Sain tällä viikolla mahdollisuuden osallistua Sitran järjestämään ”Miten toisen asteen koulutus järjestetään, kun nuorten vähetessä alueiden tarpeet erilaistuvat?” -tilaisuuteen. Jos et itse päässyt mukaan, antoisan tilaisuuden tallenne löytyy YouTubesta. Suosittelen lämpimästi katsomaan sen.

Mille väestölle -julkaisu kertoo karulla tavalla siitä, miten viime vuosien alhainen syntyvyys luo ikävät ennusteet myös koulutuspuolella. Ensin pienten ikäryhmien haasteet tavoittavat varhaiskasvatuksen ja alakoulut, sitten yläkoulut ja lopulta toisen asteen ja korkeakoulutkin.

Kaupungistumisen trendi on jatkunut pitkään. Nähtäväksi jää, onko viime kuukausina maaseutumyönteisemmäksi muuttunut yleisilme muuttamassa myös tätä kehityssuuntaa. Tiistain alustuksessaan tutkija Timo Aro muistutti myös alueellisesta eriytymisestä ja erilaistumisesta.

Tartun kirjoituksessani tähän teemaan, koska näen siinä mahdollisuuden. Monet erikoistuneet lukiot ovat nostaneet opiskelijamääriään tarjoamalla painotuslinjoja. Näin opiskelijoita saadaan myös oman kunnan ulkopuolelta. Yksi hyvä esimerkki tästä on Saskyn koulutuskuntayhtymään kuuluva Ruoveden lukio, jolla on kannettavan tietokoneen lisäksi opiskelijoilleen tarjolla myös kolme erityislinjaa:

Lukioiden tilanne on opiskelijoiden vähetessä haastavampi kuin ammatillisten toisen asteen oppilaitosten. Jo nyt ammatillisella puolella yhä suurempi osa koulutettavista on aikuisia, jotka suorittavat joko uutta tutkintoa tai kehittävät omaa osaamistaan suorittamalla tutkinnonosia.

Ei tarvitse olla kovin suuri visionääri ennustaakseen, että aikuisten lisäkouluttautuminen tuskin ainakaan vähenee alati muuttuvassa työelämässä. Ja kyllä; myös maaseudulla asuvat ihmiset haluavat kehittää osaamistaan ja kouluttautua.

Näkisinkin tärkeänä, että koulutuksen järjestävät eivät nyt lukisi ainoastaan pieneviä ikäluokkia ja tekisi hätiköityjä lopetuspäätöksiä. Sen sijaan mielestäni kannattaisi nyt satsata entistä enemmän aikuiskoulutukseen ja yksilöllisiin kouluttautumismahdollisuuksiin.

Alueellisen tasa-arvon näkökulmasta on tärkeää, että toisen asteen oppilaitoksia säilyy myös pienissä kunnissa, niin lukioita kuin ammatillisia oppilaitoksiakin. Oppilaitosten keskinäistä yhteistyötä sekä yhteistyötä korkeakoulujen kanssa kannattaa mielestäni nyt lisätä.

Voitaisiinko esimerkiksi yhteisiä opettajia hyödyntää lukiossa ja toisen asteen ammatillisessa opetuksessa? Näin pientenkin paikkakuntien avoimista työpaikoista saataisiin entistä houkuttelevampia ja niistä kiinnostuisivat yhä useammat hakijat.

Tai voitaisiinko järjestää yhteisiä valinnais- ja erikoistumisopintoja? Kurkistuskurssit korkeakouluopintoihinkin helpottuivat tuntuvasti Korona-aallon myötä, kun yhä useammat korkeakoulut siirsivät lähiopintojaan verkkokursseiksi ja muuttivat maksullisia avoimen korkeakoulun opintoja maksuttomiksi.

Näin sijainti ei ole enää merkityksellinen ja opintotarjotin on entistä laadukkaampi ja monipuolisempi, jos sitä osataan ja halutaan hyödyntää.

Koulutus lääkkeenä työvoimapulaan

Erilaistuminen tarkoittaa myös sitä, että alueelliset koulutustarpeet eroavat toisistaan hyvin paljon. Koulutuksen tulisi vastata alueellisen elinkeinoelämän tarpeisiin – ja niin on jo monin paikoin tehtykin. Hyviä käytäntöjä kannattaisi nyt jakaa muillekin.

Nuorten näkökulmasta tämä ei ole kuitenkaan aina ratkaisu jäädä kotipaikkakunnalle. Eivät kaikki halua esimerkiksi lähihoitajiksi ja metallimiehiksi, joista monella pienellä paikkakunnalla on pulaa. Paikallisten nuorten opintohaaveet ja alueen elinkeinoelämän tarpeet eivät valitettavasti ole yhtenäisiä. Sen sijaan työtön aikuinen ei aina ole yhtä valikoiva. Varma työpaikka voi suunnata kiinnostuksen hyvinkin erilaisille aloille.

Asuinpaikan valinnassa olennaista on myös puolison työllistyminen. Niin työhön kuin opiskelemaan saatetaan usein joutua muualle pakon edessä, kun oma paikkakunta ei pysty tarpeisiin vastaamaan.

Eri paikkakunnilla toimivat organisaatiot eivät ole välttämättä aina ymmärtäneet työmatkojen haasteita. Viisaudenkin uskotaan liian usein asuvan vain pääkonttoreilla. Onneksi näyttää nyt siltä, että etätyöstä – tai edes sen mahdollisuudesta – on tulossa entistä enemmän uusi normaali, samoin etäopiskelusta.

Olen luontainen optimisti ja näen itse paljon mahdollisuuksia pientenkin paikkakuntien toisen asteen koulutuksessa. On kuitenkin huomattava, että mahdollisuuksia ei voi hyödyntää ilman ideoita, kokeiluja ja tekoja. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä alueilla eri toimijoiden välillä.

Keskuskaupungit eivät tule tekemään sitä maaseudun puolesta.

Kuva: Heli Antila