Tänään monissa kouluissa on viimeinen virallinen koulupäivä. Keväässä on varmasti riittänyt haasteita niin opettajille kuin oppilaillekin, mutta kohta on mahdollisuus hengähtää. Loman jälkeinen syksy odottaa isona kysymysmerkkinä. Kukaan ei tiedä, opiskellaanko syksyllä etänä, lähiopetuksessa vai toteutetaanko jonkinlaista monimuoto-opetusta.
Viimeisimmät viisi vuotta työskentelin itse monimuoto-opetuksen parissa. Ammattikorkeakoululaisten kontaktipäivät järjestettiin kerran kuukaudessa ja muu aika opiskeltiin etänä. Sitä ennen opetin ammattikorkeakoulussa myös päiväopiskelijoita. Jos vertaan näitä kahta opetusmuotoa omien kokemusteni perusteella, olen ilman muuta monimuoto-opetuksen kannalla.
Ainakin aikuisilla monimuoto toimii hyvin. Kontaktipäivät voidaan hyödyntää tehokkaammin, kun lähiaikaa on käytössä vähemmän. Samalla myös opiskelijoiden motivaatio aktiiviseen osallistumiseen ja tuntityöskentelyyn on suurempi. Harvoin tapaaminen heijastuu positiivisesti myös ilmapiiriin. Opiskelukavereita (ja toivottavasti opettajiakin) on mukava nähdä tauon jälkeen.
Lähipäivät ovat usein niin tehokkaita ja intensiivisiä, että opettajat ja opiskelijat ovat niiden jälkeen väsyneitä. Harvoilla lähipäivillä on kuitenkin mahdollista toteuttaa valmentavaa pedagogiikkaa tai vaikkapa käänteistä opetusta, jolloin opeteltavaa asiaa on harjoiteltu jo ennen oppituntia ja oppimista voidaan syventää lähipäivinä. Pedagogista pelivaraa monimuoto-opetuksessa on paljon.
Kun tavataan harvoin, on tärkeää, että opiskelijan äänelle jää paljon aikaa. Lähipäivillä on mahdollisuus jakaa opiskelijoiden kokemuksia opiskeltavasta asiasta. Näin tapahtuu vertaisoppimista. Tärkeää on myös kuunnella herkällä korvalla opintojen sujumista – ovatko projektimuotoiset tehtävät olleet liian hasteellisia? – mikä on ollut vaikeaa? – mikä helppoa? – miltä opiskelijasta tuntuu?
Uskon, että tätä samaa kesksutelua hyödynnettiin peruskouluissakin viimeisenä kahtena lähiviikkona. Toivottavasti.
Aina opiskelijoiden toiveisiin ei ole mahdollista vastata, mutta keskusteluyhteyden kautta etäoppimisen pieniinkin haasteisiin on mahdollista tarttua – ennen kuin ne ehtivät kasvaa suoranaisiksi ongelmiksi.
Monimuoto-opetuksen suuri haaste on tietenkin etäosuus. Kun opiskelijat ovat omillaan kolmisenkin viikkoa, ei opettajan rooli välttämättä ole aina riittävän aktiivinen ja tukea antava. Opettajan tulisi varoa näkymättömyyttä etäaikana, mutta valitettavasti hän on usein kiinnitetty silloin muihin töihin ja kiireinen niiden kanssa. Lopputulos on helposti, että vastaa kun kysytään. Mutta entäs jos joku ei tulekaan kysyneeksi? Kuinka aktiivinen opettajan tulisi olla?
Tähän on mahdotonta löytää yksiselitteistä vastausta.
Monimuoto-opetusta lapsille ja nuorille?
Oma kokemukseni monimuoto-opettajuudesta on työskentelyä aikuisten kanssa. Opetettaessa nuoria ja lapsia on tilanne mahdollisesti hyvinkin toisenlainen. Olen tyytyväinen siitä, että tänä keväänä oikeasti KAIKKIEN opettajien oli pakko ottaa digiloikkaa ja hankkia kokemus etäopetuksesta. Ilman koronaa näin laajamittaista kokeilua tuskin olisi saatu aikaiseksi.
Ikävää tietenkin oli, että osa opettajista heitettiin suoraan syvään päähän ilman minkäänlaista valmistautumista. Tilanne oli varmasti painajaismainen, mutta siitä selvittiin. Itsekin viime vuosina useita opettajien valmennuksia järjestäneenä olen huomannut, että digipedagogisissa koulutuksissa käyvät aina samat opettajat – osa ei kouluttaudu koskaan. Tämä kevät varmasti osoitti konkreettisesti sen, että JOKAINEN opettaja tarvitsee lisäkoulutusta ja vertaistukea myös digiasioissa.
