Viisaudesta on kiehtovaa lukea. Käsite on riittävän abstrakti, joten se antaa hyvin tilaa omallekin pohdinnalle. Jenni Spännäri ja Eeva K. Kallio ovat julkaisseet uutuuskirjan: Viisaus – käyttäjän opas.

”Viisaus on tekoja ja ajattelua, joka tuottaa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman pitkällä aikavälillä.”

Pidän kirjan käsitemäärittelystä. Viisaudella ei lähdetä hakemaan täydellistä, vaan pyrkimys on ”mahdollisimman hyvään”. Pidän myös siitä, että määritelmässä mainitaan niin teot kuin ajattelukin. Viisautta esitellään ja tarkastellaan vertaillen eri ajattelijoiden viisauskäsitteitä, joten myös historiallinen perspektiivi tulee monipuolisesti esille ja korostaa osaltaan käsitteen moninaisuutta.

Viisaus jaotellaan toisaalta teoreettiseen ja käytännölliseen viisauteen, toisaalta jumalalliseen, hengelliseen ja inhimilliseen viisauteen. Kirjoittajat toteavat myös sen, että viisautta on tietää miten vähän todellisuudessa tietää. Tämä tyrmää sen stereotypian, että viisauteen kuuluisi automaattisesti tietää mahdollisimman paljon – tai jopa kaikki. Eihän se ole käytännössä edes mahdollista.

Älyllisen viisauden lisäksi voidaan tarkastella myös esimerkiksi moraalista viisautta tai myötätuntoviisautta. Joten viisaus ei ole synonyymi älykkyydelle.

Elämä on monimutkaista ja asiat muuttuvat. Tavoitellessaan viisasta toimintaa on syytä aluksi jakaa asiat kahteen ryhmään: niihin, joille voi tehdä jotain ja niihin, joille ei voi tehdä mitään. Jälkimmäiselle ei kannata uhrata ajatuksia ja antaa niiden synnyttää mielipahaa, vaan edistää pikemmin niitä asioita, joissa itsellä on todellinen vaikutusmahdollisuus.

Viisauteen liittyy olennaisena osana itsetutkiskelu ja itsensä tunteminen sekä pohdinnan merkitys. En voi olla ajattelematta sitä, onko nykyisessä kiireisessä työelämässä varattu riittävästi aikaa pohdintaan, asioiden hahmottamiseen ja oman toiminnan itsearviointiin.

Toinen tärkeä asia liittyy kokonaisuuksien hallintaan ja ymmärtämiseen. Vaikken substanssiosaamisen merkitystä väheksykään, olen monesti miettinyt sitä, miten ainoastaan hyvin kapea-alaista osaamista pidetään viisauden merkkinä. Nämäkin asiat on osattava sitoa kontekstiinsa. Ja kuten kirjassa todetaankin, tarvitaan suurten kysymysten käsittelyyn aina mahdollisimman laajaa ymmärrystä.

”Kokonaiskäsityksen luominen ja jalkojen maassa pitäminen on viisasta silloinkin, kun meiltä vaaditaan yhä eriytyneempää ja kapea-alaisempaa osaamista. Vain laajemman ymmärryksen avulla pystymme tekemään viisaita päätöksiä, jotka hyödyntävät kaikkia.” (Spännäri & Kallio 2020, 179.)

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Näistä ensimmäinen tarkastelee viisautta käsitteenä ja sen ulottuvuuksia. Toisessa osassa käsitellään viisaaksi kasvamista ja elämänviisautta. Kolmannessa osassa viisautta käsitellään osana työelämää viisaana, osaavana, pohtivana ja myötätuntoisena työnä. Kerrontaa elävöittävät muutamat pohdintaharjoitukset.

Pidän siitä, että kirjoittajat eivät ole eritelleet ajatuksiaan erillisiksi artikkeleiksi, vaan kirjoittavat yhdessä. Näin teemoista saadaan monipuolisempia kokonaisuuksia. Kirjoittajat tukevatkin hyvin toisiaan, koska he lähestyvät viisautta kahdesta erilaisesta näkökulmasta. Spännärin tausta löytyy teologian puolelta ja hän on tutkinut muun muassa vanhenemista, elämänkokemusta, myötätuntoa ja viisautta. Kallio lähestyy puolestaan viisautta filosofis-psykologisena ja historiallisena ilmiönä.

Spännäri, Jenni & Kallio, Eeva. K. 2020. Viisaus – käyttäjän opas. Tuumakustannus.

7182

Advertisement