Kirjoitin reilut pari kuukautta sitten hankehumpan askelmerkeistä. Tuolloin käsittelin lähinnä koulutukseen liittyviä kehittämishankkeita opettajien näkökulmasta. Edelleen törmään ajoittain ajatuksiin, että hankkeet nähdään vain pahiksina, joissa julkista rahaa valuu hukkaan. Minun on erittäin vaikea ymmärtää tätä näkökulmaa. Väitän, että näkemykseni jakavat myös ne tahot, jotka pyörittävät vuodesta toiseen isoja hankepotteja. Jossain on varmasti onnistuttu.

Tietenkin tiedostan sen, että kaikki hankkeet eivät ole aina onnistuneita. Ymmärrän senkin, että monet hankkeissa luodut hyvät käytännöt uinahtavat hiljalleen, kun niiden tekemiseen ei enää ole käytössä minkäänlaisia resursseja. Mutta olen nähnyt hankemaailmassa myös niin paljon onnistuneita kokeiluja, kiinnostavia uudenlaisia avauksia ja loistavaa verkostoitumista, että väittäisin kehittämishankkeiden tässä tasapainottelussa nousevat kuitenkin reilusti plussan puolelle.

Ihmettelen opettajien lisäksi niin virkamiesten kuin luottamusmiestenkin paikoin negatiivisia kannanottoja hanketoimintaan. Jos hankerahaa on nimittäin haussa joku tietty summa, se kyllä jaetaan viimeiseen euroon asti, vaikka sinun oma oppilaitoksesi, kuntasi, yrityksesi tai muu organisaatiosi siitä kieltäytyisikin. Silloin raha vain ohjautuu jollekin muulle taholle – kenties kilpailevalle toimijalle. Hankeraha voi tarjota hänelle edullisen mahdollisuuden kehittää omaa toimintaansa, osallistumattomien toimijoiden kustannuksella.

Hankerahoitukseen sisältyy yleensä jonkinlainen omavastuuosuus. Sen prosenttiosuus riippuu rahoittajasta. On kuitenkin olemassa kehittämishankkeita, joissa omavastuu jää erittäin pieneksi.

Ja vaikka se olisi peräti 50 prosenttia, niin silloinkin otettaisiin 50 000 euron panoksella kiinnitys 100 000 euron arvoiseen resurssiin. Halutessasi voi lisätä esimerkkisummiini vielä yhden nollan. Ostaisitko puolella miljoonalla miljoonan resurssit? Se on taloudellisestikin tarkasteltuna aika hyvä kauppa, jos kyseessä on toiminto, jota kyseisessä organisaatiossa kuitenkin kaipaisi kehittämistä. Ulkopuolinen rahoitus voi joissain tilanteissa myös helpottaa säästöpaineita.

Ymmärrän monen hankevastustajan kannattavan määräaikaisten rahoitusten sijaan jatkuvaa rahoitusta. On totta, että hankehakuihin kuluu paljon aikaa ja vaivaa. Joskus lopputulemana on myös kielteinen päätös. Jatkuva rahoitus olisi tietenkin mukava vaihtoehto, mutta näen korvamerkityissä määräaikaisissa hankerahoissa myös hyviä puolia.

Normaaliin työnkuvaan kuuluva kehittämisraha ajautuu helposti arjen pyörittämiseen sen sijaan, että sillä oikeasti kehitettäisiin jotain uutta. Hankkeisiin palkataan usein myös uutta henkilöstöä, mikä taas tarkoittaa uudenlaisia näkökulmia, laajempaa verkostoa ja organisaation ajattelutapojen tuulettamista. Uudet tulokkaat eivät tiedä historian painolastista, vaan voivat avoimin mielin kuljettaa kehitystä annettuja tavoitteita kohti. Aika usein se on hyvä asia.

Hanketoimijoilla ei ole vakituisten työntekijöiden tapaan sidoksia, vaan he voivat neutraaleina ja epäpoliittisina toimijoina edetä asiakeskeisesti ja kontaktoida monia sidosryhmiä ennakkoluulottomasti. Se saattaa avata täysin uudenlaisia mahdollisuuksia – ja kehittää myös muiden organisaation toimijoiden osaamista.

Kuva: Heli Antila.