Webinaari.

Niitä kuului työhöni jo vuosia ennen koronaa. Välillä olin äänessä esitelmöimässä tai pitämässä verkkotyöpajaa, toisinaan hakeuduin kuulijaksi kiinnostavan tiedon lähteille. Tässä tekstissä pureudun webinaareihin kuulijan roolissa.

Pandemia muutti jotain merkittävästi. Kun liveseminaaritkin tulivat verkkoon, alkoi infoähkyn valtakausi. Tällä en tarkoita sitä, etteivätkö webinaarit olisi olleet hyödyllisiä ja tärkeistä aiheista. Ongelma oli se, ettei mikään taho pystynyt enää millään tasolla koordinoimaan webinaarien aikataulutusta. Pahimmillaan törmäsin siihen, että samasta aihealueesta käytiin keskustelua samanaikaisesti kolmessa eri webinaarissa.

Melkoista haaskausta, kun kohderyhmänkin voidaan olettaa olevan suunnilleen sama.

Se, että hybriditilaisuudet jäivät elämään myös pandemian jälkeen, on mielestäni erittäin hyvä asia. Esimerkiksi monet pääkaupunkiseudulla järjestetyt kiinnostavat seminaarit ovat jääneet käymättä pitkän matkan ja/tai aikapulan takia. Nyt osallisuuden kokemuksen voi saada verkkovälitteisestikin.

Mutta verkkovälitteistä osallisuutta on mielestäni tarjolla tällä hetkellä aivan liikaa. Kun haluaa pysyä ajassa mukana, on osallistuttava keskusteluihin, seurattava puheenaiheita ja tiedettävä missä mennään. Webinaarien täyttäessä päiväohjelman olen kuitenkin huomannut, että niistä hyödyllisistäkin on tullut ikävällä tavalla kertakäyttötavaraa.

Linjoilta toiselle siirryttäessä ei ehdi enää prosessoida kuulemaansa riittävästi – puhumattakaan siitä, että ehtisi jakamaan tietoa yhteistyökumppaneiden ja työkaverien kanssa. Tieto jää prosessoimattomina hiukkasina täyttämään aivokoppaa – eikä siitä hyödy kukaan.

Havaitessani kyseisen seikan päätin muuttaa omalta osaltani kaksi asiaa:

  1. Olen entistä kriittisempi siihen, milloin ja mihin osallistun. Vähemmän voi olla enemmän, jos se mahdollistaa paremman keskittymisen ja antaa aikaa tiedon prosessointiin. Iltapäivän viimeisillä tunneilla ei välttämättä jaksa enää ottaa tietoa vastaan. Saatan sulkea linjat jopa kesken, jos huomaan ajatukseni sakkaavan.
  2. Olen aina tehnyt muistiinpanoja, mutta jatkossa aion myös hyödyntää niitä enemmän. Kirjoitan muistiinpanojeni pohjalta blogitekstejä, somepäivityksiä ja oivalluksia. Muutan sanoiksi kuulemani. Näin on mahdollista myös se, että tapahtuu uuden oppimista ja kuullut ajatukset eivät jää ainoastaan kertakäyttöisiksi korolauseiksi. Toivon tekstieni saavuttavan muitakin. Kirjoittamisen avulla olen kenties myös onnistunut tallentavaan tärkeimmät oivallukset omaan muistiini.