Viestintäkoulutuksista keskusteltiin muutamia viikkoja sitten kiivaasti. Koska keskustelu sai alkunsa poliitikon toiminnasta, olin aistivinani mielipiteissä ikäviä poliittisia sävyjä. Tiedättehän tämän ilmiön: jos olemme samanmielisiä niin puolustamme ja jos olemme erimielisiä lyömme kaikin mahdollisin asein. Molempiin tarpeisiin löytyy helposti hyviä ja vähän vähemmän hyviä argumentteja.
Tässä kirjoituksessa ei ole mitään poliittista. Teen tekstin kuitenkin viestintäkouluttajan näkökulmasta, joka saattaa näyttäytyä puolueellisena. Tietenkään en kouluttaisi viestinnän saralla, jos en näkisi viestintäkoulutuksia hyödyllisinä. Huomautan vielä, että teksti ei liity julkisuudessa olleeseen tapaukseen ja kerron ajatuksiani vain koulutuksista ja kouluttautumisesta – en kilpailumenettelyistä, tarjouspyynnöistä tai hinnoittelusta.
Miten julkisessa työssä oleva voi tarvita viestintäkoulutusta?
Erilaista viestintäosaamista tarvitaan tänä päivänä kaikissa työtehtävissä. Siinä mielessä viestintäkoulutus kuuluu kaikille. Ilmeisesti osa ihmisistä kuvittelee kuitenkin, että kaikki julkisiin tehtäviin hakeutuvat ovat automaattisesti loistavia viestijöitä, eivätkä näin ollen tarvitse taitojensa parannusta.
Viestintätaitojen kehittäminen on tärkeää kaikille. Erona on se, että toisille se voi olla välttämätöntä.
Yleensä valinta julkisiinkin työtehtäviin tapahtuu ensisijaisesti asiaosaamisen perusteella, ei viestintätaitojen paremmuuden perusteella. Mutta vahvatkin substanssiosaajat joutuvat julkisessa työtehtävässä käyttämään omia viestintätaitojaan paikoin hyvinkin haastavissa tilanteissa.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että edes hyvä taso ei ole läheskään aina riittävä. Siksi tasoa on järkevää parantaa eli kouluttautua.
Miksi esiintymisjännityksestä poteva hakeutuu työhön, jossa joutuu esiintymään?
Olen tämän kevään aikana kirjoittanut paljon esiintymisjännityksestä. Luulen, että lähes kaikkien yli viisikymppisten on helppo samaistua esiintymisjännitykseen. Meidän aikanamme koulussa oli se yksi vuosittainen esitelmä ja laulukoe luokan edessä, siinä se oli: esiintyminen, kaikessa kauheudessaan ja luonnottomuudessaan. Vahvimpienkin viestijöiden kädet tärisivät.
Onneksi tämän päivän kouluissa erilaisia esiintymistilaisuuksia on huomattavasti enemmän, yksin ja yhdessä. Silti yllättävän moni jännittää. Osalla esiintymisjännitys liittyy kaikkeen esiintymiseen, mutta suurella osalla jännitystä saattavat aiheuttaa vain tietyt tilanteet. Yksi vaikeimmista tilanteista on esiintyminen arvovaltaiselle kansainväliselle ryhmälle esiintymiskielen ollessa jotain muuta kuin oma äidinkieli.
En yllättyisi yhtään, että moni poliitikko päätyy tähän tilanteeseen ensimmäistä kertaa vasta päästessään kansalliseen poliittiseen kärkeen. Kohdatessaan vaativan haasteen ensimmäistä kertaa on aina syytä valmisatutua tilanteeseen.
Kuuluuko työnantajan päättää ja maksaa koulutuksesta?
