Yrittäjyyttä vai yrittäjähenkisyyttä

Yrittäjyys on sana, joka herättää voimakkaita tunteita. Yrittäjätaustaisena henkilönä minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi yrittäjyys on monille kuin kirosana.

Itse arvostan suuresti ihmisiä, jotka luovat itse oman työnsä. Polku voi etenkin alkutaipaleella olla kivinen ja raskas, eikä sitä yhteiskunnan taholtakaan juuri tueta. Valinta voi silti olla kannattavampi kuin palkkatyöläisen rooli. Enkä tarkoita tällä pelkästään taloudellista kannattavuutta.

 

Mitä tapahtuu kun otat elämäsi omiin käsiisi?

Kammottava juttu: et voi syyttää enää muita kuin itseäsi.

Erica Jong

Parhaimmillaan yrittäjyys on tätä: Ajattele miltä tuntuu herätä aamulla ilman herätyskelloa, viettää päivä tekemällä sitä mitä osaat ja mistä pidät – ja joku vielä maksaa sinulle tästä kaikesta.

Alf Rehn kirjoittaa kolumnissaan yrittäjyyden huuman kääntöpuolesta. Kun ollaan yrittäjyyden puolesta, niin sitten kaikista halutaan yrittäjiä – vaikka kaikista ei siihen olekaan. Ei ole hyvä tämäkään vaihtoehto. Tuntuu kauhelta sellainenkin kahtiajako, että olisi yrittäjiä ja luusereita.

Maailma on harvoin mustavalkoinen. Muitakin värejä löytyy, onneksi.

Halutaanko kaikista yrittäjiä?

Julkisessa keskustelussa sotketaan usein käsitteitä. Halutaanko kaikista oikeasti yrittäjiä vai yrittäjähenkisiä työntekijöitä? Tuottavuusloikka tai ”21th Century and working”. Molemmissa on kyse mielestäni samasta asiasta: työelämä on muuttunut, pysyvästi.

Yksi koulutus tai yksi ura ei ole enää tätä päivää. Osaajan on kehitettävä osaamistaan koko ajan. Puhutaan elinikäisestä oppimisesta. Työntekijäkään ei voi enää toimia vain konemaisesti valmiiden ohjeiden mukaan, vaan hänen on yhä useammin luotava oma työnsä ja kehitettävä erilaisia tapoja selviytäkseen siitä mahdollisimman hyvin.

Kaukana takana ovat ne ajat, jolloin pyöriteltiin lyijykynää ja katseltiin kelloa: ”vielä puoli tuntia, niin pääsen töistä…” Tai jos ei ole, niin kynänpyörittelijöiden olisi syytä katsoa peiliin – äkkiä ja useamman kerran.

Nyt työn merkitys on kasvanut – tai ainakin sen pitäisi olla. Myös rivityöntekijän tulisi olla ylpeä omasta työstään, omasta osaamisestaan ja halustaan kehittyä yhä paremmaksi ja monipuolisemmaksi osaajaksi.

Tämä ei vaadi yrittäjyyttä – vaan kyseessä on yrittäjähenkisyys.

Nykyaikaisessa organisaatiossa energiaa ei hukata esimiesten ja alaisten väliseen taisteluun, vaan kaikki puhaltavat samaan hiileen. Töitä tehdään yhdessä tiimeinä ja jokainen iloitsee aidosti tiimin aikaansaannoksista – ja tulosta syntyy siinä sivussa kuin itsekseen, kun jarrumiehet ja -naiset ovat hävinneet.

Liputan omatoimisuuden, ennakkoluulottomuuden ja aktiivisuuden perään. Yrittäjähenkisyys on se termi, mistä pitäisi useamminkin puhua yrittäjyyden sijaan.

Heli Antila