Minäkö muka vanhanaikainen?

Kun pidän kirjoittamisesta. Ja kirjoitan mielelläni pitkästi, joskus jopa viitteitä käyttäen. Tässä ajassa, jossa kaikki tieto pitäisi olla tungettuna nopeatempoiseen videomuotoiseen kuvakerrontaan tai vähintään ääniksi. Ja somettamisenikin on enimmäkseen kirjallista.

”So last Season”. Niin vanhanaikaista. Suorastaan epätoivoista.

Puolustaudun. Olen yrittänyt hypätä videomaailmaan. Olen tehnytkin videoita ja tallentanut luentojani. Mutta kun en pidä niistä. Vaikka osaisinkin, en jaksa editoida ja räpätä tekniikan kanssa. Teksti vain syntyy luontevammin ja helpommin.

Jaksan itsekin katsoa lähinnä musiikkivideoita ja kiinnostavia dokumentteja – tai niiden urheilukisojen tallenteita, jotka olen livelähetyksinä missannut. Ja uutisia.

Joka kerta jonkun linkittäessä käyttöohjeita videomuodossa ahdistun suuresti. Sillä kun minä haluan LUKEA ne ohjeet, en katsoa videolta. Ymmärrän pointin, videolta näkisin avainasiat parissa minuutissa ja ohjekirjan lukemiseen menee vähintään tunti.

Mutta kun aivokapasiteettini ei tahdo ottaa tiukkaa tietoa vastaan videomuodossa. Joudun soitattamaan videota useaan kertaan, sillä muistiinpanojen teko on haastavampaa kuin kirjoitetusta tekstistä ja lopputulos saattaa toistojenkin jälkeen olla vain ”haukionkala” -osastoa.

Ei tapahdu keskittymistä, ei ymmärtämistä – vain ahdistumista. Olen se kohtalon oikku, joka olisi yo-kirjoitusten kuuntelukokeissakin saanut todennäköisyyslaskennan perusteella paremman tuloksen arvaamalla kuin tietämällä.

Podcastien ja äänikirjojen kanssa on vähän sama tilanne. Ne eivät vain ole minun juttuni. Musiikkia sen sijaan kuuntelen sujuvasti.

Nyt olen huomannut ahdistuksen tulevan jo pitkistä verkkoseminaareistakin. Aiheen kiinnostavuudella ei ole mitään merkitystä. Parin tunnin jälkeen en vain enää jaksa. Kiinnostava ja innostava esityskin muuttuu korvissani painajaismaiseksi kakofoniaksi, jota minun on paettava hiljaiseen metsään.

Onko keskittymiskyvylleni tapahtunut jotain? Vai olenko vain auttamattomasti vanhan ajan kasvatti – ”So last Season”.

Hiljaista. Rauhallista. Metsä. Kuva: Heli Antila.