Yritysblogi on kaksiteräinen miekka. Se voi oikein tehtynä olla yrityksellesi kultakimpale; tehomyyjä, joka on töissä 24/7. Väärin toteutettuna se saattaa haalistaa yrityksen brändiä ja jättää lukijalleen mielikuvan jopa entisestä yrityksestä.

Seurasin muutamia Googlen hakutuloksia sanalla yritysblogi. Monet kirjoituksista ovat jo muutaman vuoden takaa. Blogeille povattiin suurta tulevaisuutta reilut kymmenen vuotta sitten. Yritysblogi nähtiin ilmaisena maailmanlaajuisena kanavana, jossa yritys voisi itse sanella näkyvyyttään rajattomasti.

Blogeja saatettiin perustaa alkuinnossa, mutta lopulta niin kirjoittaminen kuin blogin kehittäminenkin saattoi jäädä retuperälle. Ja sitten asia kenties unohtui. Pohdin tässä tekstissä tekstiin painottuvia yritysblogeja ennen kaikkea kirjoittamisen näkökulmasta.

Kuka kirjoittaa?

Jos puhutaan tekstiin pohjautuvista blogeista, on yhtenä avainasiana kysymys siitä, kuka vastaa blogin teksteistä ja kirjoittamisesta. Itse näen suurena vahvuutena sen, että kirjoittajalla on toimittajatausta. Liian mairittelevat ja mainostavat tekstit harvoin uppoavat mediakriittiseen yleisöön – edes yritysblogissa. Hyvä blogiteksti voi olla minä-muotoinen, mutta myös lehtijuttua mukailevat tekstit toimivat hyvin blogissa.

Kirjoittajuus voidaan jakaa monella eri tavalla. Voidaan sopia, että tekstit toimitetaan itse yrityksen sisällä. Tässä tapauksessa suosittelen, että päävastuu nimetään yhdelle henkilölle – ja hänelle varataan myös työaikaa blogin hoitamiseen. Perusvaatimus on, että kyseinen henkilö on hyvä kirjoittaja ja hallitsee viestinnän muutkin osa-alueet hyvin.

Jos päädytään tähän ratkaisuun, suosittelen ottamaan kirjoittajatiimiin useita eri henkilöitä. Moniäänisyys saa näkyä; se tuo uskottavuutta. Oma kirjoittajavuorokin tulee hieman harvemmin, kun tekijöitä on useampia.

Toinen vaihtoehto on ostaa tekstit yrityksen ulkopuolelta. Tällöin blogin päätoimittajuus ei ole yrityksellä, mutta juttuideat voivat silti tulla yritykseltä. Ulkopuolisen on vaikeaa – oikeastaan lähes mahdotonta – ideoida kaikkia olennaisia aiheita itse. Ulkopuolinen kirjoittaja takaa teksteille hyvän ja yhtenäisen laadun. Hän voi tehdä ilmeikkään haastattelun vuosia firmassa vaikuttaneista Matista ja Maijasta – siinä missä esitellä pian lanseerattavan kaiken mullistavan uutuustuotteenkin.

Kirjoittamisen lisäksi on syytä tietenkin pohtia monia muitakin asioita muun muassa kuvitusta, hakusanoja, löydettävyyttä, kohderyhmää, blogin nimeä ja tavoitetta sekä seurantaa. Hyväänkään konseptiin ei kannata jäädä kiinni, vaan uudistuva blogi pitää paremmin lukijakunnan mielenkiinnon yllä.

Elintärkeää on myös jatkuvuus. Kun yritys päättää aloittaa blogin, eivät päivitykset saa katketa useiksi kuukausiksi. Joka päivä ei uusia tekstejä tarvitse tulla, ehkä joskus parin viikonkin tauko voi olla paikallaan. Kesken jäänyt päivittämätön blogi saattaa kuitenkin antaa asiakkaille signaalin siitä, että yritystoimintakin on loppunut.

Sitä elinvoimainen yritys tuskin haluaa.

blogi8
Löydettävyys on tärkeää. Hyvillä teksteillä ei ole arvoa, jos kukaan ei löydä niitä Internetin ihmemaasta. Kuva: Heli Antila.

 

Advertisement