Koulutus.

Tuo asia, jossa jokainen kansa- tai peruskoulun käynyt kokee olevansa asiantuntija…

Tällä viikolla koen keskustelun koulutuksesta kulkeneen sellaisia latuja, kuin se olisi yksiselitteisesti jatkumo peruskoulusta toisen asteen tutkinnon kautta korkeakoulututkintoon.

Mutta kun ei se ole. Eikä kouluttautuminen edes lopu tutkintoon.

Jos päätämme unohtaa stereotypian suorasta ja nopeasta opintopolusta, tarjoamme samalla hieman armollisuutta myös toisen asteen opintojen parissa puurtaville nuorille.

Koulutuspolkuja on monenlaisia. Osa poluista voi kiertää useiden työpaikkojen ja pienten osaamiskokonaisuuksien kautta kohti maraton-matkan päässä siintävää tutkintoa. Osa opiskelijoista kerryttää osaamisia niin laajasti, että tutkinnostakin saattaa muodostua sivuseikka.

Pitkät, mutkaiset ja kiviset polut tarkoittavat myös toisesta stereotypiasta poikkeamista. Kaikki opiskelijat eivät ole nuoria, eivät perheettömiä, eivät työttömiä eivätkä kouluttamattomia. He eivät pala halusta päästä suosituimpiin opiskelukaupunkeihin ja niiden yöelämään. Tuo kaikki on jo ehkä kertaalleen jo koettu. Moni etenee toisella tai kolmannellakin tutkintokierroksella.

Jos aikuisopiskelijoiden potentiaali tunnistettaisiin, tarkoittaisi se samalla sitä, että ymmärrettäisiin koulutuksen monipaikkaisuuden merkitys. Työssäkäyvä ja maalla asuva perheenäiti ei välttämättä kaipaa pääkampusta ja iltarientoja – hän haluaa vain oppia – tavalla, joka on soviteltavissa muuhun elämään. Aikuisopiskelu on aina monimutkainen palapeli.

Ikäluokat pienenevät. Uskaltaisin ennustaa, että yhä merkittävämpi osuus opiskelijoista on jatkossa alanvaihtajia tai toisen tutkinnon tekijöitä – meitä vanhoja, boomereita. Meidän nuoruudessamme koulutustaso ei ollut yhtä korkea kuin nyt. Monella on vielä opiskelunälkää jäljellä, eikä sitä ainakaan vähennä ympärillämme kiivaasti muuttuva maailma. Eläkeikäkään ei odota ihan niissä kymmenissä, missä nuorena kuvittelimme sen kohtaavamme.

Yhä useampi opiskelija tulee jatkossa varmasti myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Eivät hekään kaikki ole nuoria. Opiskelijakunta ja opiskelukulttuuri moninaistuvat. Ja se kannattaa nähdä rikkautena – niin koulutusta kuin työelämääkin ajatellen.

Kuva: Heli Antila.
Advertisement