Ilahduin eilen suuresti hiihtäjä Remi Lindholmin vastauksesta toimittajalle. Toimittaja kysyi arviota takaa-ajon sijoituksesta siinä tilanteessa, että hiihtäjä ei olisi lauantain kilpailussa kaatunutkaan.

”Olisin varmaan voittanut.”

Remi Lindholm oli kilpailussa kahdestoista ja hän hävisi kisan voittaneelle Johannes Høsflot Klæbolle 37,6 sekuntia. Matemaattisesti tarkasteltuna voisi sanoa, että jokseenkin sen saman ajan, mikä lauantain kaatumisessa tuhraantui.

Kukaan ei tiedä, miten hiihtokilpailussa olisi käynyt ilman kaatumisia. Jossittelulla ei myöskään ole mitään merkitystä, sillä lajiin kuuluu pysyä pystyssä. Eikä hiihto tietenkään ole matematiikkaa. Kukaan ei voi tietää, kenellä olisi todellisessa kiritilanteessa ollut käytössään vielä lisääkin voimia ja eniten voitontahtoa.

Mielestäni Lindholmin kommentti kuvastaa tervettä itseluottamusta ja halua voittaa. Kun uskaltaa sanoa unelmansa ääneen, se saattaa joskus myös toteutua. Jos unelmaa pitää jo itsekin epärealistisena, voi sen unohtaa saman tien.

Saattoi siinä olla pilkahdus huumoriakin. Tehokkaaksi lausuman teki kuitenkin se, ettei se ollut täysin epärealistinen. Puoli minuuttia on aika lyhyt ero – etenkin kun mukana laskuissa on yksi kaatuminenkin.

Yllättävän moni asia saattaa olla mahdollista, jos vain haluamme asettaa sen tavoitteeksemme ja olemme myös valmiita tekemään valtavan määrän töitä tavoitteen eteen.

Silti kaikki eivät aina onnistu.

Liian usein kuulee sanottavan, että perintötekijät, luokkastatus, asuinpaikka tai joku muu asia rajoittaa pois mahdollisuuksia. Minä en usko tähän. Lähtötilanne voi tehdä ladun kivisemmäksi ja kuoppaisemmaksi, mutta mahdollisuuksia se ei vie pois, keneltäkään.

Keskustelin viime viikolla vaatimattomista oloista lähteneen henkilön kanssa, jota ajoi eteenpäin halu kouluttautua. Hän seurasi omaa tavoitettaan, ei kuunnellut muiden epäilyjä, vaan kulki hitaasti ja varmasti omia tavoitteitaan kohti – ja saavutti ne.

Sivusta seuraten matka voi vaikuttaa helpolta, mutta kyllä tavoitteen eteen on tehty myös valtava määrä töitä.

Luin viikonloppuna Keskisuomalaisesta start up -sijoittaja Kim Väisäsen haastattelun. Hän päätyi miljonääriksi yhden yrityskaupan myötä. Artikkelissa hän kuitenkin kertoo olleensa mukana 30:n yrityksen toiminnassa ja kuvaa, ettei 27 näistä kokeilusta johtanut juuri alkua pidemmälle.

Nostan hattua. Tee sama perässä. Tee paljon töitä 30 eri projektin parissa ja nosta palkkaa vain parista. Usko itseesi ja tavoitteisiisi vielä epäonnistuneidenkin kokeilujen jälkeen. Jaksa aloittaa kaikki alusta, vailla tietoa tulevasta.

Amerikkalaiset sanovat, että yrittäjäksi synnytään vasta konkurssin jälkeen. Epäonnistumiset opettavat ja niissä punnitaan myös se, onko tekijä todella riittävän sitkeä tavoittaakseen korkealla leijuvan unelmansa. Se edellyttää sitä, että kaaduttuaan ladulla noustaan ja jatketaan hiihtoa vielä entistäkin lujempaa.

Kuva: Heli Antila.