Olen sanaton, vähän järkyttynytkin.

Kirja on kietonut minut pauloihinsa. Yhtäkkiä ymmärrän etten luekaan dekkaria. Grigori Rodtsenkov on oikeasti elänyt ja kokenut ne tilanteet, joista kirjoittaa. Toisaalta täytyy muistaa, että kirja on tietenkin vain yhden henkilön näkökulma asioihin, mutta silti. Faktoja löytyy kirjan sivuilta yksi toisensa jälkeen. Ja minä olisin järkyttynyt jo siitäkin, vaikka vain kymmenesosa kirjassa esitetyistä asioista olisi oikeasti tapahtunut.

Olen järkyttynyt myös siksi, että ymmärrän olevani aika naiivi. Hyväuskoinen höpsö. Haluan uskoa ihmisten hyvyyteen, sääntöjen noudattamiseen – ja puhtaaseen urheiluun. Hieman samantyyppisiä fiiliksiä koin eräiden Lahden MM-kisojen aikaan, kun nippu suomalaisurheilijoita jäi kiinni dopingista. Kuinka tämä voi olla mahdollista?

Grigori Rodtsenkov teki uran Moskovan antidopinglaboratorion johtajana. Hän oli tunnettu ja lahjakas kemisti, laboratorionjohtaja ja entinen urheilija. Kertomansa mukaan hän ei virkanimikkeestään huolimatta taistellut missään vaiheessa puhtaan urheilun puolesta, vaan toimi yhtenä pääarkkitehtinä siinä monimutkaisessa järjestelmässä, miten likainen saadaan näyttämään puhtaalta. Steroidit olivat tulleet tutuiksi jo omina urheiluvuosina.

Muistan Wadan uutisen marraskuulta 2015 venäläisurheilijoiden systemaattisesta dopingin käytöstä. Tämän prosessin seurauksena he eivät vieläkään kilpaile arvokisoissa Venäjän lipun alla, koska tuo suuri huijaus oli valtion hiljasiesti hyväksymää – ja Rodtsenkovin mukaan jopa valtion suuresti tukemaa. Asiaa tutkitaan edelleen.

Kiusallisissa tilanteissa haetaan usein syntipukkia – niin tässäkin tapauksessa. Syntipukiksi nousi Amerikkaan paennut Rodtsenkov, joka kirjassaan kuvailee olleensa pikemminkin pieni pelinappula laajassa ja huolella organisoidussa kokonaisuudessa.

Kirja on kirjoitettu kiehtovasti. Se on tarina, jonka tosiaankin toivoisi olevan hyvä dekkari, loistavan mielikuvituksen tuottamaa fiktiota. Valokuvin ja yksityiskohtaisen tarkoin sanakääntein syntipukki kuitenkin kuvailee vuosia rakennettua laajaa huijausta siihen malliin, että epäilevänkin on pakko lopulta uskoa. Siis tämä kaikki todella tapahtui – tai ainakin suurin osa.

Sotsissa ei kiirehditty normaalissa testauksessa, vaan vuosia harjoitellun suunnitelman perusteella laboratorioon rakennettiin tarvittavat rotanreiät, jotta likaisia näytteitä saatiin yön hiljaisina tunteina puhdistettua – ei yhtä tai kahta, vaan kymmeniä. Mikä valtava virtsavarasto heillä täytyi ollakaan. Ja kuinka paljon laajamittaiseen puhtaan pissan keräilyyn on täytynyt mennä aikaa ja voimavaroja.

Miltä urheilijoista on tuntunut voittaa arvokisamitaleja doupattuina?

Rodtsenkovin tarina sisältää paljon yksityiskohtia. Hän nimeää myös useita henkilöitä – niin huijauksessa osallisena olleita toimijoita kuin urheilijoitakin. Voin hyvin kuvitella, että hänen kirjaamansa totuus ei ole kaikille heille mieleen. Kirjassaan hän kuvaa osuvasti myös rajan rajan väärälle puolelle ajautumistaan – ensin yksi pistos, sitten toinen ja lopulta konnuuksissa ei enää tunnu edes kielletyn hedelmän makua. Hän tietää, ettei toimi oikein, mutta sulkee silmänsä tältä totuudelta.

Sujuvasti kirjoitetusta tekstistä on aistittavaissa myös se pelko, jota Rodtsenkov tuntee – ensin paljastumisen pelko, lopulta epämiellyttävien totuuksien julkaisun pelko ja lopulta koston pelko, joka on ajanut hänet ikuiseen maanpakoon ja eroon perheestään.

Ja pohjana kaikelle: totuus ja tarve saada se ilmi. Hän halusi kertoa kaiken tietämänsä, vaikka varmasti ymmärsikin, miten se tulee hänen loppuelämäänsä rajoittamaan.

Ehdottomasti suosittelen. Aion itsekin lukea kirjan vielä uudelleen.

Rodtsenkov, Grigori. 2020. Voitto tai kuolema. Venäjän salainen dopingohjelma. Bazar-kustannus.

Advertisement