Kerrottakoon heti aluksi, että en ole ehdokkaana kuntavaaleissa. En ole myöskään minkään puolueen jäsen. Yrittäjänä olen tehnyt vaalimainontaa vuosien varrella useimmille puolueille. En ole koskaan valinnut asiakkaitani poliittisen jäsenkirjan perusteella. Parhaimpana vuonna tein töitä neljälle eri puolueelle samoissa vaaleissa. Puolueettomuuden ansiosta minut koettiin luotettavaksi yhteistyökumppaniksi. Väärinymmärrysten välttämiseksi kerrottakoon sekin, että tämä kirjoitus ei ole poliittinen, vaan puhtaasti viestinnällinen näkökulma asiaan.

Kuntavaalit näyttäytyvät sosiaalisen median päivitysvirrassa nimittäin tänä vuonna äärimmäisen outona ilmiönä. Olen lukenut valtavan määrän kannanottoja siitä, miten huonoja kaikki kilpailevat puolueet ja eri tavoin ajattelevat henkilöt ovat. Suhteettoman vähän on silmiini osunut niitä ajatuksia, joita ehdokkaat itse ajavat. Moni tekee siis vaalityötä kilpailijoilleen, sanotaanhan kaiken julkisuuden olevan lopulta hyvää julkisuutta.

Viestinnällisesti tarkasteltuna aivan liian monet ilmaisut ja vastapuolen kuvailut ovat usein täysin asiattomia. Ne on tarkoitettu loukkaamaan. Ja ei, nyt en aio mainita nimeltä tähän sortuneita puolueita tai henkilöitä. Sen voin kuitenkin sanoa, että navan alle tunnutaan lyövän asiattomilla ilmaisuilla tasapuolisesti poliittisen värikentän aivan jokaiselta laidalta. Poliittinen keskustelu sosiaalisessa mediassa on kuin virtuaalista kiusaamista. Puolueiden syyttely olisi omituista siitäkin syystä, että yksittäiset henkilöthän näitä kommentteja heittelevät. Eivät saman puolueen jäsenetkään ole koskaan identtisiä klooneja.

Minulla ei ole mitään poliittista debattia vastaan, päinvastoin. Pidän asiallisista väittelyistä, joissa väittelijät osaavat käyttäytyä vastapuolta arvostaen. Kunnon väittelyssä asiat voivat tapella, mutta ihmiset eivät sitä koskaan tee. Kunnon väittelyssä pyritään kiihkottamaan keskusteluun ja omaa asiaa edistetään asiapitoisin argumentein. Keskustelusta voittajan selviää yleensä taitavampi argumentoija, ei se joka sanoo rumasti toisesta.

Tilannetta käytetään räikeästi myös hyväksi. Sosiaalisen median poliittista keskustelua seuraavan on mahdotonta tietää, ketkä provosoivat tahallaan ja ketkä ylipäätään toimivat oikeiden nimiensä takana. Uskaltaisin väittää, että monessa: ”Hei katso miten tyhmä x on!” -keskustelussa lopullinen voittaja saattaa olla tuo x – riippumatta siitä, minkälaisia järjesttömyyksiä hän oikeasti suustaan päästeli. Sympatiamme siirtyvät hänen puolelleen jo asiattoman noston vuoksi. Alkuperäinen aloitus saattaa unohtua – tai jäädä jopa huomiotta. Noteeraamme vain epäasialliset ja syyttävät vastinviestit. Todennäköisesti sinun jopa toivotaan provosoituvan.

Tällaista on viestintä. Epäilen, että vain intohimoisimmat politiikan ystävät jaksavat kahlata koko viestiketjut läpi. Asiat irrottuvat asiayhteyksistään ja mielikuvat siitä kuka sanoi ja mitä saattavat olla hyvinkin vääristyneitä.

Olen myös hyvin hämmästynyt siitä agendasta, joka tuntuu olevan vallalla. Poliittisen viestin pääsanoma on liian usein vain listaus muiden virheellisistä ajatuksista, mutta omia ajatuksia (niitä oikeita ajatuksia?) ei edes tuoda ilmi. Toki tarkkaavainen lukija voi tulkita niiden olevan kutakuinkin päinvastaisia kuin kritisoidut, mutta silti.

Jos haluat tehdä poliittisen vaikutuksen minuun, kerro mitä SINÄ ajattelet. Ei minua kiinnosta se, miten suhtaudut muiden ajatuksiin.

Jos itse olisin ehdolla, keskittyisin omiin näkemyksiini kilpailijoiden näkemyksiä enemmän. Miettisin tärkeimmät kehittämiskohteet ja toisin niitä esille asiapitoisin argumentoinnein siivitettynä. En uhraisi aikaa enkä energiaa muiden moittimiseen. Sen sijaan todennäköisesti kuitenkin tutustuisin vastapuolen näkemyksiin. En estäisi toisinajattelijoiden tilejä, vaan yrittäisin miettiä mikä saa heidät ajattelemaan juuri niin kuin he ajattelevat. Parhaassa tapauksessa voisin löytää sieltä jopa käänteisiä argumentteja omillekin ajatuksilleni.

Mutta silti en lähtisi mollaamaan muita.

Politiikassa tunteet saavat helposti vallan. Asioita ei tulisi kuitenkaan ajaa ainoastaan tunneperusteisesti, vaan itse asioihin keskittyen. Jos aikoo ehdolle kuntavaaleissa, olisi äänestäjäystävällistä tutustua ja keskittyä niihin asioihin, joista kunta ylipäätään päättää. Koko maailman pelastamisen paikka ei ole kuntavaaleissa.

Kuntavaaleissa puhutaan pienistä paikallisista asioista, kuten vaikkapa latujen ajamisesta ja kuntalaisten liikuntamahdollisuuksista. Kuva: Heli Antila.