”Matka ei lopu koskaan. Rauha on lisääntynyt, kun olen hyväksynyt oman rauhattomuuteni.”

Ville Juurikkala 2024

Tartuin suurella mielenkiinnolla valokuvaaja Ville Juurikkalan omaelämänkerronnalliseen Irti-teokseen. Juurikkalan nimi on tuttu, mutta hänen tarkempi elämäntarinansa ei ollut entuudestaan minulle tuttua – ehkä muutamaa yksittäistä sivulausetta paremmin.

Ville Juurikkalan nimen yhteydessä muistetaan yleensä mainita se, että hän on tehnyt yhteistyötä rock-maailman kansainvälisten huipputähtien kanssa. Tämä oli juuri se yhteys, jonka kautta minäkin hänet tiesin. Ehkä esioletuksenani oli, että kirja koostuu pääasiassa tuon yhteistyön vaiheista ja hedelmistä.

Onneksi ei koostunut.

Villen elämä näyttäytyy kirjassa huomattavasti monipuolisemmin kuin vain tunnettujen toimeksiantojen kautta. Kirjassa ääneen ei pääse ainoastaan valokuvaaja-Ville, vaan ihminen nimeltä Ville. Tunnen paikoin lukevan päiväkirjamaista kerrontaa ja syvällistä itsereflektointia. Kirja ei koostu vain elämänkerrallisista tapahtumista, vaan mukana on runsain mitoin syvällisiä ajatuksia ja arvomaailman pohdintaa. Ville pohtii valintojaan ja kertoo avoimesti elämänsä eri vaiheista – niin hyvistä kuin heikoistakin hetkistä.

Se tekee kirjasta äärimmäisen kiinnostavan.

Tekstissä liikutaan sulavasti läsnäolevasta hetkestä äärimmäisen lyhyeen ja ikuisuuden pitkään äärettömyyteen, pohditaan halun ja tarpeiden välistä eroa sekä mietitään armon käsitettä ja aitoa avarakatseisuutta – sellaista näkymää, jossa itseä ei ympäröidä ainoastaan samankaltaisilla ja samoin ajatteleville ihmisillä, vaan ihan oikeasti viihdytään erilaisten ja hyvin eri tavoin ajattelevien ihmisten seurassa.

Sillä erilaisuus on rikkaus.

Miten Ville sitten päätyi pohdintojensa äärelle Los Angelesin päihdehuuruisista viihdekuvioista? Avaimena muutokseen ja irtautumiseen toimi Santiagon tie ja pyhiinvaellus. Antoisalla ja pitkällä matkalla hän menetti paljon aineellista, saavuttaakseen aineetonta tasapainoa elämässään. Kuten hän itse mainitsee: ”asioiden on mentävä ensin pahasti, jotta jotain hyvää voi tapahtua”.

Lähtökohtakaan ei ollut aluksi huono. Nuori valokuvaaja sanoi haaveensa ääneen ja yhtäkkiä ne olivatkin täyttä totta. Supertähdet soittelivat ja kuvauskeikkoja riitti. Mutta nuori valokuvaaja jäi kuvainnollisesti 80-luvulle, vaikka hänen oma nuoruutensa ei edes ajoitu kyseiselle vuosikymmenelle. ”Perjantai-iltana buustausta saanut egoni alkaa maanantaiaamuna olla aivan murskana.” Huomatessaan suurimman osan vanhoista sekoilijalegendoista raitistuneen tai kuolleen, päätti hän valita ensin mainitun.

Kirja kuvaa elävästi viihdemaailman unelmien takana olevaa karua maisemaa. Se kertoo konkreettisesti, milloin ja miten jostain on syytä päästää irti. Silti kerronta on realistista. Raittius ja muutto Suomeen eivät automaattisesti takaa pelkkää onnea kaikilla elämänalueilla. Vaikeat hetket ja uudet irtipäästämisetkin kuuluvat elämään.

Mukana kirjassa on paljon henkistä ja hengellistä pohdintaa. Menettäessään aineellisen, löytyy tilaa henkisyydelle ja uusi elämä on valmis alkamaan. Kiireenkin keskellä kannattaa pysähtyä pohtimaan. Kannattaa käydä läpi oma Santiagon tiensä – vaikkei sinun oma tiesi juuri tuota perinteistä pyhiinvaellusreittiä kulkisikaan.

Eksyvä löytää.

Kuva: Ville Juurikkala ja Like Kustannus/ Kustannusosakeyhtiö Otava 2024. Irti-kirjan kansikuva.

Samaan aikaan lukiessani kirjaa, sain mahdollisuuden tutustua myös Ville Juurikkalan Rock ikonit -valokuvausnäyttelyyn Kalevan kirkossa Tampereella. Monet kirjan kuvistakin tutut otokset löytyivät juhlavasti esiltä kirkon seiniltä. Näyttelyssä pääsin tarkastelemaan valokuvia tarkemmin. Tajusin, että kirkko ei ole sattumalta näyttelypaikkana. Tajusin myös, että arvostettujen rock-tähtien kuvat sopivat erittäin hyvin kirkon miljööseen. Ja tajusin, että kuvat ovat kerrassaan upeita.

Viimeistään näyttelyn myötä oivalsin konkreettisessti Juurikkalan visuaalisen lahjakkuuden, kuinka taitava hän valokuvaajana onkaan. Hän on onnistunut loistavilla rajauksilla vangitsemaan koskettavaa tunnelmaa kuviinsa. Tehokeinona saattaa olla jopa pieni rakeinen pehmeys, joka tekee kyseisestä kuvasta juuri merkityksellisen.

Kännykkäkamerakuva valokuvanäyttelyn julisteesta. Kuva: Heli Antila.