Monella on nyt tahtomattaankin käytössään paljon aikaa. Silloin kun käytössä on aikaa, kannattaa aina aina opiskella jotain uutta. Meillä Suomessa opiskeluun on hyvät mahdollisuudet myös verkkovälitteisesti. Eli samalla kun pysytään kotona, voidaan myös kehittää omaa osaamista – siis ainakin teoreettisesti.

Avoimen korkeakoulun kautta on tarjolla monipuolisesti erilaisia opintoja ja opintokokonaisuuksia. Normaalistikin avoimen opinnot ovat edullisia, mutta nyt moni korkeakoulu tarjoaa osaa opinnoistaan lomautetuille ja työttömille jopa ilmaiseksi. Lisäksi verkkotarjontaa on lisätty, joten opintotarjotin on entistäkin monipuolisempi.

Innostuin itsekin ajatuksesta. Tukeakseni henkisesti lasten kotikoulua voisin itsekin suorittaa jonkun uuden opintokokonaisuuden.

Etsin ja löysin.

Asia ei kuitenkaan ollut ihan näin yksinkertainen.

Tarvitsin kurssikirjallisuutta, jota ei löytynyt e-kirjana. Jotkut yliopistokirjastot tosin sallivat kirjojen noudon, mutta kun niitä ei löydy kotipaikkakunnalta ja matkustaa ei saa. Kirjastojen ollessa kiinni, ainoa vaihtoehto opinnon suorittamiseen olisi ostaa kyseinen kirja.

Yhden kirjan osalta tämäkin vaihtoehto olisi vielä mahdollisuuksien rajoissa, sillä kirjakaupat ovat onneksi auki ja myös verkkokaupan kautta tilaaminen on mahdollista.

Mutta. Kun kyseessä ei olekaan ainoastaan yksi kirja. Opinnoille tulisikin yllättäen hintaa paljon enemmän, kun joutuisin hankkimaan vähintään 3-5 kirjaa.

Vielä tähänkin vaihtoehtoon olin suuressa innossani valmis.

Mutta sitten tie nousi pystyyn lopullisesti.

Yksi osio oli suoritettava ehdottomasti tenttimällä. Oppimistehtävä ei ollut mahdollinen. Poikkeusolosuhteista huolimatta myöskään sähköistä tenttiä ei järjestettäisi. Eli tentti olisi sitten joskus kun maailma avautuisi – ajankohtaa koulutuksen järjestäjä ei osannut vielä kertoa.

Opiskeluhaaveeni karahtivat pahan kerran kiville.

Ehkä tutustun vielä muihinkin vaihtoehtoihin. Nyt kun sain taas opiskelumoodin ajatuksiini, niin oikeastaan vähän kaikki kiinnostaisi…

Ole kiltti ja vinkkaa minulle avoimen korkeakoulun opinnoista, jotka voi suorittaa ihan oikeasti verkkovälitteisesti. Ja joiden koko kurssikirjallisuuskin on saatavilla kirjastokaranteenista huolimatta – eli e-kirjoina.

blogikuvaA
Kuva: Heli Antila
Advertisement