Olen kyllästynyt kuuntelemaan puheita kaupungistumisesta ja maaseudun kuolemasta. Asun maaseudulla eikä pienimpänä tavoitteenanikaan ole muuttaa kaupunkialueelle. Mielestäni myös maaseudulta käsin voi tehdä uskottavasti asiantuntijatyötä.

Digitalisaatio ja etätyö mahdollistavat entistä paremmin työskentelyn jokaiselle parhaiten sopivassa paikassa, siis myös maaseudulla. Täältäkin löytyy valokuitua ja langatonta laajakaistaa.

Olen huomannut keskittymisen ja ajoittain lähes paniikinomaisen paon kaupunkiseudulle. Olen myös huomannut, että matka maalta kaupunkiin on aina lyhyempi kuin kaupungista maalle. Maalaiset ovat ne, jotka liikkuvat.

Kaupunkilaiset tuntuvat uskovat oikeasti, että maalaisuutemme karisee reilun parin tunnin automatkalla jonnekin ja äly syttyy elämään vain kaupunkialuetta lähestyessä.

Näkisimme mielellämme myös Teidät vastavuoroisesti palavereissa maaseudun kauniissa ja inspiroivissa maisemissa.

 

* *

 

Elämisen laatu ja kustannukset ovat maalla aivan toista luokkaa kuin kaupungissa. Jos perustaisin armon vuonna 2016 yrityksen, perustaisin sen ehdottomasti pienelle paikkakunnalle. Jos taloudellisesti tekisi tiukkaa pääkaupunkiseudulla, muuttaisin välittömästi maalle; alentaisin tuntuvasti asumiskustannuksia ja hankkisin laatua elämääni.

Pienessä kunnassa ja isossa kaupungissa kuvio pyörii käytännössä aivan samalla tavalla. Asian ydin on vain se, että mitä pienemmät ympyrät, sitä helpompi on tuoreena yrittäjänä tavoittaa tärkeimmät kontaktit. Bisnes pääsee nopeasti käyntiin ja puskaradio alkaa ilman viivettä laulaa euroja uuden yrittäjän tilille.

Euroja ei pienistä piireistä aina tule yhtä paljon kuin isommista, mutta kun huomioidaan alhaiset kiinteät kustannukset, on lopputulos voittopuolinen. Jos bisnes ei ole sidottu kivijalkaan, voi tuore yrittäjä käyttää rauhassa aikaa uusasiakashankintaan – samalla kun paikallinen verkosto takaa perustoimeentulon.

 

Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia siitä, miten ja miksi akateemiset asiantuntijatyötä tekevät henkilöt ovat päättäneet valita asuin- ja/tai työskentelyalueekseen maaseudun? Miten muut ovat suhtautuneet tähän valintaan? Onko uskottavuus kärsinyt?

Haluaisin kuulla myös niiden koulutettujen henkilöiden ajatuksia, jotka suunnittelevat ja vasta miettivät muuttoa maaseudulle.

Kertokaa tarinanne vastausviestissä.

 

 

 

 

Advertisement