÄT ja sillä olisi vain yksi alaluku 2.1 Koirat
Jos kyseisessä työssä puhutaan vain koirista, miksi ylälukuna on ”Nisäkkäät” eikä ”Koirat”? Alaluvut olisivat perusteltuja, jos mukana olisi esim. 2.2 Kissat.
Jokainen ymmärtää, että työn rajaus on erilainen, jos puhutaan vain koirista tai puhutaan koirista ja kissoista. Siksi orpous on samalla mielestäni rajausongelma.
Orporivi:
Orporivi sivun ylä- tai alalaidassa on ongelma tekstin asemoinnissa. Se tarkoittaa sitä, että sivun ylä- tai alalaidassa on vain yksi tekstirivi. Sivu näyttää typerältä. Teksti kannattaakin rakentaa ja asemoida siten, että ei olla ainoastaan yhden rivin varassa. Kappaleen kerrontaa on usein helppo jatkaa parilla lauseella ja näin orporiveistä ei synny ongelmaa ja teksti vaikuttaa yhtenäisemmältä ja ulkoasu siistimmältä.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 