Jokainen paljon kirjoittava tietää, että kirjoitusvirheiltä ei voi välttyä. Tämä tieto ei kuitenkaan ihan hirveästi lohduta siinä tilanteessa, kun olet jo ehtinyt julkaista tai lähettää – ja viesti sisältää typerän virheen.

Itse kärsin liian vikkelistä sormista. Kirjoitan nopeasti – ja aika usein katsomatta ruudulle. Olen myös monen muun kirjoittajan tapaan jossain määrin sokea omille teksteilleni. Saatan lukea esimerkiksi lyhyen twiitin parikin kertaa ennen julkaisua – ja silti sinne jää se virhe.

Tai jos kirjoitan puhelimella, en välttämättä aina edes näe mitä kirjoitan; silmälasienkaan kanssa.

Omat virheeni ovat usein lyöntivirheitä tai muokatun tekstin ongelmia, joissa osa sanoista on jäänyt esimerkiksi väärään taivutusmuotoon – tai puuttuu kokonaan. Saatan sortua myös tahattomaan toistoon ja käyttää liikaa sidesanoja. Olen liian usein huolimaton pilkkujen kanssa. Toisinaan saatan jopa tarkoitushakuisesti käyttää välimerkkejä hieman väärin. Rakastan esimerkiksi puolipisteen käyttöä.

Ja kun tähän yhdistetään vielä nopeatempoinen toimintatapa, niin sanojen sekasotku on valmiina. Eilen oli tämän suhteen erityisen paha päivä. Ehkä en vielä ole huomannut tämänpäiväisiä virheitäni…

Vanhemmiten olen oppinut sietämään kirjoitusvirheitä paremmin. En välttämättä poista enää kaikkia virheeellisiä päivityksiäni. Toki huomatessani yleensä korjaan ne, jos sovellus sen vain mahdollistaa.

Olen hyväksynyt sen, että tekevälle sattuu ja virheistä oppii. Kokemus on osoittanut, että rosoisuus kuuluu viestintään ja täydellisyyttä ei saavuta koskaan.

Kirjoitetussa tekstissäkin on lopulta tärkeintä se, että sanoma on ymmärrettävässä muodossa.

Kuva: Heli Antila.