Olet kirjoittamassa tieteellistä artikkelia tai tehtävänäsi on korkeakoulun essee tai oppimistehtävä. Sinulle on annettu tieto käytettävästä lähdemateriaalista tai olet valinnut lähteet itse. Tiedät, että sinun on osattava merkitä viitemerkinnät tieteellisen käytännön mukaan. Todennäköisesti et kuitenkaan lue ja kirjoita samanaikaisesti.

Miten siis juuri sinulla on tapana tehdä muistiinpanot lähteistä?

Esittelen tässä tekstissä muutamia vaihtoehtoja, joita tiedän ihmisten käyttävän. Mahdatkohan tunnistaa niistä oman toimintatapasi?

1. Lähdekirjallisuuden lukija käyttää värillisiä tarralappuja tai klemmareita. Aina osuessa kiinnostavalle sivulle, hän merkitsee sivun lapulla tai klemmarilla myöhempää käyttöä varten. Tämä toimii vain perinteistä kirjaa luettaessa.

2. Lähdekirjallisuuden lukija pitää vieressään ruutuvihkoa ja kirjoittaa siihen sivunumeron ja suoran sitaatin lähdeteoksesta. Jos kyseessä on toimitettu teos, hän merkitsee sivunumeron yhteyteen tiedot myös kyseisen artikkelin kirjoittajasta.

3. Lähdekirjallisuuden lukija pitää vieressään ruutuvihkoa ja kirjoittaa siihen sivunumeron ja muokkaa jo valmiiksi lähdeteoksen tiedot omaksi tekstikseen. Näin se on tarvittaessa siirrettävissä suoraan omaan tekstiin. Jos kyseessä on toimitettu teos, hän merkitsee sivunumeron yhteyteen tiedot myös kyseisen artikkelin kirjoittajasta.

4. Lähdekirjallisuuden lukija lukee tietokoneen, tabletin tai puhelimen läheisyydessä ja toteuttaa joko vaihtoehtoa 2 tai 3, mutta tekee muistiinpanot suoraan sähköisinä säästääkseen aikaa ja vaivaa. Erityisesti e-kirjaa luettaessa tämä on helppo toteuttaa. Osa toteuttaa vaihtoehdot 2 ja 3 myös niin, että merkitsee ruutupaperille tai puhelimen muistioon ainoastaan kiinnostavat sivunumerot. Tässä riskinä on se, ettei paljon luettuaan enää muista, mistä asiasta kyseisellä sivulla oikeastaan innostuikaan. Sama pätee myös ykköskohtaan.

5. Lähtökohtana on kirjoittaminen. Lähdekirjallisuuden lukija on jo kirjoittanut valmiiksi omaa tekstiään ja etsii tietoisesti tekstin sekaan sopivaa viitemateriaalia silmäilemällä useampia lähdeteoksia samanaikaisesti. Haasteena voi olla se, että kirjoittaminen ennen lukemista voi tehdä tekstistä pinnallista ja yleiskielistä. Aihealue on hallittava todella hyvin, että kirjoittamisen voi aloittaa ennen lukemista.

6. Lähdekirjallisuuden lukija käyttää apunaan jotain viitteidenhallintaohjelmaa esim. Refworksia.

Vaihtoehtoja löytyy tietenkin paljon muitakin. Käytännössä oma viiteidenhallinta voi myös olla hyvin vaihtelevaa riippuen aiheesta, kirjan formaatista ja kiinnostavuudesta sekä käytettävissä olevasta ajasta.

Joissain tapauksissa voi olla kiinnostavaa lukea koko kirja, toisinaan kirjasta etsitään silmäillen ja sisällysluettelon avulla vain tekstiin tarvittavaa täsmätietoa. Tämäkin vaikuttaa oleellisesti muistiinpanojen tekemiseen ja esimerkiksi lukupaikan valintaan.

Toimintatapoja ei voi luokitella oikeisiin ja vääriin. Ainoana ”vääränä” toimintatapana pitäisin sitä, että kirjoja luetaan tekemättä muistiinpanoja ja merkitsemättä sivunumeroita ylös. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että samaan kirjaan on tartuttava vielä toistamiseen ja halutun asian etsiminen nopeasti voi olla hyvin haasteellista ilman sivunumerovihjettä.

Siihen tekstiviitteeseen kun on kuitenkin merkittävä tekijän sukunimen ja julkaisuvuoden lisäksi myös se sivunumero.

blogiB
Kuva: Heli Antila.