Eilen ilahduin saadessani postilaatikkooni Keskisuomalaisen 150-vuotisjuhlanumeron. Sinällään lehden tulo ei ollut yllätys, sillä kuulun vuositilaajiin. Suuren ilon toi juhlanumero, joka herätti jo nopean silmäilyn perusteella paljon ihania muistoja.
Sitä lukiessani muistin hyvin konkreettisesti Keskisuomalaisen olevan exäni – rakas yhteistyökumppani, johon kirjoitin aluetoimituksen vakituisena avustajana lähes päivittäin noin kymmenen vuoden ajan. Voidaan siis puhua hyvin merkittävästä ajasta myös omassa historiassani.
Ilman Keskisuomalaista en todennäköisesti olisi se ihminen, joka tänä päivänä olen.
Yhteistyömme alkoi vuonna 1993. Tein freelancerina töitä aikakauslehdistölle ja halusin kirjoittaa alueellisempia juttuja, sellaisista maakuntalehteen sopivista aiheista. Tiedostin kyllä kiusallisen hyvin, että asuinalueellani Keskisuomalaisella oli jo entuudestaan useita avustajia. Mutta soitin silti.
Ja sain diilin ensiyrittämällä. Pääsin tekemään juttua yleisurheilun veteraanikisoista. Ajoitukseni oli täydellinen. Tarjolla oli urheilua, aihetta joka ei lukeutunut muiden avustajien suosikkeihin. Itseäni se kiinnosti ja tiesinkin aiheesta jotain. Siksi minä sain mahdollisuuteni ja näin tiivis yhteistyö lehden kanssa alkoi.
Keskisuomalaisessa avustajia kohdeltiin hyvin. Esimiehenäni oli aluksi juhlalehdessäkin mainittu legendaarinen Heikki Marttila, joka piti pitkään myös omaa palstaansa lehdessä. Hessu antoi nuorelle toimittajatytölle valtaa kirjoittaa melkein mistä vain, mutta edellytti myös vastuuta: lukujuttujen piti olla hyviä ja lukijoita kiinnostavia.
Tutustuin paremmin myös muihin samalta alueelta kirjoittaviin toimittajiin. Meistä tuli hyviä ja läheisiä ystäviä, teimme jo tuolloin etätyötä tiiminä – jokaisella oma koti työpisteenään. Muutaman kerran vuodessa kutsu kävi myös Jyväskylään päätoimitukseen. Noilla reissuilla opimme tuntemaan myös muita lehden toimittajia. Moni tuttu kasvo on töissä Keskisuomalaisessa edelleen.
Kymmenen vuoden aikana ehdin kirjoitella eri aiheista laidasta laitaan. Hoidin säännöllisesti kunnallista uutisointia, istuin valtavan määrän valtuustojen kokouksia ja kaupunginhallitusten infoja. Olin mukana lehden poliisikierroksen soittajissa ja kirjoitin valtavan määrän poliisiuutisia. Tunsin alueen pikkukuntieni nokkamiehet ja -naiset ja tutustuin myös valtakunnan poliitikkoihin ja muihin julkkiksiin heidän maakuntamatkoillaan.
Urheilu säilyi yhtenä lempilapsenani. Kirjoitin monesta lajista. Tein juttuja isoista kisoista ja pienistä tapahtumista sekä henkilöhaastatteluja urheilijoista. Virtain Veikkojen pelatessa lentopallon supersarjassa, sain tehtäväkseni uutisoida jokaisen lentopallopelin. Kotipelit kävit katsomassa ja vieraspelien kuulumisista pelaajat soittivat minulle aina raportin paluumatkalla bussista. Voin sanoa oppineeni paljon lajista, joka entuudestaan oli minulle melko vieras.
Paljon aiheita sain valita itse. Nuorena rokkityttönä tuli kirjoitettua erittäin paljon bändijuttuja. Noihin aikoihin Keskisuomalaisessa oli erillinen Pulssi-sivusto, johon kevyet viihdejutut olivat aina tervetulleita. Myös kulttuurisivuille sain juttujani mukavasti läpi. Bändijuttuja tehdessäni sain ylittää jopa maakuntarajoja. Muistelen käyneeni jututtamassa muun muassa Eppu Normaalia Ylöjärvellä ja Apulantaa Alavuden Aulavalla. Ja Dr Feelgoodia kävin katsomassa Seinäjoella. Ja paljon muuta…. Normaalisti myös valokuvasin kaikki juttuni itse.
Periaatteessa koko kymmenvuotisen suhteemme kaikkien hedelmien pitäisi olla tallessa. Minulla on kaapeittain leikekirjoja sekä irrallisia artikkeleja. Niihin jokaiseen sisältyy useita tarinoita ja muistoja.
Yhteiset vuotemme Keskisuomalaisen kanssa olivat antoisia. Sain tutustua moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja pääsin lukuisiin kiinnostaviin tapahtumiin. Kirjallisuusfanina olin innoissani päästessäni Turun kirjamessuille kuuntelemaan John Irvingin luentoa. Ja herkullisia lohileipiä muistan nauttineeni niin Gustav Hägglundin kanssa nuotiolla kuin Sakari Kuosmasen kanssa Tuurin kyläkaupan Miljoonapilkki-tapahtumassa.
Eikä unohtaa voi niitäkään lukuisia henkilöitä, joita toimittajana nostin julkisuuteen ehkä vain sen yhden ainoan kerran, jonkun kiinnostavan harrastuksen kautta – tai ainoastaan siksi, että he sattuivat olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Yhteistyömme Keskisuomalaisen kanssa päättyi minun jäädessäni äitiyslomalle. Ja sen jälkeen opinnot ja työt veivätkin minua jo ihan eri suuntaan. Mutta kiitollisena muistan kymmentä yhteistä vuottamme. Sain niiltä paljon.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 