Olen viime aikoina miettinyt paljon meemiä, jossa kivikauden miehet kantavat otsat hiessä valtavaa kivenjärkälettä. Kaveri vinkkaa heille, että pyöristä voisi olla apua. Miehet kääntävät katseensa toisaalle ja murisevat, etteivät nyt ehdi; heillä on vähän kiire.

Hymähdämme helposti kuvan nähdessämme, mutta kuinka usein toimimmekaan aivan samoin kuin kivimiehet. Mahdollisuuksia ympärillä ei nähdä – tai vaikka nähtäisiinkin, niin toivotaan jonkun muun kantavan ne kultareunaisella tarjottimella suoraan eteemme ja juuri silloin kun se meille itsellemme parhaiten sopii.

Miksi mahdollisuuksien eteen ei olla valmiita näkemään pientäkään vaivaa?

Jos oikeasti haluamme kehittyä, on kehitystyöhön sitouduttava monella rintamalla. Se vie aikaa, se voi olla vaivalloista, eikä se aina ole edes kivaa. Mutta lopputulos voi olla palkitseva.

Viime viikkoina on puhuttu paljon siitä, onko meillä todellisuudessa työvoimapulaa vai osaamispulaa. Pahoin pelkään, että tarkastelemme tätäkin asiaa helposti ainoastaan ”tarvitsen hitsarin” -näkökulmasta.

Asiaa voisi lähteä purkamaan MIKSI?-kysymyksillä.

Miksi hitsarit puuttuvat?
1) yrityksestä ja avoimista työpaikoista ei tiedetä?
2) yritykseen ei haluta tulla töihin?
3) tekijöitä ei löydy omalta paikkakunnalta ja markkinointi ei yllä kuntarajoja kauemmas?
4) oppilaitosyhteistyöhön ei ole panostettu, jolloin harjoittelijoidenkin virta on ehtynyt?
5) kv-yhteistyön käynnistämiseen tarvittaisiin apuja, omia verkostoja ei vielä ole
6) joku muu syy

MIKSI yrityksestä ja avoimista työpaikoista ei tiedetä?

jne.

MIKSI-kysymyksiä ketjuttamalla saatamme löytää yllättäviäkin osaamistarpeita. Juurisyy hitsarin löytymättömyyden takaa kumpuaakin mahdollisesti ihan toisesta osaamistarpeesta: markkinoinnista, viestinnästä, kv-osaamisesta tai verkosto-osaamisesta.

Ketju saattaa lähteä purkaantumaan, kun tähän toiseen osaamiseen löydetään ratkaisu. Joskus ratkaisuna on katsoa laatikon ulkopuolelle: tunnistaa tarve ja osata pyytää apua.

Kaikkea ei tarvitse osata itse. Ympärillä olevia mahdollisuuksia kannattaa pysähtyä pohtimaan, esittää niitä kuuluisia tyhmiä kysymyksiä, mennä kertomaan toiveistaan ja tarpeistaan jollekin oman verkoston jäsenelle, miettiä ja ideoida yhdessä.

Ratkaisu voi odottaa jo kulman takana – valmiina ja edullisena.

Kesäinen maisemakuva.