”Hyvä elämä on stressin sekä palautumisen paritanssia.”

Stressi välittyy sanana usein negatiivisesti. Riku Aalto ja Satu Tuominen muistuttavat uutuusteoksessaan ”Stressitasapaino”, ettei kyse ole pelkästään negatiivisesta tekijästä. Työssä ja elämässä ylipäätäänkin täytyy olla myös jonkin verran stressitekijöitä. Haasteelliseksi asian tekee se, että niitä ei saa olla liikaa. Ja liika on täysin yksilöllinen käsite.

Stressitasapaino kun on jokaisella hyvin erilainen.

Pyrittäessä täysin stressittömään elämään uhkana saattaa olla boreout eli tylsistyminen. Kun haasteet puuttuvat, ei elämä ole silloinkaan mielekästä. Hyvän ja pahan raja on häilyvä. Täydellistä stressittömyyttä ei siis kannata tavoitella.

Elämme ajanjaksoa, jolloin on äärimmäisen tärkeää omata kyky kuunnella itseään ja uskaltaa asettaa oman jaksamisensa rajat niin fyysiselle kuin henkisellekin puolelle. Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Monet työkalumme, tietokone ja sosiaalinen media etunenässä omat omiaan kasvattamaan henkistä taakkaa vaivihkaa ja huomaamatta. Henkinen väsymys saattaa johtaa fyysiseen uupumukseen. Tulee päivä, jolloin kroppa tahtoo sanoa työsopimuksensa irti erilaisin oudoin oirein. Raja on tullut vastaan. Enää ei jaksa.

Liiallinen stressi johtuu harvoin vain yhdestä tekijästä. Syyllistä ei kannata etsiä pelkästään oman itsensä ulkopuolelta. Jotain on muututtava myös omissa toimintatavoissa.

Stressi on voinut kasvaa vuosien aikana ja lopulta joku yksittäinen tekijä on katkaissut kamelin selän. Palautumisesta ja vapaa-ajastakin on tullut suorittamista. Hermosto ja vireystila kiertävät kiivaita ylikierroksia. Olo on ristiriitainen. Tavallaan kaikki on hyvin – ja ei kuitenkaan ole.

Keho kaipaa ja kestää hetkellistä kovaakin kuormitusta, mutta ei jatkuvaa liiallista kokonaiskuormitusta.

”Jos kadotin itseni kiireeseen ja kaupunkiin, niin hiljaisuuden ja luonnon keskeltä löysin itseni uudelleen.”

– Satu Tuominen –

Kirjassaan Aalto ja Tuominen kannustavat stressin välttämisen sijaan itsetuntemuksen parantamiseen, omien voimavarojen tunnistamiseen sekä niiden fiksuun säätelemiseen kokonaiskuormitus huomioiden. Kirjassa onkin kyse palautumistaitojen
kehittämisestä, kuormituksen säätelystä ja turvamarginaalin rakentamisesta fyysistä sekä psyykkistä kapasiteettia kasvattamalla.

Omien tapojen muuttamiseen pystyy vain henkilö itse. Tässä olen täysin samaa mieltä. Esimies ja työhyvinvointi voivat ainoastaan tukea, mutta muutokseen vaaditaan muuttujan oma tahto ja motivaatio. Tottumusten muuttaminen ei ole helppoa. Kirjassa mietitäänkin, että ”saattaisimme olla kaikki hyväkuntoisia, laihoja ja rikkaita”, jos pystyisimme kohtuuteen syömisessämme, liikunnassamme, säästämisessämme ja elämässä yleensä.

Ihan suoraviivaisesti en tähän usko, sillä monet muuttujat esimerkiksi sairastumisen muodossa saattavat hankaloitta tuntuvasti hyvään pyrkimistä. Kaikkeen emme voi sentään vaikuttaa tahdonvoimallamme. Mutta enempään voimme, kuin usein uskotaan. Vaikka pelkkä motivaatio ja tiukka päätös ei riitä aina kaikkeen, ehdoton edellytys se kyllä on hyvälle työelämälle.

Istumatyöntekijänä otan nyökytellen vastaan tiedon, että me tietokoneen orjat olemme keskimäärin 6,5 tunnin työkunnossa.

Tunnistan. Tietyssä vaiheessa päivää aivot joskus kieltäytyvät toimimasta. Vaikka olisin ollut vain kotona ja kommunikoinut konevälitteisesti, olen saattanut altistua päivän aikana sellaiselle määrälle ärsykkeitä, etten voi pitää edes televiota illalla auki tai kuunnella musiikkia. Vastaanottokanava on siltä päivältä täynnä.

Avain itsetuntemukseen ja omien omituisuuksiensa hyväksymiseen voi löytyä esimerkiksi siitä, että lukee stressistä kertovia kirjoja ja pyrkii soveltamaan niiden sanomaa omaan itseensä. Tervetuloa tutustumismatkalle itseen.

Riku Aalto & Satu Tuominen: Stressitasapaino — Parempaa elämää pidempään (Docendo 2022),
sidottu, 224 sivua.