Olipa kiinnostavaa tutustua Manserockin lyhyeen oppimäärään. Toimittaja ja kirjailija Jari Korkki on ansiokkaasti koonnut tietokirjaansa paljon kiinnostavia yksityiskohtia erityisesti Manserockin alkulähteiltä. Mutta kuten kirjan nimikin kertoo, Manserock jäi soimaan. Niin toisen polven tamperelaismuusikot kuin muutkin esikuviensa teitä edelleen kulkevat pitävät käsitettä edelleen elossa.

Ja onhan moni alkuperäisistäkin Manserock-muusikoista yhä aktiivinen.

Kirjoittajaa jonkin verran nuorempana huomaan heti yhden kiinnostavan piirteen. Manserock on myös aikalaiskokemus, jossa korostuvat muistelijan oman aikakauden vaikuttajat ja vaikutteet. Kasarinuorena saan kirjasta paljon uutta tietoa erityisesti manserockin synnystä ja alkuvuosilta. Minulla oli 1970-luvulla hieman eri jutut. Tajuan jo kirjan alkulehdiltä, että oma Manserock-kuvaukseni olisi väistämättä ollut painotuksiltaan erilainen.

Pirkanmaan suunnalta ilmiötä seuranneena olen täysin yllättynyt siitä, että Manserock-käsitettä on käytetty erityisesti pääkaupunkiseudulla negatiivisena ilmaisuna. Itselleni se on hehkunut ainoastaan ja vain positiivista sankaritarinaa, uuden ilmiön luomista ja suurta menestystä, rockin nousua varteenotettavaksi ammatiksi.

Olen kyllä ollut tietoinen siitä, että helsinkiläisten ja tamperelaisten bändien välillä on vuosien varrella ollut paljonkin skismaa. Siitäkin olen kuullut, etteivät kaikki pääkaupunkilaisartistit arvostaneet kiertämistä ”härmän” kylmillä tanssilavoilla järin korkealle – eivätkä ehkä siinä sivussa muualta suosioon nousseita bändejäkään.

Manserock-nimessä on siis mukana ainakin ripaus suomalaiskansallista kateutta.

Aikalaiskertomuksen lisäksi mukavan vireen kirjaan tuo se, että Korkki on elänyt mukana Manserockia. Hän kertoo useista kohtaamisista ja tilanteista sisäpiiristä käsin. Tämä helpottaa lukijaa, jonka on helppo eläytyä mukaan kuvattuihin keskusteluihin ja keikkatilanteisiin.

Toki omakin taustani saattaa hieman avittaa asiaa, sillä olen itsekin elänyt Manserockia vajaat kymmenen vuotta myöhemmin. Kirjassa vilahteleekin useita henkilöitä, joita olen toimittajana haastatellut. Kerronta ja henkilökuvaukset tuntuvat tutuilta. Myös tuttuja keikkakokemuksia löytyy. Mainittakoon jälleen kerran se, että näin Ramonesin Tullikamarilla keväällä 1990. Ja todellakin; näin yleisön joukossa mittavan määrän Manserockin sanansaattajia.

Korkki taustoittaa hyvin Tampereen olosuhteita suhteessa Manserockin syntyyn ja kasvuun. Tampere on teollisuuskaupunki ja yliopistokaupunki. Molemmat tarkoittavat käytännössä porukan vaihtuvuutta ja uusia junantuomia. Uusien tulokkaiden myötä syntyi myös kohtaamisia, jameja, bändejä ja Manserock.

Suomen rock-kaupunkina Tampere näyttäytyykin vastaanottavaisena. Dave saa tulla Helsingistä, Pori-rockin tunnetuksi tehneen Yön pojat otetaan avosylin vastaan ja jopa Pohjanmaan miehet Salo, Hanhiniemi ja kumppanit imaistaan sujuvasti Manserockin nimen alle ja tamperelaismuusikkojen ryhmään.

Tätä en ollut tullut ajatelleeksi, mutta näinhän se tosiaan meni.

Tamperelaisuuden ja Manserockin laajuus Suomen rock-kartalla on mykistävä. En tajunnut sen kietoutuvan jopa musiikkimediaan. Miten saatoinkaan olla niin sokea sille, että rock-mediakin oli jakautunut helsinkiläisiin ja tamperelaisiin. Ilmiöön liittyvät myös levykaupat ja vaatekaupat, erityisesti Epe`s ja X-Dreams. Tätäkään en teininä oivaltanut, vaikka kuuluin molempien kanta-asiakkaisiin. En tunnistanut kahtiajakoa samalla tavalla, sillä asioin sujuvasti myös Helsingin Dekadenzissä.

Mielestäni on tärkeää nostaa esille 1970- ja 1980-lukujen musiikki-ilmiöitä. Puhelimella viihtyvä nuori sukupolvi ei voi ymmärtää sitä vapauden tunnetta, mitä kylmillä tanssilavoilla kiertävät rock-bändit meihin entisiin nuoriin istuttivat. Me elimme sitä maailmaa, vinyylejä, kasetteja, niittejä, nahkaa, keikkoja…

Manserock jäi soimaan -kirjan luettuani oivalsin, etten reilusti alaikäisenä tajunnut läheskään kaikkea siitä maailmasta ja kokonaiskuvasta, jossa silloin elin. Nyansseja löytyy valtava määrä. Kuuntelin itse sujuvasti myös helsinkiläistä musikkitarjontaa, enkä nähnyt asiassa minkäänlaisia ristiriitaisuuksia.

Mutta.

Hieman Pohjanmaan poikaa lainaten. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö juuri manserock olisi ollut minunkin tärkeä kasvattajani ja kouluttajani. Niinhän se on, että kaikki raiteet vievät Tampereelle.

PS. Olin juuri lopettanut artikkelini kirjoittamisen. Sosiaalisesta mediasta silmilleni hypähti ensimmäisenä otsikko, että Popeda lopettaa. Otsikko veti sanattomaksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kuinka nyt käy Manserockin. Historian saatossa on kuitenkin nähty moneen kertaan, että lopettaminen ei ole välttämättä ollut loppu kaikelle. Jotain jää aina elämään – esimerkiksi biisit ja keikkamuistot. Olen itsekin nähnyt Popedan lukuisia kertoja, festareilla, klubeilla, lavoilla. Bändi ei ole ole ollut koskaan itselleni se numero ykkönen, mutta lähes aina keikan jälkeen on käynyt mielessä, että pitäisiköhän ostaa lippu seuraavallekin keikalle. Suuria epäonnistumisia en ole onnekseni joutunut kokemaan. Pitäisiköhän Popeda käydä katsomassa vielä kerran?

Kirja-arvioni on syntynyt inspiraatiosta luettuani kirjaa: Korkki, J. 2022. Manserock jäi soimaan. Docendo.