Yhteishaku käynnistyy kohta. Parhaimmillaan opiskelijan side yritykseen syntyy jo yläkoulun TET-harjoittelussa. Miten sinä sitoutat TET-harjoittelijan yritykseesi?
– Lyhyitä palkallisia työjaksoja loma-aikoina. Muista, että 15-vuotias voi olla kiitollinen jo yhden viikonkin osa-aikaisesta työjaksosta.
– Opiskeluvaiheessa harjoitteluyhteistyötä, työelämäprojekteja ja opinnäyteaiheita, jotka kehittävät yrityksesi toimintaa.
– Yrityskohtaiset koulutuspolut, joissa yritys toimii oppimisympäristönä tai oppisopimuskoulutus.
– Työssäoppimisjaksot ja kouluttautuminen yrityksessä sitouttavat ja perehdyttävät opiskelijaa myös yrityksesi työkulttuuriin. Panosta näihin ja huolehdi, että yrityksesi henkilöstö päivittää työpaikkaohjaajaosaamistaan.
– Monilla aloilla on nyt työntekijän markkinat. HE tekevät valinnan kiinnostavista työpaikoista, joissa heitä arvostetaan ja joissa heidän täydennyskoulutuksensa mahdollistetaan. Kilpailu osaajista kovenee koko ajan.
Yhteishaun aikana toivon myös kaikkien opinto-ohjaajien muistavan, että myös maaseutualueilla on useilla alueilla valtava työvoimapula. Jo opintojen aloittaminen tietyllä alalla saattaakin sinetöidä ensimmäisen opiskeluvuoden aikana oppisopimus- ja työpaikan. Kannattaa siis kertoa opiskelijoille opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksista koko Suomen osalta.
Se voi olla opiskelijoiden etu.
Muista myös työntekijöittesi koulutustarve
Osaaminen on yritysmaailmassa tärkeä kilpailuvaltti. Koulutus ei ole vain nuorten juttu, vaan yhä useammin tutkintoon kouluttaudutaan kypsemmällä iällä, ehkä toista tai kolmattakin kertaa. Kouluttautuminen onnistuu usein myös työn ohessa ja myös työssä olevilla on useissa tapauksessa syytä päivittää omaa osaamistaan.
Opiskelu ei ole aina tutkintotavoitteista, vaan voidaan kehittää myös yrityksen tarvitsemia kriittisiä täsmäosaamisia. Myös kouluttautumismahdollisuuksia löytyy paljon ja niistä kannattaa kysellä oppilaitoksilta lisää.
”Ne yritykset, jotka eniten tarvitsisivat osaamisen kehittämisen palveluja, käyttävät niitä vähiten eivätkä tunnista tarpeitaan.”
Edellä oleva pysäyttävä sitaatti löytyy Keski-Suomen Osaamisen aika -raportista. On ollut hienoa päästä seuraamaan ja osallistumaankin tähän työskentelyyn. Mielestäni Keski-Suomessa on tällä hetkellä erinomaisen hyvä meininki osaamisen kehittämiseksi ja verkostoyhteistyön vankistamiseksi.
Koulutusasioiden edistäminen on käytännössä silti yllättävänkin haastavaa, kuten raportista poimimani kommenttikin osoittaa. Ymmärrys osaamisen ja lisäkoulutuksen merkityksestä ja sen positiivisesta vaikutuksesta tulisi oivaltaa yrityksissä. Kylmäsoittelu ”Olisiko teillä juuri nyt koulutustarpeita?” ei välttämättä tuo toivottua pitkäjänteistä tulosta.
Vuoropuhelun tulisi mielestäni olla säännöllistä verkostoyhteistyötä. Raportissa mainitaan, että moni yrityksistä tekeekin tiivistä yhteistyötä koulutusorganisaatioiden kanssa ja on monessa mukana – toisilta tämä yhteistyö puuttuu kokonaan ja he jäävät näin monien mahdollisuuksien ulkopuolelle.
Itse olen oppilaitoskuplassa ja näen päivittäin hyviä linkkejä asian sanoituksista ja yhteyshenkilölistauksista niin uutiskirjeissä, sosiaalisen median päivityksissä kuin sähköposteissakin. Osaamisen kehittämiseen löytyy valtavasti ilmaisia ja maksullisia mahdollisuuksia.
Yksi haaste on se, että yritysten ja oppilaitosten kuplat ovat osittain erilaisia. Kiireinen työtahti ei aina mahdollista vilkuilua vieraan kuplan suuntaan – ja näin tärkeä omaa kilpailukykyä edistävä viesti ei tule perille.
Epäilen, että moni yrittäjä ei aktiivisesta viestinnästäkään huolimatta edelleenkään tiedä, keneen voisi olla yhteydessä tai kuka koulutustarpeen heille sanoittaisi.
Erään oppilaitoksen rehtorin vinkki kuuluukin: ”Ole yhteydessä keneen tahansa meistä. Viestiä viedään kyllä eteenpäin, jos henkilö itse ei vastaa kyseisestä asiasta.”
Linkki raporttiin:
https://lnkd.in/e-FkQWEx
aluevalinta Keski-Suomi
