”Onneksi olkoon – et ole enää yksinkertainen maisteri.”

Kyseinen viesti ilahdutti minua aikoinaan monitulkintaisella neroudellaan. Olin sen saadessani juuri suorittanut toisen maisteritutkintoni.

Moniosaajuuteen ja yhden asian asiantuntijuuteen törmää julkisissa keskusteluissa säännöllisesti. Meitä tuntuu olevan kahta koulukuntaa: toiset arvostavat laaja-alaista osaamista ja toiset siilottavat asiantuntijuuden mielellään niin, että jokaiselle nimettäisiin vain yksi osaamisala.

Tiedotus- ja viestintälinjan opettajani sanoi aikanaan, että toimittajalle loppututkintoakin tärkeämpää on suorittaa approja (perusopintoja) mahdollisimman monelta eri aihealueelta.

Tähän lausumaan sisältyy mielestäni suuri viisaus. Monitieteisen opiskelun jälkeen keskusteluun on mahdollista tuoda useampia näkökulmia, ymmärtää vastapuolen näkemyksiä ja sanoutua irti täysin mustavalkoisesta ajattelusta. Ainakin parhaimmillaan näin.

Silti arvostan suuresti sitäkin, että yhden aihealueen tutkimusta jatketaan pitkälle syventyen aiheeseen perusteellisesti.

Vuosi sitten jouduin tilanteeseen, jossa minun piti valita vain yksi osaamisalue. Valintatilanne oli äärimmäisen tukala. Mukana oli useita kiinnostavia aihealueita, mutta toisaalta sieltä puuttui monia sellaisia kärkiä, joita olisin itse kokenut omina erityisaloinani.

Viime viikolla silmiin osui LinkedInissä keskustelu, jossa pohdittiin moniosaajien arvostusta käytännössä. Valitettavasti kadotin kirjoituksen, mutta jäin ihmettelemään sen väitettä siitä, että moniosaamista arvostettaisiin todellisuudessa vain juhlapuheissa – käytännössä yhden asian ihmisiä arvostetaankin enemmän.

Kahtiajakoa on vaarallista tehdä. Yhteen asiaan vihkiytynyt henkilö saattaa nimittäin olla tutkinut omaa osaamisaluettaan vuosikausia syvällisesti ja olla eittämättä sen huippuasintuntija. Mutta asiaa ei voi mielestäni kääntää niin päin, että yhden tutkinnon suorittanut olisi auttamatta osaavampi kuin kaksi tai kolme tutkintoa tehnyt työkumppaninsa. Moniosaajankaan tietämystä ei voida luokitella pinnalliseksi.

Se, että on kiinnostunut monesta aihealueesta ja halunnut perehtyä niihin kaikkiin ei välttämättä ole päämäärätöntä haikailua sinne sun tänne. Useimmat asiakokonaisuudet ovat oikeasti poikketieteellisiä ja ymmärrys niistä monipuolistuu useampien näkökulmien kautta.

Osaamista ei pitäisi myöskään verrata vain tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Osaamista syntyy muuallakin kuin oppilaitoksissa – ja vastaavasti tutkinnon suorittaminenkin on mahdollista suhteellisen ohuella tietotasolla. Ja käyttämättömänä osaaminen helposti unohtuu tai vanhenee.

Kuva: Heli Antila.

Advertisement