Tänä päivänä jatkuva oppiminen näkyy kaikilla aloilla. Tutkinnon suorittaminen ei riitä, vaan omaa osaamista on kehitettävä yhä monipuolisempaan suuntaan vielä työn ohessa. Itse olen ollut viime vuosina mukana koulutushankkeissa, joissa opettajien ja kouluttajien digivalmiuksia on pyritty parantamaan. Huomasin koulutettavien suhtautuvan hyvin eri tavoin moniin kysymyksiin, muun muassa rahaan ja aikaan.
Kaikki nämä esimerkit ovat todellisesta elämästä. Muun muassa näin ajatukset eroavat suhteessa aikaan ja rahaan:
Osallistun koulutuksiin vain, jos esimieheni pyytää, työnantajani maksaa ne ja koulutukset tapahtuvat työajalla – tai niihin kuluva aika huomioidaan palkassani.
Koulutan mielelläni itseäni, koska haluan kehittyä työssäni. Jos työnantajana ei maksa kaikkia koulutuksia, olen valmis maksamaan osan koulutuksista itsekin.
Koulutan mielelläni itseäni ja haluan osaamiseni pysyvän ajantasaisena. En kuitenkaan ole valmis itse maksamaan työhöni liittyviä koulutuksia.
Poikkeuksellinen kevät 2020 osoitti, että vahvimmilla olivat ne opettajat, jotka olivat digitaitojaan kehittäneet – vaikka sitten työnantajasta huolimatta.
Koskaan ei tiedä, milloin tiettyä osaamista kipeästi tarvitaan.
Tarvitsetko esiintymiskoulutusta?
Osa viestintäkouluttajista kertoi ettei ota asiakkaakseen poliitikkoja julkisen kohun pelossa. Toisaalta ymmärrän varovaisuuden, mutta itse olen valmis kouluttamaan poliitikkojakin. En halua sulkea mitään ihmisryhmää pois koulutuksistani.
Olen vuosia sitten tehnyt kunnallisvaalien markkinointityötä samassa kunnassa ja samoissa vaaleissa neljälle eri puolueelle. Käytössäni oli vain yksi ääni, mutta ihan rehellisesti toivoin onnistumista kaikille neljälle. Näen etuna sen, että viestintäalan työtä ja politikointia ei sekoiteta.
Huomiota kiinnitettiin keväällä myös siihen, mihin työrooliin koulutusta voi saada. Tähän täytyy vain todeta, että ihminen on kokonaisuus. Jos hän kehittyy viestijänä, näkyy muutos sekä työssä opettajana, luottamustoimessa poliitikkona, harrastajateatterin näyttelijäroolissa ja iltasatuja lukevana äitinä. Mielestäni on täysin mahdoton ajatus parantaa ihmisen osaamista ainoastaan yhdessä roolissa.
Miten sitten pureutuisin esiintymisjännityksestä kärsivän julkista työtä teekvän henkilön ohjaamiseen?
Aloittaisin työn kahdenkeskisenä keskusteluna ja konsultointina. Voidaan puhua tilannekartoituksesta ja oppimistavoitteiden asettamisesta. Tämän jälkeen koulutusta voidaan jatkaa yksin tai ryhmässä.
Tärkeää on muistaa välikeskustelut ja kouluttautujan oma itsearviointi oppimisestaan. Jollekin apua löytyy jo siitä, että jännittävät tilanteet on keskusteltu ja kuivaharjoiteltu muutamaan kertaan – toinen tarvitsee tukea ja harjoittelua hieman pidempään.
Kannattaa muistaa, että kuten missä tahansa muissakin koulutuksissa, avainasemassa on oppijan oma asenne ja tekeminen. Kouluttaja ei voi opettaa väkisin. Erityisesti viestinnässä kouluttautujan oma harjoittelu ja aktiivinen toistojen määrä ovat avainasemassa.
Muistattehan miten kitaristit ovat kertoneet harjoitelleensa lapsina tennismailan kanssa peilin edessä?
Ja kun aktiiviseen harjoitteluun yhdistetään kouluttajan palaute kehittämisehdotuksineen, niin siitä se lähtee – kehittyminen viestijänä.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 