Vielä jokin aika sitten viestinnän kanavavalinnat olivat suhteellisen helppoja. Oli vanhan koulukunnan käyttäjiä ja uusissa kanavissa liikkuvia ja molemmat ryhmät seurasivat aktiivisesti kanaviensa viestejä. Kanavien määrä oli vielä kohtuullisella tasolla, samoin viestien.

Nyt ollaan siirrytty sellaiseen tilanteeseen, jossa ei voi enää luottaa kenenkään seuraavan tarkasti mitään.

Asioista viestitään enemmän ja asiakysymykset ovat monimutkaisempia. Viesti ei mene perille oikeankaan kanavan kautta, jos sitä ei ymmärretä.

Vanhan koulukunnan ihmiset puhuvat edelleen printtimediasta ja kaipaavat tietoa sinne – sellaisistakin asioista, joita on jo moneen kertaan esitelty niin paikallisessa kuin maakunnallisessakin lehdessä.

Sosiaalisen median lukuisat kanavat pirstovat käyttäjiä moneen suuntaan ja niissä tietotulva vie parhaimmillaan ähkyn partaalle. Asiat huomataan – ja unohdetaan – seuraavan uutisen pyrkiessä iholle. Ihmisen muisti on lyhentynyt. Ja lyhyissä viesteissä ei merkityksellisiä argumentteja edes saa aina riittävän hyvin esille.

Tulee väärinymmärryksiä.

Viestijät käyttävät toistoa tehokeinona, mutta pahimmillaan algoritmit tuovat tietoa vain niiden ulottuville, joilla kalenteri tuuttaa jo varattua. ”Kiinnostaisi, mutta nyt ei kuule ehdi.”

Myös kohderyhmät ovat muuttuneet pirstaleisiksi. Ikämääritelmät vanhenivat jo yli kymmenen vuotta sitten, myös sukupuolet, asuinpaikat, koulutus ja muut oletukset saattavat viedä virhearviointeihin. Haastavaa on myös ottaa vastaan viestejä, jotka sotivat omaa asennemaailmaa vastaan.

Viestintään on tullut lisäksi mukaan uusi elementti.

Vastaanottaja ulkoistaa varsin usein vastuun tiedonseurannasta. Tärkeästä asiasta tulisi viestittää hänelle henkilökohtaisesti, mielellään puhelimella – ja juuri sellaisena aikana, kun hän ehtii siihen vastaamaan.

Muuten on huonosti viestitty.

Advertisement