Esiintyminen pelottaa monia, mutta yleisö ei sitä huomaa

Puheviestinnän puhutuin osa-alue on esiintymisjännitys. Varsin moni paljonkin työssään puhuva henkilö kertoo kärsivänsä jossain määrin esiintymisjännityksestä. Monelle muulle kuin puhetyöläiselle saattaa esiintyminen olla suoranainen kauhun paikka. Tiedän tapauksia, joissa esiintyminen onnistuu vain vahvasti lääkittynä.

Opettaessani viestintää yritin selättää opiskelijoiden esiintymisen kauhua ja pelkoa hyvin monenlaisilla tavoilla. Joskus esitys on pidetty pelkästään opettajalle. Joskus yleisöksi on saanut valita opettajan lisäksi myös pari luotettavaa ystävää. Joskus ensimmäiset esiintymiskokemukset on tehty videolle live-esiintymisen sijaan. Joskus olen ohjannut opiskelijan mielikuvaharjoittelun pariin. Ja joskus asiasta on vain puhuttu yhdessä paljon – ja sen jälkeen hypätty suoraan syvään veteen.

Lopputulos on ollut se, että kaikki ovat esityksensä tavalla tai toisella pitäneet. Itselleni on jäänyt myös sellainen käsitys, että pelottava kokemus on lopulta ollut kuviteltua myönteisempi. Seuraava esitystilanne on ollut jo helpompi.

Suunnitelmat, ajatukset ja pelko eivät näy

Mielestäni esiintymistilanteita pelätään usein aivan turhaan. Esiintymisessä armollista on se, että kuulijat eivät tiedä puhujan suunnitelmaa. He eivät tiedä mitä pitäisi tapahtua ja millaisella aikajaksotuksella. Puhuja voi muuttaa suunnitelmiaan vapaasti ilman, että kukaan yleisössä huomaa mitään. Vahingossa yli hypätty asia paljastuu harvoin, jos ollenkaan.

Toinen lohdullinen asia on se, että esiintymispelko ei näy juuri koskaan – juuri millään tavalla. Viestinnän lehtorina tiesin hyvin tarkkaan jokaisen opiskelijan suhtautumisen esiintymiseen. Joskus yritin tietoisesti jopa tarkastella esiintymispelon näkymistä, kun tiesin kyseiselle opiskelijalle esiintymisen olevan hyvin vaikeaa. Silti oli vaikeaa huomata siitä mitään merkkejä.

Mitä asioita pelkääjä sitten kuvittelee?

– Tärisevä ääni. Tätä yleisö ei huomaa juuri koskaan, vaikka esiintyjä itse väittäisikin äänensä tärisseen.

– Tärisevät kädet. Jos henkilö jännittää paljon ja pitää muistipaperia käsissään, saattaa pieni käsien tärinä näkyä, mutta yleensä vain hetkellisesti. Tältä voi välttyä kokonaan asettamalla paperin eteensä pöydälle. Jos tuntuu turvalliselta pitää jotain käsissään, voi ottaa käsiinsä esimerkiksi kynän. Täytyy olla kuitenkin varovainen, ettei ala napsutella kynää.

– Hikoilu. Tämä ei juurikaan näy yleisölle. Pelon lisäksi myös suuri innostus saattaa saada aikaan saman reaktion. Flow-tilassa oleva esiintyjä saattaa hikoilla myös runsaasti, vaikka ei pelkäisikään itse tilannetta millään tavoin. Hikiläikät näkyvät vaalean paidan kainaloissa helpommin kuin tumman.

– Kasvojen punoitus. Tässä viittaan edelliseen kohtaan. Myös innostuminen lisää punoitusta. Omat kasvoni punottavat aina jopa mukavan puhelinkeskustelun jälkeen. Tämä ominaisuus ei välttämättä liity pelkotilaan – tai edes noloihin sattumuksiin millään tavoin. Osa ihmisistä vain punoittaa helpommin tilanteessa kuin tilanteessa. En ole myöskään huomannut esiintymistä pelkäävien henkilöiden punoittavan tavallista enemmän.

– Sanoissa sekoilu. Tältä ei kukaan puhuja voi välttyä. Joskus sanat ja ajatukset menevät sekaisin, mutta onko se lopulta niin vaarallista. Pahatkin sekoilut saattavat jäädä yleisöltä huomaamatta, sillä he eivät tiedä mitä olit aikeissa sanoa.

Miten selättää peikko?

Toiset esiintymistilanteet ovat aina toisia miellyttävämpiä.

Mieti millaisista tilanteista pidät ja mistä taas et. Jotkut pitävät enemmän tutusta ja toiset vieraasta yleisöstä. Esimerkiksi itselleni asiasta puhuminen tai juontaminen ei aiheuta pelkotiloja suurenkaan yleisön edessä, mutta en pidä lainkaan näyttelemisestä. Olen mieluummin lavalla oma itseni kuin kätkeydyn roolin taakse. Kouluaikoina minäkin muistan jännittäneeni esitelmiä, mutta kokemus on tuonut varmuutta.

Esiintymistilanteeseen vaikuttaa paljon ennakkovalmistautuminen. Kun tilanne on mahdollisimman hyvin suunniteltu, on esiintyminenkin mukavampaa. Itse mietin tärkeimmät käsiteltävät asiat ja käsittelyjärjestyksen. Suunnittelen ja aikataulutan myös etukäteen keinot, joilla yritän aktivoida yleisöä. Isossakin seminaarissa voi aina esittää muutaman kysymyksen tai pyytää pohtimaan asiaa vieruskaverin kanssa. Yleisö viihtyy paremmin, kun tilanne ei ole esiintyjän yksinpuhelua.

Puhu asiasta ja tee mielikuvaharjoituksia. Jos pelkäät esiintymistä, käsittele pelkoasi yhdessä jonkun luotettavan henkilön kanssa. Pohdi itseäsi puhujana ja erittele hyviä puoliasi ja kehittämiskohteitasi. Mieti kohderyhmää ja kuvittele tilanne etukäteen niin, että he kuuntelevat sinua kiinnostuneena.

Ryhmän ja henkilökemioiden vaikutus on suuri. Tälle asialle on myös haastavaa tehdä suuria muutoksia. On vain kokeiltava erilaisia tapoja kohdata ryhmä tai henkilö. Joskus oikea tapa löytyy, aina valitettavasti ei. Esimerkiksi opettajana toisten ryhmien kanssa kaikki sujuu aina loistavasti ja toisten kanssa tilannetta hankaa hyvinäkin hetkinä pieni jännitteen tuntu ilmapiirissä. Yksittäinenkin henkilö voi epäasiallisella käyttäytymisellään helposti pilata koko tilanteen ilmapiirin.

Henkilökemioiden merkitystä ei kannata väheksyä myöskään kahdenkeskisissä viestintätilanteissa. Kaikkien kanssa on pystyttävä toimimaan, mutta sielunveljeys ei synny jokaisen ihmisen kanssa, vaikka mitä tekisi.

Ehkä kaikkein tärkein vinkkini on mennä rohkeasti tilanteeseen. Esiintymään oppii vain esiintymällä. Tilanteen välttely vain lisää pelkoa ja ahdistusta.

Esiintymisen itsearviointipalaute: ”Muut näkevät eri asioita kuin minä itse: huomautuksia tulee yllättävistä asioista niin positiiviseen kuin negatiiviseenkin suuntaan, ne mitä odotin; niitä kommentteja ei tullutkaan.” Kuva: Heli Antila.

Advertisement