Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä. Omaa arkea ei osaa aina arvostaa, ennen kuin se muuttuu – ja huomaa ettei monikaan arkisista toimistamme ollutkaan lopulta itsestäänselvyys.

Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan kirjoittavani blogitekstiä kirjastossa käymisestä. Tämän viikon vierailusta kotikirjastossani tuli kuitenkin poikkeuksellisen kiitollinen olo, vaikka hain ainoastaan nipullisen viihteellistä kirjallisuutta omaan käyttöön – ilman mitään kunnianhimoisia ammatillisia tavoitteita.

Vuosien päästä tätä tekstiä lukiessasi et välttämättä osaa samaistua tunteisiini. On hyvä siis korostaa, että kirjoitan tätä poikkeuksellisena koronakeväänä 2020. Kirjastot sulkivat ovensa maaliskuussa ja tästä toukokuun toisesta kokonaisesta viikosta alkaen lainaus on jälleen ollut mahdollista.

Normaalia kirjaston käyttö ei edelleenkään ole.

Mutta asiointi oli oikein miellyttävää ja sujui ehkäpä jopa normaalia helpommin.

Tein varauksen kirjoistani sähköisesti. Sain nopeasti vastauksen, että kaipaamani kirjat ovat valmiina ja voin tiettyinä päivinä ja kellonaikoina tulla niitä noutamaan.

Noudatin ohjeita ja menin sopivana aikana kirjastoon. Siellä sain liikkua ainoastaan suoraan lainaustiskille. Lattialla olevat tarrat muistuttivat turvavälistä. Muitakin asiakkaita oli, joten pysähdyin odottamaan vuoroani tarran kohdalle.

Tiskille saapui lisää henkilökuntaa ja pääsin nopeasti palveltavaksi. Nippuni löytyi kätevästi ja minun tarvitsi vain vilauttaa kirjastokorttini magneettinauhaa. Henkilöstön ja asiakkaan välissä oli muovisuojus.

Kiitin, toivotin hyvät päivät ja jatkoin muiden askareiden pariin. Poistuessani kirjastosta toivoin hiljaa mielessäni, että varauspalvelu toimii yhtä sujuvasti jatkossakin – koronan jälkeenkin.

Vaikka usein kiertelen kirjastossa mielelläni kiireettömästi hyllyjen välissä etsien yllätyksiä ja uutta luettavaa, on toisinaan mukava saada lukupaketti jo valmiiksi lajiteltuna.

Lähitulevaisuudessa luen siis vapaahetkinäni muun muassa kuulentojen valmistelusta ja huippu-urheilusta sekä viiden perheen fiktiivisistä kohtaloista 1930-luvulta kylmän sodan vuosiin saakka.

Ja seuraavalla kerralla taas jotain ihan muuta. Kiitos kirjasto kun olet olemassa.

kirjat
Kuva: Heli Antila.