Mitä meninkään taas lupaamaan?

Muun muassa tämä ajatus kävi mielessäni, kun aloitin uutuuskirjan ”Arvoa ja arvottomuutta” lukemista. Töitä pyöri ympärillä – ja muitakin luettavia kirjoja. Mutta halusin tutustua juuri tähän nimenomaiseen ja olin luvannut Annukalle kirjoittaa myös ajatuksiani kirjasta blogitekstin muotoon.

Joskus minulla oli periaate, että tuttujen kirjoista en kyllä kirjoita, mutta se taisi vaipua unholaan jo ajat sitten. Rehellisesti sanoen, on kyllä helpompi avata sanainen arkkunsa silloin, kun ei henkilökohtaisesti tunne yhtään kirjan tekijää.

Siinä mielessä olin toki turvallisilla vesillä, että kirjan aihemaailma oli minulle tuttua. Tartuin siis rohkeasti kirjaan ja otin perinteiset kumppanini ruutupaperin ja lyijykynän viereen odottamaan muistiinpanojen hetkeä. Lopulta muistiinpanoja karttuikin neljä A4-kokoista paperia. Ajatuksia ehkä vieläkin enemmän.

Olin siis uuden vaikean hetken ääressä. En voisi millään mahduttaa kaikkia ajatuksiani yhteen ainoaan blogitekstiin. Oli siis karsittava. Ja reilusti. Ensimmäisen ranskalaisen viivan takaa löytyi ajatus ”Kun tulen kuulluksi ja nähdyksi” – lopulta aika läpileikkaava ajatus koko kirjan sisältöäkin ajattelen.

Siitä se sitten lähti.

Ja tällaiseen muotoon se lopulta päätyi: https://blogs.tuni.fi/taokblogi/opettajuus/arvoa-ja-arvottomuutta-monesta-nakokulmasta-tarkasteltuna/

Säästän tälläkin kertaa muistiinpanoni, jos haluan palata aiheen pariin jossain vaiheessa. Niin olen säästänyt usein aiemmatkin – ja kuitenkin aika harvoin olen ehtinyt palata. Valitettavasti. Kun on oltava ja tuottelias ja tehokas. Silloin ei ehdi enää syventää vanhoja ajatuksia.

Tulee uusia kirjoja, uusia artikkeleja, uutta kirjoitettavaa. Niin se vain menee.

Seuraavaksi tartun Pave Maijasen elämäkertaan. Tuttu on aihemaailma siinäkin teoksessa. Luen sitä lähdeteoksena, joten en bloggaa kirjasta. Ehkä se päätyy myöhemmin yhdeksi tietokirjani lähteeksi.

Saapi havaita.