Viikon alkajaisiksi juutuin ajatusteni kanssa.

Minun piti vain nopeasti sanoittaa kirjoittamisprosessin vaiheet – siis ihan helposti ja yksiselitteisesti. Tavoitteeni oli palastella kirjoittamisprosessi muutamaan tiettyyn vaiheeseen, jotka lähes kaikki kirjoittajat voisivat allekirjoittaa.

Tässä vaiheessa nokkela lukijani tietenkin miettii, miksi en tehnyt sitä.

Teinkin, mutta en ole aikaansaannokseeni tyytyväinen. Palasia kokoillessani huomasin nimittäin sen, että ainoastaan kolme asiaa toteutuu vuorenvarmasti jokaisen kirjoittajan kokemuksissa: nimittäin aloitus, keskiosa eli kirjoittaminen ja lopetus – ja näistäkin tämä viimeinen ainoastaan siinä tilanteessa, että teksti jonain päivänä todella valmistuu.

Palaan siis aloitukseen.

Lähtökohtia kirjoittamiseen saattaa olla useita. Hedelmällisin tilanne on silloin, kun kirjoittajaa itseään inspiroi tietty aihe. Hän tietää mistä haluaa kirjoittaa ja halu kirjoittamiseen on suuri.

Useissa tapauksissa sytyke saattaa kuitenkin tulla jostain muualta. Joku muu siis haluaa, että kirjoittaja aloittaa kirjoittamisen. Ehkä tämä joku muu myös sanelee aiheen, aikataulun ja muut reunaehdot käsittelytavalle.

Edelleen vaihtoehtoja on kaksi. Kirjoittaja saattaa olla ulkopäin annetusta aiheesta edelleen inspiroitunut. Tai sitten hän ei ole ja aloittamisen vaikeuskerroin kasvaa. Aikataulu voi olla mahdoton, käsittelytapa vastenmielinen ja aihekin luotaantyöntävä.

Ikävä aihe ei kuitenkaan yksiselitteisesti tarkoita sitä, etteikö kirjoittaminen prosessina voisi edelleen olla innostavaa. Kyllä kai sitä on itsekin tullut kirjoitettua kirjallisessa mielessä onnistuneita onnettomuusuutisia – vaikka mieli olisi kovasti haikaillutkin mukavampien teemojen pariin.

Aloituksen osalta jäin miettimään myös sitä, tarvitseeko osa kirjoittajista innovointiprosesseja keksiäkseen aiheen. Eli lähteekö kirjoittamishimo laukalle jo ennen ideaa. Tai onko aihe niin epämääräinen, että se kaipaa tukun kehittämisideoita ennen ensimmäisen sanan kirjaamista ylös.

Tähän en osaa vastata.

Oma pääni suoltaa ideoita normaalitilanteessa niin paljon, että ideatasolla koossa olisi aineksia varmaan sataan kirjaan. Kun vain ehtisi kaikki ajatuksensa koota ja kirjata ylös.

Tekstin aloittaminen ei tuota minulle tuskaa. Itse asiassa aika harva asia kirjoittamisessa tuottaa. En tunnista tyhjän paperin kammoa, vaan näen tyhjän ruudun kiinnostavana mahdollisuutena. Aloitan tajunnanvirtamaisesti syöttää kirjaimia, sanoja, virkkeitä, sivuja.

Ja taas mennään…

Käytännössä kirjoitan usein itseni uuvuksiin. Nykyisin pyrinkin siirtymään omissa toimintatavoissani yhä enemmän prosessikirjoittamisen suuntaan. Jos tekstillä ei ole kiire, suljen koneen ja lähden vaikkapa lenkille. Jatkan tekstin muokkausta ja kirjoittamista tauon jälkeen – ehkä vasta seuraavana päivänä – tai viikon päästä – tai joskus.

Jos teksti täytyy saada valmiiksi, saan sen valmiiksi. Jos tekstillä on määräaika, pystyn pysymään deadlinessa. Joskus olen lopputulokseen tyytyväinen – aina en ole.

Haaveilukirjoitelmia lojuu minullakin paljon myös keskeneräisinä. Kutsun niitä ikuisuusprojekteiksi ja toivon niidenkin jonain päivänä valmistuvan. Ihan oikeasti.