Kehitystyössä riittämättömyys on ainainen seuralainen. Koordinoimalla ja kehittämällä toimintaa voit luoda uudenlaisia mahdollisuuksia ja kertoa niistä. Sen edessä olet kuitenkin voimaton, halutaanko, uskalletaanko ja osataanko uusiin mahdollisuuksiin tarttua.
Aikaresurssin puitteissa et voi tavata henkilökohtaisesti kaikkia kohderyhmäsi edustajia. Somekanavatkaan eivät tavoita kaikkia. Monessa tapauksessa viesti voi olla haastavaa muotoilla siten, että jokainen ymmärtäisi sen oikein – ja osaisi tarkastella asiaa omasta näkökulmastaan.
Sanotaan vain: ”Ei kuulu mulle.”, vaikka oikeasti kuuluukin….
Uudenlaisten toimintamallien lanseeraus on haastavaa. Monikanavaisuuskaan ei auta. Tiedote luetaan, asia unohdetaan ja sen jälkeen palataan vanhaan mantraan – aiempaan totuuteen, johon uudet mallit eivät kuulu.
Tiedäthän, ”Kun eihän täällä maalla/ pienessä kaupugissä/tms. voi tehdä sitä, tai ei löydy tätä tai tuokaan ei ole mahdollista.”
Koita siinä sitten selittää, että toteutumiselle ei ole minkäänlaisia esteitä, jos kiinnostuneita toimijoita vain löytyy.
Niin kuin nyt vaikka uudenlaisen koulutuksen tuominen seutukaupunkiin – tai täsmätäydennyskoulutuksen rakentaminen yrityksen tarpeisiin työvoimapulaa paikkaamaan.
Moni asia on tehtävissä. Mahdollisuudet eivät usein edes maksa maltaita, mutta ketään ei voi pakkokouluttaa, pakkokehittää tai pakkotyöllistää. Hyvät mallitkaan eivät toimi kaikissa tapauksissa. Jokainen tilanne on aina yksilöllinen.
Tartu siis itse omaan tilaisuuteesi ja mieti, voisiko eteen tuleva viesti koskettaa sittenkin juuri sinua. Ota yhteyttä vaikka silkkaa uteliaisuuttasi ja kysele lisää.
Uusi idea voi aina olla myös uusi mahdollisuus.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 