Mistä tunnistat ihmiset? Muistatko heidän kasvonsa vai nimensä?
Jokainen paljon ihmisiä tapaava kehittää tähän omat ratkaisunsa. Minulle vahvuus on ollut aina nimien oppiminen ja muistaminen. Sen sijaan kun näen kasvot vieraassa ympäristössä – tunnistan ihmisen aniharvoin. Jos hiusten väri tai pituus on muuttunut, tunnistusvaikeuksia voi olla tutussakin ympäristössä.
Kasvosokeuteni vuoksi minua on sanottu leuhkaksi. Olen myös käynyt katujen varsilla useampiakin tuttavallisia keskusteluja – en vieläkään tiedä keiden kaikkien kanssa.Ja olen kävellyt kaupan ovella hyvin tuttuja ihmisiä vastaan – tervehtimättä ja tuntematta.
Noloa.
”Hei Heli! Kiva nähdä pitkästä aikaa!” on repliikki, josta tietää toisen tuntevan minut, ehkä hyvinkin. En pysty millään palauttamaan henkilöllisyyttä mieleeni – enkä aina kehtaa kysyä. On vahva tunne siitä, että pitäisi tietää ja kohta se muistuu mieleeni.
Mutta se ei muistu.
Toivonkin, että kohdatessamme SINÄ teet aloitteen, tulet juttelemaan ja esittäydyt vielä varmuuden vuoksi. Tapaan mielelläni vanhoja tuttuja.
Sen sijan nimien opettelu ja niiden muistaminen rajatussa ryhmässä on ollut helppoa. Opettaessani uutta ryhmää sain 20-30 henkilön nimilistan ja saman verran yleensä ennalta täysin vieraita kasvoja.
Opin ne kuitenkin nopeasti.
Saatoin ensimmäisellä oppitunnilla piirtää esittelyn yhteydessä lyijykynällä paperille istumajärjestyksen pulpetteineen. Näin saatoin jo ensimmäisen tunnin tuntikeskusteluissa käyttää ihmisten oikeita etunimiä ja samalla opetella niitä.
Nimien opetteluun käytin myös erilaisia muistikeinoja. Apuna saattoivat toimia ihmisten kotipaikat, työpaikat, harrastukset tai pukeutumistyyli, joiden avulla loin itselleni muistikertomuksen. Seuraavalla tunnilla muistin yleensä jo suuren osan nimistä.
Nimien opiskelua helpotti sekin, että monilla ihmisillä on yleensä tapana sijoittua seuraavallakin kerralla samalle paikalle.
Hieman epäloogiselta saattaa tuntua, että tunnistan monia urheilijoita. Siis kilpailutilanteessa. Tähän pätee sama luokkahuone-efekti. Ensisijaisena tunnistuskohteena toimii maatunnus. Yksilöurheilussa samaa sukupuolta olevia saman maan edustajia on yleensä kolmesta kuuteen. Heidät täytyy vain opetella erottamaan toisistaan. Yksi on roteva, toinen hento, kolmas on tumma, neljäs vaalea, viidenneltä löytyy erityispiirre esim. parta, kuudennella on pitkähköt hiukset…
Ei siinä sen suurempaa mysteeriä. Yleensä myös numerolaput rinnassa auttavat merkittävästi.
Toimittajana tapasin valtavan määrän ihmisiä päivittäin. Muistan edelleenkin nimien perusteella haastateltavani vuosien takaa, vaikka kasvot eivät mitään kerrokaan. Lähipiirini kyllästyi aikoja sitten siihen, kun uutisia tai ajankohtaisohjelmia seuratessani tämän tästä saatoin sanoa: ”Olen haastatellut tuota.”
Muistan edelleen useita haastattelutuokioita ja tunnelmia niiden ympäriltä. Joidenkin haastateltavien kanssa jo puolessa tunnissa saattoi syntyä tietynlainen ”ystävyyssuhde”, jos oltiin oikein samalla aaltopituudella.
Sanotaan, että opettaja muistaa oppilaansa. Niin muistaakin – tosin vain nimistä. Nykyisin törmään televisiota katsellessani tai lehtiä lukiessani enemmän entisiin opiskelijoihini kuin haastateltaviini. Aika usein muistan nimen lisäksi jonkun pienen mukavan keskustelutuokionkin kyseisen opiskelijan kanssa. Mutta ulkonäöstä en häntä enää tunnista.
Viime viikolla meinasin höräistä päiväkahvini väärään kurkkuun päivän lehteä lukiessani. Sieltä tuli esille tuttu nimi vieraine kasvoineen varsin yllättävässä yhteydessä. Muistin toki ja vielä googlasin muistini tueksi. Kyllä. Kyseessä oli oikea henkilö.
Yleensä nämä vuosien takaiset ”kohtaamiset” eivät yllätä. Moni on kunnostautunut työurallaan juuri sellaisissa asioissa, joissa hän oli jo opiskeluaikanaan lahjakas. Kyllä sitä aina pientä ylpeyttä tuntee toisen urakehitystä ja onnistumista seuratessa, vaikka monissa tapauksissa hän lienee suoriutunut urapolustaan vanhasta opettajastaan huolimatta.
Myös vanhojen koulukavereiden urakehitystä on ollut kiintoisaa seurata. Joskus jonkun urapolku on yllättänytkin. Tai ehkä ihminen kiinnostuksenkohteineen vain muuttui vuosien myötä.
Paljon olen miettinyt sitäkin, mikä todella on ollut vanhojen opettajien merkitys urakehitykseen. Omasta lukiostani kun tuntuu kasvaneen esimerkiksi viestintäalan ammattilaisia ja kuvataiteilijoita.
Tämä ei ehkä olekaan pelkkää sattumaa.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 