Monipaikkaisuus nousi keskusteluihin rajoitustoimien myötä. Kun Uusimaa eristettiin muusta Suomesta, kävi ilmi monen uusimaalaisen olevankin todellisuudessa monipaikkainen. Rajojen sulkeutuessa kaipuu maalle oli suuri.
Maaseutu ei olekaan enää julkisessa keskustelussa pelkkää kuihtuvaa ja ikääntyvää periferiaa, vaan nyt on huomattu yllättävän monen olevankin todellisuudessa monipaikkainen tai citymaalainen – eli asuvan kaupungissa ja maalla.
Enää puhutaan vain vitsaillen ihmisistä, jotka eivät ylitä koskaan Kehäkolmosta.
Ikävää keskustelussa oli nyt se, että #pysykotona ymmärrettiin eri leireissä hyvin eri tavoin. Monipaikkaiset kummastelivat mikseivät saa mennä mökeilleen tai maaseutuasunnoilleen. Maaseudulla puolestaan tunnettiin silkkaa kauhua siitä, että joku ylittäisi maakunta- ja kuntarajat, toisi koronan tullessaan ja valloittaisi pikkukunnan yhden käden sormilla laskettavat tehohoitopaikat.
Ymmärrän molempia näkökulmia.
Tältä vastakkainasettelulta voitaisiin välttyä, jos kunnallisverotus ajateltaisiin kokonaan uusiksi. Jos monipaikkaiset oikeasti maksaisivat veronsa molempiin asuinkuntiinsa, olisivat he myös kriisiaikoina entistä tervetulleempia kakkoskotiinsa.
Näin he maksaisivat kakkoskuntansakin palveluista ja infrasta. Heidät olisi huomioitu näin osana kakkoskunnan terveydenhuoltokapasiteettia ja maaseudulla pystyttäisiin paremmin mitoittamaan kunnalliset palvelut vastaamaan todellista tarvetta. Ja ambulanssi pääsisi tarvittaessa mökeillekin vähemmän kuoppaista tietä pitkin.
Kun vielä etätyöstä olisi saatu uusi normaali, olisivat monipaikkaiset kriisien sattuessa todennäköisesti jo valmiiksi kakkoskodissaan työskentelemässä.
Koronan seurauksena on jo povattu maaseutuasumisen nostavan suosiotaan. En ihmettele näitä ennustuksia, sillä tuskin kyseessä on viimeinen kokemamme pandemia.
Ihmisten globaalin liikkumisen seurauksena tauditkin lisääntyvät. Ja ne lisääntyvät räjähdysmäisesti juuri ihmismassojen keskellä – kaupungeissa. Ja mistä taas löytyy kriisitilanteissa tarvittavaa huoltovarmuutta ja kotimaista ruokatuotantoa – maaseudulta.
Kun ihminen joutuu miettimään perusarvojaan ja maailma menee kiinni, löytyvät ruuhkattomat lenkkipolut juuri maaseudun metsistä. Kuukausi kerrostaloyksiön vankina on varmasti erittäin ahdistava kokemus. Tosin hyviä puolia löytyy sieltäkin: saasteet ja ruuhkat ovat hävinneet.
Asetelma on kääntynyt. Näin karenteeniaikaan me maalaiset kysymme kaupunkilaisilta kasvot isona kysymysmerkkinä sitä samaa, mitä meiltä aina kysytään:
”Mitä ihmettä te siellä oikein vapaa-aikananne teette?”
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 