”Oppiminen on asenteita ja merkityksiä, joita annamme meitä ympäröivälle maailmalle.”

Hyvän oppimiset tilat. Tartuin innolla Teemu Leinosen ja Mikko Mäkelän teokseen useammastakin eri syystä. Yhdessä työtehtävässäni olen syksyn aikana tehnyt selvitystä yhteisöllisiin opiskelutiloihin liittyen. Puhuessani tiloista olen törmännyt usein siihen, että monet ajattelevat vain fyysisiä tiloja. Kun puhun oppimiseen liittyvistä tiloista, tuntuu mielikuva varsin usein herättävän kuulijoissa ajatuksen suuresta koulukampuksesta pitkine käytävineen ja lukuisine käytävän varrella sijaitsevine luokkineen.

Mutta en ole selvittämässä enkä suunnittelemassa tällaista tilaa.

Leinonen ja Mäkeläkin puhuvat teoksessaan erilaisista tiloista ja oppimisympäristöistä. Asiaa voidaan tarkastella fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kulttuurisen oppimisympäristön näkökulmasta. Tavoitteena tulee olla se, että ympäristö edistää oppimista. Juuri näin haluan itsekin tila-asiaa käsitellä. Oppimiskäsitys, oppimisen tavat, yhteisöllisyys, muiden motivoiva tuki – ja ennen kaikkea se, että uuden oppimisesta syntyy flow – että oppiminen ei ole joku aikaan ja paikkaan sidottu pakollinen suoritettava asia, vaan itsensä toteuttamista ja innostava asia.

Omassa hankkeessanikin tärkeintä on luoda matalan kynnyksen salliva ja kutsuva ympäristö, jossa jokainen opiskelija voi kokea osallisuuden tunnetta, saada voimaa vertaiskokemuksista ja innostua ottamaan aktiivisen roolin omassa oppimisessaan. Tähän tavoitteeseen ei tarvita suuria määriä neliöitä. Fyysistä ympäristöäkin tarkastellessa olennaista on muutoksen mahdollisuus – muokattavuus.

Sillä on päiviä, jolloin voi olla otollista oppia yksin kirjan kanssa sohvalla makoillen tai yhdessä muiden kanssa neuvottelupöydän äärellä ryhmässä keskustellen. Erilaisille kokeiluille on varattava mahdollisuuksia. Paikallisia esimerkkejä kannattaa tarkastella ja hyviä käytäntöjä levittää kaikkialle. Asiat voi tehdä niin monella tavalla. Niin halutessaan yksin kotona koneen ääressäkin voi oppia.

”Et voi tulla kahta kertaa samaan oppimisen tilaan. Seuraavalla kerralla sinä ja tila ette enää ole samoja.”

Mitä on oppiminen?

Oppimisesta ja osaamisesta keskusteltaessa yllättävän moni opetusalan ulkopuolella toimiva näkee oppimisen edelleen opettajajohtoisena toimintana, jossa opettaja jakaa suurtaa viisautta joka kerta suunsa avatessaan. Jos tarkastelijan näkökulmasta oikeanlaista oppimista ei tapahdu, syy on yksiselitteisesti opettajan.

Mutta mitä oppiminen oikeastaan tarkoittaa? Ja kuka siitä on vastuussa?

Opettajien rooli on vuosien saatossa muuttunut. Leinonen ja Mäkelä muistuttavat, että mitä nopeammin maailma ympärillämme muuttuu, sitä enemmän tarvitaan kykyä ottaa uutta tietoa ja uusia toimintatapoja haltuun nopealla aikataululla. Opettaja on mahdollistaja, joka kannustaa jokaista oppijaa ylittämään itsensä ja kääntämään epäonnistumiset voimavaroiksi.

Opettajien ensisijainen rooli onkin itsenäisen ajattelun ja pedagogisen autonomian tukeminen. On tärkeää, että myös oppija on tietoinen oppimisprosessistaan, tiedostaa oman ajattelunsa, oppimisensa ja osaamisensa. Hänen tulisi motivoitua myös oman oppimisensa omistajuuteen – olla aktiivinen osallistuja ja toimija. Luovuus ja mielikuvitus voivat toimia ajattelun voimavaroina.

Leinosen ja Mäkelän sanoin: Kasvatuksessa ja oppimisessa on tärkeää tarttua vaikeisiin asioihin ja huomioida pitkä aikajänne.

Ketään voi saada oppimaan pakolla. Ja toisaalta – oppiminen ei pääty saatuun todistukseen.

Aktiivinen oppija on myös tulevaisuuden aktiivinen työntekijä, joka osaa johtaa omaa työtään, hallitsee substanssien lisäksi yleisiä metataitoja, joiden merkitys tulee työelämässä aina vain enemmän korostumaan, kuten digitaaliset taidot, oppimisen taidot, mediataidot, vuorovaikutustaidot ja kulttuurinen osaaminen. Hän myös kehittää omaa osaamistaan työnsä ohessa pysyäkseen mukana maailman menossa.

”Muutos ei koskaan ala, eikä se koskaan lopu. Kaikki ympärillämme olevat asiat ovat jatkuvasti enemmän tai vähemmän muutoksen kourissa.”

Kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Itse työskentelen aikuiskasvatuksen äärellä, enkä tunne kovinkaan hyvin lasten parissa tapahtuvaa koulutusta. Silti huomasin lukiessani, että monet aikuisten kanssa toteutettavat asiat voisivat olla tehtävissä myös lapsiryhmissä. Ja päinvastoin. Tietenkin. Kirjasta löytyy myös kootusti muutamia vinkkejä erilaisiin opetustilanteisiin.

Lukiessani tulee mieleen myös muistoja. Luokasta metsään -otsikon alla muistan, miten olen pitänyt itsekin tuntejani ammattikorkeakoululaisten kanssa nurmikolla ja laiturilla istuen – sekä yhteisellä kävelylenkillä ja laavulla. Muistan vieläkin, että niillä tunneilla käytiin innokkaita keskusteluja viestinnän teemoista varsin rennossa tunnelmassa.

Kirjassa puhutaan myös teknisestä kehityksestä, koneistumisesta, tulevaisuudesta ja oppimisen kehittämisestä. Mukaan on koottu myös eri ajattelijoiden ajatelmia. Olen tyytyväinen, että luin. Sain paljon uusia ajatuksia ja toisaalta myös vahvistusta omalle tekemiselleni. Voi miten toivoisinkaan jokaisen opetus- ja kasvatusalan toimijan lukevan myös kyseisen teoksen. Eikä sen lukemisesta haittaa olisi muidenkaan alojen toimijoille…

”Elämä: suuri sekasortoinen kimppu suuria ja pieniä asioita, joiden tärkeysjärjestys meidän on itse määrättävä.

– V.A. Koskenniemi.”

Leinonen, T. & Mäkelä, M. Hyvän oppimisen tilat. 2022. Jyväskylä: PS-kustannus.