”Coachingilla tarkoitetaan tavoitteellista, oivalluttavaa prosessia, jossa asiakkaan voimavarat ja vahvuudet hyödynnetään asiakkaan oivalluttamisessa ja hänen omien ratkaisujensa etsimisessä. Kyseessä on kokonaisvaltainen itsensä kehittämisen prosessi, jossa vastuu oman elämän muutoksista on asiakkaalla ja vastuu prosessin ohjaamisesta coachilla.”

Ihmetteletkö blogitekstini otsikkoa?

Kyllä minä luin kirjan. Ja kyllä; siinä käytettiin termejä coach ja coaching. Sirkku Ruutu perusteli tämän, sillä, ettei suomenkielistä vastinetta coaching-sanalle oikein löydy. Suoranaisesti ei voitaisi puhua valmennuksesta tai koutsaamisesta, koska nämä termit sisältävät pieniä vivahde-eroja alkuperäiseen käsitteistöön nähden.

Ja silti puhun tässä tekstissäni valmennuksesta.

Itse tartuin kirjaan nimittäin juuri valmennusnäkökulmasta. Hain vinkkejä ja työkaluja pedagogiseen valmentamiseen ja fasilitointiin. Varsinainen coaching tarkalti määriteltyine kansainvälisine standardeineen (ACC ja MCC) on hieman eri asia, mutta yhteisiäkin piirteitä pedagogisen valmennuksen kanssa löytyy paljon, eikä vähäisimpänä eteneminen myönteisellä palautteella palkitsemisen kautta. Jo pientenkin edistysaskeleiden huomaaminen on olennaista.

Teos sopii siis yhtä hyvin ammatticoacheille kuin muillekin valmentavaa lähestymistapaa soveltaville käyttäjille. Tässä arviossa paneudun kuitenkin enemmän valmennusnäkökulmaan ja pohdin sitä, mitä itse sain kirjalta. Kieltämättä heräsi myös kiinnostus perehtyä ja kokeilla oikeaoppista coachingiakin yritysmaailmassa.

Mukana seuranneet ratkaisukeskeiset coaching-kortit ovat varmasti hyvänä apuna opetteluvaiheessa. Apuja on myös lukuisista taulukoinneista esimerkkitilanteineen ja -kysymyksineen. Niistä löytyy hyviä vinkkejä vaikka kehitys- ja HOPS-keskusteluihinkin. Myös arvotaulukko kolahti. Taidan tutustua siihen lähemmin tarkastelemalla omaa arvomaailmaani.

Kirjan anti on niin konkreettinen, että se vaatii vielä useampiakin lukukertoja näyttääkseen lukijalle täyden hyötynsä. Ja toisaalta harmittaa kirjoittaa siitä arviota, kun pystyn tuomaan tässä yhdessä tekstissä esille vain pienen sirpaleen kirjan valtavan kattavasta sisällöstä.

Opesta valkuksi -näkökulmani taustoja

Oma opettajuuteni muuttui valmennukseksi oikeastaan jo ennen kuin tiedostin termin yhteyttä pedagogiikkaan. Opetuksen vuorovaikutteisuus, kuuntelun ja kannustamisen elementit sekä vuorovaikutustilanteen johtaminen tuntuivat viestinnän oppiaineessa luontevalta lähestymistavalta.

Työelämän murros, tiedon lisääntyminen ja pirstaloituminen sekä jatkuvassa muutoksessa eläminen eivät enää suosi perinteistä luokkahuoneopetusta, jossa opettaja on tiedon jakaja. Kun tietoyhteiskunta luokkahuoneen ulkopuolella elää ja muuttuu koko ajan, tehokkainkaan opettaja ei voi enää sanoa pysyvänsä sataprosenttisesti ajan tasalla. Tutkimustuloksia julkaistaan ilman ennakkotietoja jopa oppituntien aikana. Edellispäivän uusin tulos voi siis joissain tapauksissa olla tuntitilanteessa jo vanha.

Kun oppilasryhmällä on vielä käytössään puhelimet, tabletit ja läppärit, eikö tärkeämpää ole johdattaa heidät tutkimusretkelle tiedon valtateille, antaa heidän tehdä yhdessä ratkaisuja, valintoja ja analyyseja sekä pohtia tietosisältöjen oikeellisuutta. Opettaja/valmentaja/coachin tehtävänä on auttaa tieltä harhautuneet takaisin.

