Kun mikään ei tunnu miltään – koskettavasti työuupumuksesta

”Päätä särkee, olen haluton, vetelä paska. Mikään ei tunnu miltään. Inhoan itseäni, kun olen näin saamaton.”

Marjo Mattila antaa kasvot työuupumukselle uutuuskirjassaan ”Työuupumuksesta toiseen – keinoja toipumiseen ja ennaltaehkäisyyn.” Kirjassa on pitkiä lainauksia hänen päiväkirjateksteistään, avointa ja rehellistä tilitystä sekä olotilan ja tunnelmien kuvailua. Kirjassa on myös toinen osa, jossa Mattila hyödyntää aiheen kirjallisuutta ja miettii keinoja, joilla työuupumusta voidaan hoitaa ja ehkäistä.

Vaikka keinot ovatkin aina yksilöllisiä, paljon hyviä vinkkejä on tarjolla.

Mattila itse on sairastanut työuupumuksen ja masennuksen kahdesti. Päiväkirjatekstit on koottu hänen sairausloma-ajoiltaan. Päivämäärien avulla ne konkretisoivat hyvin sen, miten hidasta toipuminen on – ja toisaalta miten työlästä pientenkin parantavien askelten ottaminen on siinä tilanteessa, kun voimia ei kerta kaikkiaan löydy – yhtään.

Sairaana saattaa kyllä tiedostaa, mitä pitäisi tehdä, mutta asioiden tekeminen voikin tuntua liian kuormittavalta ja raskaalta.

”Itsensä ruoskiminen tai surkuttelu on turhaa, mutta se pitää käydä läpi. Tunteet on tunnettava ja sanoitettava itselle ja vihaakin on uskallettava tuntea. Parantuminen vaatii työstämistä, kivun sietämistä ja takapakkia. Ensimmäinen ehto paranemisprosessille on kuitenkin se, että annat itsellesi luvan sairastaa.”

Kirjasta löytyy paljon tuttuja elementtejä, jotka julkisuudessa usein yhdistetään työuupumukseen ja masennukseen: huonosti nukutut yöt, jolloin työasiat pyörivät mielessä, huono ruokahalu ja/tai painonnousu, halu olla yksin, keskittymiskyvyttömyys, matala ärsyyntymiskynnys, negatiivinen suhtautuminen asioihin, lamauttava väsymys, pelko tulevasta ja niin edelleen…

Lukiessani pystyin samastumaan moneen asiaan. Jäin kuitenkin miettimään sitä, millaisena kirja mahtaa näyttäytyä sellaiselle henkilölle, joka ei olekaan koskaan heräillyt tekemään töitä aamuyön tuskaisina unettomina tunteina. Mietin myös sitä, missä menee raja – kuinka paljon on lupa stressata ja missä vaiheessa on jo syytä huolestua ja rauhoittaa tilanne. Mattila mainitsee kirjassaan, että kerran sairastuttuaan hän tuntee oireensa ja osaa hellittää ajoissa.

Silti hän ei tunnistanut ja uupui uudelleen.

Mietin väistämättä myös sitä, millaista tukea uupunut voi saada henkilöltä, joka ei löydäkään samaistumispintaa uupuneen tunteisiin. Kirjassakin välähtää useamman kerran neuvoja: ”Sun pitää vaan lähteä.” ”Sun pitää vaan tehdä.” Ja kuitenkin toiminnanohjaus sakkaa – tai lähtemisestä tulee vain tyhjä olo. Kun ei ole vielä valmis siihen.

Mattila kuvaa osuvasti, miten sairaana kaikesta tekemisestä tulee suorittamista. Kävelylenkki on päivittäinen suoritus – ei välttämättä tervehdyttävä ilon aihe. Kuntosalilla tulee käytyä suorittaakseen liikuntaa tai kotoa poistumista. Suorittamisesta pitäisikin päästä aitoon haluun tehdä – ja sekin vie aikansa.

Haasteena toipumiselle ovat myös itsesyytökset sairastumisesta. Miksi juuri minä? Olisi pitänyt jaksaa.

Kirja on realistisuudessaan paikoin melko ahdistavaakin luettavaa. Silti uskallan suositella sitä. Uskon, että Marjo Mattilan avoimet ja rohkeat tilitykset auttavat ymmärtämään uupumista, uupunutta ja uupumusta.

Mattilan uupumuksen taustalta löytyy työpaikkakiusaamista ja huonoa hoitamatonta työilmapiiriä. Tuntuu ikävältä lukea, että työpaikalla ei ole tehty korjausliikkeitä siinäkään vaiheessa, kun useampi työntekijä on uupunut. Työilmapiiri on monisäikeinen asia, johon jokainen työntekijä voi osaltaan vaikuttaa. Uupunut ei enää jaksa, mutta työkavereilla on mahdollisuus reagoida.

Työkaverit eivät Mattilankaan tapauksessa joko nähneet tai ymmärtäneet oireiden vakavuutta. Juuri tästä syystä näkisin erittäin hyvänä, että kirjaan tutustuttaisiin, vaikkei uupumus tuntuisikaan omakohtaiselta. Vaikka yhteiskunnan rakenteet ja kiireinen elämänmeno osaltaan vaikuttavat työuupumuksen lisääntymiseen, jotain olisi myös tehtävissä yksittäisillä työpaikoilla asioiden eteen.

Pitäisi pysähtyä kuuntelemaan ihmistä.

”Työssä uupuminen ei ole luonnonlaki tai tarttuva tauti, vaan yhteiskunnan rakenteiden, valintojen ja asenteiden tulos.”

Mattila, M. 2022. Työuupumuksesta toiseen – keinoja toipumiseen ja ennaltaehkäisyyn. Helsinki: Oppian.