Kirjoitin keväällä tehokkaista etäkokouksista. Silloin minulla oli vahva vaikutelma siitä, että kokoukset eivät olleet tehokkaita. Oltiin tilanteessa, jossa moni vasta opetteli etätöitä. Ajattelin, että moni vain kuvittelee olevansa tehokas ja todellisuudessa tekee jotain ihan muuta kokouksen ajan. Pohdin myös, että kokouksia pitkitetään ihan turhaan niin laveiksi, ettei enää pirteimmänkään kokoustajan keskittymiskyky tahdo kestää mukana.

Viime viikolla kuulin kahdelta aivan eri taholta, että verkkokokouskäytäntöihin on tullut muutoksia verkkokokousnoviisienkin muututtua konkareiksi. Muutos oli se, että kokouksista oli tullut tehokkaampia: siis lyhyempiä, sellaisia joissa ei ollut enää sijaa löysille lauseille.

Mutta: työnteko ei suinkaan ollut tehostunut, sillä tehokkaiden kokousten lisäksi piti järjestää verkossa erikseen keskustelusessioita, verkkokahvitaukoja ja kahdenkeskisiä käytäväkeskusteluja. Lisäksi päivittäisten kokousten määrä oli yli kaksinkertaistunut. Jos päivässä kokouksia oli aiemmin kaksi tai korkeintaan kolme, saattoi asiantuntijan työpäivässä olla nyt jopa seitsemästä kahdeksaan eri palaveria.

Kun työkaverit pääsivät tekemään kollegoilleen kalenterivarauksia, olikin tilanne kärjistynyt joissain organisaatioissa niin, että ruoka- ja kahvitauoillekaan ei enää ollut aikaa, vaan tehokkaat Teamsit seurasivat toistaan.

En löydä sanoja kuvatakseni hämmennystäni ja kauhistustani.

Mitään tällaista en osannut kuvitellakaan keväistä artikkelia kirjoittaessani. Olen edelleen sitä mieltä, että varsinainen työ tehdään lähes aina kokousten ulkopuolella. Siksi täysien verkkokokouspäivien sijaan pitäisi puhua nyt kokousten radikaalista vähentämisestä. Kaikista asioista ei tarvitse eikä kannata pitää kokousta. Kollegan mielipidettä voi tiedustella myös pikaviestillä.

Olen myös kuullut huhuja palkkausperusteista, joissa kokouksia pidetään palkkaperusteisena toimintana, mutta pikaviestittely on työhön kuuluvaa ajatusten vaihtoa, josta ei makseta erillistä palkkaa. Tämäntyyppiset asenteet eivät ole tätä päivää ja tehokkuuden sijaan ne ajavat henkilöstöä tehottomuuteen. Nopeasti hoidettavissa olevista asioista tehdään hitaasti hoidettavia asioita, jotka hidastavat työntekoa ja kuormittavat työntekijöitä turhaan.

Verkkokokousten kuormittavuudesta puhutaan harvoin. Kuitenkin aivotoiminnalle ja jaksamiselle ei voi olla hyväksi hypätä puolen tunnin tai tunnin välein aina eri asioihin ja hoitaa ne kaikki lopulta täysin vasemmalla kädellä, kun kokoustamiselta ei jää aikaa enää työnteolle.

Itse huomaan ahdistuvani entistä nopeammin nykyisin myös verkkoseminaareissa. Kiinnostavista aiheista ja mukaansatempaavista puhujista huolimatta parin tunnin jälkeen iskee tarve mutettaa puhujat. Vastaan tulee se piste, jossa en jaksa enää vastaanottaa uutta tietoa tai kuunnella ketään. On tauon paikka.

Etätyön kenties suurimpana haasteena on tullut esille ihmiskaipuu. Yhteisöllisyyden rakentaminen etänä ei ole välttämättä helppoa, mutta mahdollista se on. Tätäkin asiaa olen blogitekstissäni viime vuonna pohtinut.

Yhteisöllisyys ei tarkoita sitä, että jatkuvasti on oltava vuorovaikutuksessa jonkun kanssa. Etäyhteisöllisyys voi tarkoittaa vaikka sitä, että tiedät kollegasi tarvittaessa tarkistavan artikkelisi ja voit luottaa siihen, että saat häneltä rehellistä palautetta. Sinun ei tarvitse olla linjoilla hänen tarkistaessaan. Palautteenkaan ei kaikissa tilanteissa tarvitse olla suullinen, vaan usein myös kirjallinen kommentoitu versio käy.

Jos verkkopalaverit tuntuvat varastavan liikaa aikaa työnteoltasi, olisikohan tässä kehityskeskustelun paikka. Mielestäni organisaatioissa voitaisiin sopia esimerkiksi keskipäivään parin tunnin vapaa aika, siesta, joka olisi pyhitetty kiireettömään ruokataukoon ja kokousten ulkopuolisen työn tekemiseen. Toinen vaihtoehto voisi olla sopimus siitä, että aamun ensimmäinen ja iltapäivän viimeinen tunti olisivat joka päivä palaverivapaita.

Ei kai olisi kovin kohtuutonta tarjota jokaiselle henkilöstön jäsenelle mahdollisuus tehdä ihan oikeita töitä rauhassa edes pari tuntia päivässä.

Etätyöaiheisia tekstejäni löydät täältä lisää.

Kuva: Heli Antila.

Advertisement