Tätä näkemystäni tukee myös Ruudun listaus tämän hetken tärkeimmistä työelämätaidoista:

  • vuorovaikutustaidot ja yhteistyökyky
  • itsetuntemus ja itsereflektiokyky
  • tunneälykkyys ja empatiataidot sekä tilannetaitavuus ja tietoisuustaidot
  • verkostoitumiskyky
  • resilienssikyky ja muutosjohtavuus
  • itsensä johtamisen taidot ja päätöksentekokyky
  • luova ja kriittinen ajattelu
  • oppimiskyvykkyys
  • systeemiajattelu

Kirja on suunnattu yrityselämää silmälläpitäen ja siinä puhutaan johtajuudesta. Ajattelen mielelläni, että kouluorganisaation on oltava lähellä yritysmaailmaa – enkä nyt tarkoita koulua voittoa tuottavana yksikkönä. Tarkoitan sitä, että tärkeitä työelämätaitoja ja johtamismetodeja on syytä harjoitella jo opiskeluvaiheessa. Opiskelijallekaan ei ole pahitteeksi opetella tuntemaan vastuuta omasta toiminnastaan ja pyrkiä vireystilaa parantamalla entistä parempiin suorituksiin. Opiskelijankin piilopotentiaali on syytä houkutella liikkeelle ja näkyviin.

Usein hän tarvitsee näissä tavoitteissa tukea ja ratkaisukeskeisyyttä – siis coachausta tai valmennusta. Paljon muutakin yhteistä löysin. Sirkku Ruutu muistuttaa pystyvyysuskon merkityksestä. Kasvatustieteissä puhutaan minäpystyvyydestä. Yhtä kaikki: samasta asiastahan molemmat käsitteet puhuvat. Taustalta löytyy psykologi Albert Banduran ajatukset siitä, että luottaessaan osaamiseensa yksilö pystyy myös selviytymään haasteellisemmista tilanteista suuntaamalla energiansa itse tavoitteelliseen toimintaan lannistavien ajatusten sijaan. Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin Itseohjautuvuuden tai itsemääräämisen teoria puolestaan yhdistää motivaation ja optimaalisen toimintakyvyn. Toimintaa ohjaavat niin sisäinen kuin ulkoinenkin motivaatio ja motivaattorina toimivat autonomia eli halu vaikuttaa toimintaan, kompetenssi eli halu kokea onnistumisen ja osaamisen tunnetta, sosiaalinen liittyminen eli tarve olla yhteistyössä muiden kanssa ja kontribuutio eli halu jättää omannäköinen työnjälki lopputulokseen.

Tämä on tärkeää. Henkilön sisäinen puhe tai sisäinen motivaatio voi nimittäin olla rajoituksia luovaa sen sijaan, että se olisi mahdollisuuksia kehittävää. Vähän niin kuin vanhassa totuudessa puoliksi täynnä tai tyhjänä olevasta vesilasista. Jokaisessa tilanteessa voit vapaasti valita näkökulmasi tai lähestymistapasi. Uhriutuminen ei vie tavoitetta kohti ja syyllistä on tässä tilanteessa turha etsiä oman itsen ulkopuolelta.

”On turhaa käyttää energiaa sellaisten asioiden vatkaamiseen, joille ei voi mitään.”

Sirkku Ruudun teos jakaa coachin perustehtävät kolmeen: kuuntelijaan, luotaajaan eli tavoitteen kirkastajaan ja aktivoijaan. Hyvin samanlaista mallia muistan pohtineeni omassa valmentajakoulutuksessani. Varsinaisen työkalupakin ja teoreettisen taustoittajan lisäksi näen kirjan toimivan myös coachin/ valmentajan oman työn itsearvioinnin työkirjana, peilinä sille, mitkä asiat omassa johtajuudessaja valmennuksessa jo toteutuvat – ja mitä olisi edelleen syytä kehittää.

Ydinasiana nostaisin esille roolitukset, joihin jo blogitekstini alkusitaattikin viittaa. Puhuttiin sitten coachin asiakkaasta tai opettajan opiskelijasta, niin oman elämänsä toimijuus on aina asiakkaalla. Valmennussuhteessa häntä voidaan auttaa, mutta lopulta henkilö itse tekee aina omaa elämäänsä tai omaa oppimistaan koskevat päätökset. Kirjassa muistutetaan myös toiminnanmuutoksen seurauksista – asiaa kannattaa lähestyä myös esimerkiksi oman lähipiirinsä näkökulmasta. Toiminnan vaikutukset ulottuvat aina myös omaa itseä laajemmalle.

”Muita ihmisiä ei voi loputtomasti muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan on mahdollista muokata.”

Teksti: Heli Antila

Ruutu, S. 2020. Coachin työkalupakki. Almatalent Oy.