Ajatus oppimistehtävän julkisuudesta jäi mietityttämään luettuani tuoreimmasta Kasvatus-lehdestä artikkelin Luottamuksen rakentuminen verkko-opiskelussa. Artikkelin taustana on Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston verkkokurssilla opiskelleiden opiskelijoiden ajatuksia luottamuksesta. Oppimistehtävien julkisuus nousi esille tuloksissa lähinnä tietoturvan näkökulmasta, pelkona oman omistajuuden häviämisestä ja siitä, että tehtävä päätyisi muidenkin kuin verkkokurssilaisten nähtäväksi. (Valkonen, Tyrväinen, Uotinen 2020.)
Kyseessä on vain yksi pieni detalji. Se kuitenkin pysähdytti minut. Ja jäin pohtimaan asiaa lopulta aivan eri näkökulmasta.
Entäs jos tehtävä tehtäisiinkin jo tietoisesti julkisena?
Ymmärrän opiskelijoiden väitteen. Kun opiskeltava asia on uusi ja oma osaaminen epävarmaa, saattaa oman oppimistehtävän julkisuus tuntua pelottavalta ajatukselta. Toisaalta, jos kyseessä ei ole henkilökohtainen reflektointi, niin miksi julkisuutta pitäisi pelätä? Oppimistehtävän alussa voi tehdä tiettäväksi taustan – eli että on opettelemassa innolla uutta asiaa. Näin kukaan lukija ei edellytäkään tehtävältä väitöskirjatasoa.
Käytin itse viestinnän ja markkinointiviestinnän opetuksessa ammattikorkeakoulussa paljon blogitehtäviä. Oma taustani on journalismin parissa ja olen opiskellut mediajulkisuutta. Itse näin omasta opettajanäkökulmastani asian aivan toisin.
Toki myönnän senkin, että viestintäaineisiin julkisuus on integroitavissa luontevasti. Joissain muissa oppiaineissa kysymys on varmasti huomattavasti haastavampaa.
Minun mielestäni oppimistehtävän tekeminen julkisena opettaa aikuisopiskelijalle paljon muutakin kuin itse tehtävän substanssiasioita. Lähtökohtaisesti en pidä siitä, että tehtävien kohdeyleisönä on vain opettaja ja muu ryhmä. Näen paljon hyödyllisempänä sen, että tehtävän vastaus suunnataan suurelle yleisölle.
Kohderyhmä nimittäin näkyy sisällössä.
Minun mielestäni siinä on aika iso ero, opiskellaanko koulua vai elämää varten. Oman kokemukseni mukaan julkisiin tehtäviin paneuduttiin paremmin ja työstettävästä asiasta onnistutaan lähes poikkeuksetta luomaan monipuolinen kokonaiskäsitys eli oppimista oli selkeästi tapahtunut. Lähtökohtanakin kaikilla opiskelijoilla oli suorittamisen sijaan asian omaksuminen.
En kiistä sitä, että paineetkin saattoivat olla kovemmat. Kukaan ei silti koskaan maininnut, että ne olisivat olleet LIIAN kovat. Itselleni jäi vaikutelma, että julkisista tehtävistä jopa pidettiin.
Piilo-opetussuunnitelmanaani kuului kunnianhimoinen tavoite. Halusin kouluttaa opiskelijoistani osaavia ammattilaisia, jotka uskaltavat tuoda osaamistaan myös esille ja käydä ammatillista keskustelua uskottavasti – myös opiskelun jälkeisessä elämässä.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 