Kevään tilanne oli varmasti helpompi, jos oli digipedagogiikkaan edes jollain tasolla perehtynyt aiemmin.
Digi- ja etäopetus on tullut jäädäkseen. Kannatan itse sitä, että peruskoululaisilla pääosa opetuksesta tapahtuu normaalitilanteessa lähiopetuksena, mutta hyödyntäisin ainakin yläkoulussa silloin tällöin toteutettavia etäpäiviä tai -viikkoja. Ne olisivat loistavaa harjoittelua toisen asteen ja korkekoulun opintoja sekä työelämää varten. Peruskoulun jälkeen ei ole mahdollista istua aina luokassa työskentelemässä ohjattuna, vaan itseohjautuvuutta vaaditaan paljon.
Opiskelijalla on paremmat eväät olla itseohjautuva, jos hän on päässyt harjoittelemaan vastuunkantoa jo peruskoulussa.
Etäopetuksesta tuli hyviä kokemuksia myös koulukiusatuilta ja autismin kirjon opiskelijoilta. Tästä herää väistämättä kysymys siitä, osaammeko tukea riittävästi erilaisia opiskelijoita ja voisivatko lähi- ja etäopetus olla jollain tapaa yhdistettävissä tai jopa valinnaisina?
Omilla monimuoto-opiskelijoillani testasin muutaman kerran lähituntien valinnaisuutta. Opiskelijat saivat valita, tulivatko he viestintätunneilleni vai seurasivatko he alustuksia verkkovälitteisesti. Ensimmäisenä pelkona minulla oli, että jos kaikki valitsevatkin verkon ja puhun tyhjälle luokalle. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt.
Suurin osa tuli lähiopetukseen ja vain muutama seurasi opetusta verkon välityksellä. Myös heillä oli mahdollisuus osallistua keskusteluun chatin kautta. Verkon takana olleet harmittelivat sitä, että eivät kuulleet kaikkien muiden opiskelijoiden kommentteja. Verkkoyhteys mahdollisti kuitenkin sen, että esimerkiksi ulkomailla työmatkalla ollut opiskelija pääsi mukaan tunnille.
Minulle opettajana kokemus ei ollut missään tapauksessa kaksinkertaista työtä. Ainoa muutos normaaliin lähitilanteeseen oli se, että varasin konferenssimikrofonin ja loin sähköisen opetushuoneen etukäteen. Tunnin aikana huolehdin oman alustukseni tallennuksesta sekä jouduin läsnä olevan ryhmän kanssa keskustellessani seuraamaan samalla myös chatin viestejä. Ei siis mahdoton tehtävä. Ja jos pelkäät livelähetyksen epäonnistumista, tallenna opetussessiosi vain poissaolevia varten.
Toinen hyväksi kokemani tapa liittyy tiimiopettajuuteen. Kun kaksi eri opintojaksoa tai oppiainetta yhdistetään, on sisällöt ja toteutukset mahdollista suunnitella yhdessä kollegan tai useamman opettajan tiimin kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa usein yhteisiä integroituja tehtäviä, jotka ovat tutkivia ja projektiluonteisia. Opiskeltavan aihealueen lisäksi ne opettavat myös projektinhallintaa ja tiimityöskentelyä. Aikuisopiskelijoiden kanssa lisäsimme tähän vielä työelämäyhteistyön eli yrityskumppanin.
Integroidut tehtävät ovat laajoja, joten myös opiskelijoiden kannattaa antaa tehdä tehtävät tiimeinä. Tehtäviä on kuitenkin vähemmän ja ohjausta on luontevaa antaa tiimeille tehtävien eri työvaiheissa. Jotkut tarvitsevat aina toisia enemmän apuja, mutta auttajiakin (opettajia) on useampi ja vastuuta voidaan näin jakaa.
Oppiaineet ja opettajat ovat erilaisia. Haastan myös lasten ja nuorten kanssa työskentelevät opettajat miettimään erilaisia mahdollisuuksia, miten he voisivat yhdistää lähi- ja etäopetuksen. Etäopetuksen roolin ei tarvitse korostua, ainoastaan olla mahdollinen. Uuteen normaaliin siirtyminen edellyttää myös uudenlaista ajattelua.
Suunnittelu voisi olla hyödyllistä vaikka ihan vain siltä varalta, jos koronan toinen aalto iskee kouluvuoden aikana…
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 