Olen alkanut suhtautua kriittisesti sosiaalisen median palveluihin.

Siis minä, joka olen vuosien varrella hypännyt ensimmäisten joukossa jokaiseen mahdolliseen sovellukseen ja kouluttanut ihmisiä ottamaan kaiken saatavissa olevan hyödyn sosiaalisen median ilmaisista palveluista. Optimoimaan ja viestimään. Kriittisyys ei tarkoita totaalikieltäytymistä. Käytän edelleen työssäni päivittäin monia sovelluksia ja näen toki niissä paljon hyötyjä edelleen.

Siellä on tietenkin oltava, missä asiakaskin on.

Mutta.

Onko palveluntarjoana välttämättä otettava jokainen harha-askel asiakkaan mukana?

Uusia sosiaalisen median sovelluksia tulee kuin sieniä sateella. Tilanne on tyystin erilainen kuin vaikkapa vielä viisitoista vuotta sitten. Silloin oli huomattavasti suurempi todennäköisyys sille, että valtaosa sovelluksista tulee laajenemaan ja kasvamaan. Nyt tilanne saattaa olla se, että suurenkin kohun seurauksena siirrytään palvelusta x palveluun y. Kukaan ei kuitenkaan enää tiedä, onko kumpaakaan sovellusta enää vuoden päästä olemassa.

Olen miettinyt, että uuteen sovellukseen kirjautuminen voi olla ammatillisesti viestinnän ihmiselle myös vikatikki. Enää ei ole välttämättä eduksi luoda profiilia jokaiseen avautuvaan palveluun. Lähdekriittisyyttä ja malttia vaaditaan aiempaa enemmän. Sen sijaan, että olisin aktiivisesti mukana kasvattamassa jotain uutta palvelua, seuraankin nyt sivusta, mahtaako siitä tulla koskaan mitään sen suurempaa tarinaa…

Voi olla ammatillisesti jopa hieman noloa olla mukana ennen taaperoikää kaatuvassa somekanavassa.

Uuteen ei ole enää kiirettä siirtyä siitäkään syystä, koska verkostot ovat läsnä vanhoissakin palveluissa. Ja vuorovaikutus toimii niissä hyvin.

Uuden kanavan lanseerausvaihe vie myös aikaa. Asiakkaiden ja yhteistyökumppanien etsintä siellä saattaa olla haasteellisempaa kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Ehkä he eivät edes ole siellä vielä. Tai koskaan.

Onko hukkaan heitettyä aikaa luoda imagoa kanavassa siinä vaiheessa, kun sinulle tärkeä kohderyhmät eivät vielä ole siellä?

Kenties potentiaaliset asiakkaasi ja yhteistyökumppanisikin siirtyvät jonnekin muualle – tai eivät minun laillani kiirehdi siirtymistä minnekään.

Historiallinen perspektiivi asiaan

Saatat olla kanssani eri mieltä. Saatat kokea tutustumisretket uuteen kiinnostavina ja opettavaisina kokemuksina. Ja tämä kaikki on ihan ok. Meillä kaikilla on mahdollisuus toimia eri tavoin, valita toimintakanavat ja toimintatavat vapaasti itse. Ei näissä asioissa ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita.

Onneksi.

Sosiaalista mediaa kriittisesti tarkastellessani mietin paljon myös historiallista perspektiiviä. Muutos on ollut nopea. Koulussa ei opetettu tietotekniikkaa. Ilman sitä en pärjäisi nykyisissä töissäni. Minua on opetettu tekemään reprokameralla lehti-ilmoituksia. Nykyisin sitä ei käytä enää kukaan. Muistan kun Internet tuli. Silloin se opetettiin kirjoittamaan isolla alkukirjaimella. Osan pitkistä työmatkoista pystyikin yllättäen korvaamaan sähköpostiviestinnällä.

Muistan kun digikamera tuli. Ja ensimmäinen kannettava puhelin. Ensimmäinen älypuhelin. Facebook. Twitter. Blogit. Instagram. Tik Tok. Mastodon…

Mitä tulee seuraavaksi? Miten viestimme kymmenen vuoden päästä? Käytetäänkö silloin enää minkäänlaista sosiaalista mediaa?

Minä en tiedä.

Sen kuitenkin tiedän, että muutos voi olla nopea ja muutosvauhti on kiihtynyt koko ajan. Lähtemällä kaikkeen mukaan joutuu helposti hallitsemattomaan karuselliin. Kaikkea ei jaksa enää hallita ja hoitaa huolella. Rauhoittuminen ja lepo tapahtuu ihan muiden asioiden kuin ruudun äärellä. Päivittäisen ruutuajan jälkeen mieli palaa yhä useammin ladulle, lenkille, luontoon tai lukemaan – ihan vanhanaikaista käsissä pidettävää kirjaa.

Kun some on työtä, se ei ole enää hauskaa vapaa-aikana. Kun silmät väsyvät ruutujen äärellä, ei niitä halua rasittaa enää vapaaehtoisesti yhtään enempää.

Elämä on tuolla jossain. Ruudun ulkopuolella.

Pystytkö sinä samaistumaan ajatuksiini?

Kyllä. Poikkeus vahvistaa säännön. Kuva on otettu älypuhelimella. Ja vapaa-ajalla. Kuva: Heli Antila.