Yllättävän monet ihmiset näyttäytyvät koulutuksen asiantuntijoina. Jokainenhan on oman koulunsa käynyt ja omaa näin ollen mielipiteen hyvistä ja huonoista opettajista.

Meillä on Suomessa mielipiteenvapaus. Se on hyvä asia. Silti minun on joskus vaikea ymmärtää sitä, että koulutuksessa tapahtuvia muutoksia tyrmätään jo ennen niiden toteutumista.

Käänteinen ja valmentava opetus saavat huutia kansalaisraadilta. Kun opiskelija joutuu opiskelemaan itsenäisesti ja opettaja ei luennoi, on siinä yllättävän monen mielestä jotain pielessä, pahasti.

Näissä keskustelussa ei muisteta useinkaan mainita oppimistuloksia. Harvoin tuodaan esille edes opiskelijoiden mielipiteitä asiasta.

Kun opettaja pitää Power point -sulkeiset, vain harva esityksen seuraaja jaksaa pitää mielenkiintoaan yllä parituntisen ajan, vaikka luento olisi kuinka hyvä, aihe kiinnostava, ajankohtainen ja tarpeellinen.

Olen itse todistanut yliopiston massaluennoilla, että koneet ja kännykät käyvät yleisössä: linja-autoaikataulujen selailu, verkkolehtien uutisotsikot ja Facebook kilpailevat kovasti luennoitsijan kanssa. Multitaskaaminen vie huomion olennaiselta, muistiinpanoja tekee vain aniharva.

Vaikka muistiinpanpjen eli asian oman prosessoinnin on tutkittu lisäävän oppimista.

Opettajajohtoinen luento on kuin pikavoittojen kalastamista. Kun olen paikalla, joku viisas kaataa saavillisen uutta tietoa minuun – vaikka en seuraisi lainkaan hänen esitystään tai muuttaisi omaa käyttäytymistäni alalla toimiessani.

Kun taas Power point -sulkeiset korvataan oppimistehtävällä, pääsee opiskelija etsimään teemasta lisätietoa lähteistä, haastattelujen avulla hän kyselee käytännöistä työelämässä, tutkii teemasta käytyjä mediakeskusteluja ja suhteuttaa lähteet ja käytännön kokemukset omaan pohdintaansa.

Jos tehtävä vielä puretaan yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, niin avot. Eniten oppivat ne, jotka tekevät eniten. Jokainen tehtävän palauttanut oppii kuitenkin väistämättä jotain uutta. Aina hän ei vain välttämättä tajua sitä itse vielä oppimistilanteessa.

Esimerkkejä voisi tuoda esille muitakin. Amisreformi ja oppimisen siirtyminen työpaikoille tyrmätään myös sellaisten henkilöiden tahoilta, jotka eivät oikeasti tiedä mitä oppilaitoksen ja työelämän yhteistyö käytännössä edes tarkoittaa.

Eikä oikeastaan kukaan tiedä mitä reformin myötä tapahtuu. Muutosta kritisoidaan ja kehutaan vain olettamuksien kautta. Käytännöt ovat vasta muotoutumassa.

Totta kai asia sisältää riskinsä ja epäonnistumisenkin mahdollisuuksia on. Niin on kaikissa viestintätilanteissa. Kun opiskelijan ja työantajan kemiat, tavat ja tavoitteet eivät kohtaa, ajaudutaan väistämättä isompaan tai pienempään ristiriitaan. Itse näen niin, että opettajan ammattitaitoa on kyetä tarvittaessa nopeisiin korjausliikkeisiin.

Muutoksessa on kuitenkin myös paljon hyvää. Yksi näistä asioista on ajakohtaiset työelämäkuulumiset. Oppilaitoksessa eletään pääosin teoriapainotteisesti, mutta käytännön uusista tuulista kuullaan työelämäyhteistyön kautta. Toisen asteen opinnoissa työelämäyhteys on elintärkeä, työpaikoillehan opiskelijoita koulutetaan.

Uskon reformin toimivan käytännössä juuri niin hyvin, kuin kolmiyhteys opiskelija, työnantaja ja opettaja pystyy kussakin tilanteessa toimimaan. Jos vuorovaikutus on avoin, päästään hyviin tuloksiin, jos joku osapuoli panttaa tietoa ja palautetta, homma ei toimi.

Silti uusille tuulille tulisi antaa mahdollisuus. Kun itseohjautuvat opiskelijat työskentelevät entistä itsenäisemmin, jää opettajalle mahdollisuus tarjota edes hieman enemmän tukea sille, joka ei yksin pärjää.

Eli kun asenne ja halu on kunnossa, on myös edellytykset oppia.

 

 

 

Advertisement