Pidän elämäkerroista. Erityisesti muusikoiden ja urheilijoiden tarinat ovat mieleeni. Ehkä se johtuu siitä, että toimittajavuosinani olen ollut paljon tekemissä näiden molempien kanssa.
Ihmisten tarinat ovat kiehtovia. Usein niistä myös jää mieleen asioita, joita voisi soveltaa omassakin elämässään. Toisinaan elämäkerta on vain viihdyttävää luettavaa, josta ei halua ammentaa omaan elämäänsä mitään.
Viime viikon lukukokemuksissani törmäsin erittäin kiinnostavaan ajatukseen, joka näin poikkeusaikana tuntuu erityisen ajankohtaiselta.
Mitattavien asioiden poisto elämästä parantaa elämänlaatua. Tällaisia mitattavia asioita voivat olla esimerkiksi matkat, nopeudet ja ajat. Tietenkin mitattavuutta voidaan laajentaa käsittämään palkkaa, rahaa, työtunteja, referenssejä, lomamatkojen määrää, vaatekaapin sisältöä, pihasta löytyviä kulkuneuvoja, ystävien määrää Facebookissa….
Mittaamme lopulta elämässämme yllättävän paljon asioita.
Miksi?
Ja tuoko asioiden määrä jollain tavalla onnea elämäämme?
Mitattavat asiat poisti elämästään kirjailija Markus Torgeby, entinen urheilija. Hän huomasi nauttivansa juoksemisesta enemmän kun matkat, nopeudet ja ajat jäivät unholaan.
Torgebyn teos Juoksijan sydän on julkaistu jo vuonna 2016 eli mistään uutuuskirjasta ei ole kyse. Sen sanoma ja ajatukset ovat kuitenkin edelleen ajankohtaisia. Henkilönä Torgeby on kirjaimellisesti omien polkujensa tallaaja. Sellaisten henkilöiden kokemukset ja ajatukset ovat aina kiehtovaa luettavaa.
Itseään kirjailija on etsinyt muun muassa asuessaan kodassa ruotsalaismetsässä tai ollessaan harjoitusleirillä Afrikassa. Tuntuu luontevalta kehityskaarelta, että liikkuvaisesta pojasta tulee juoksija.
Lopulta hänelle kuitenkin selviää, että kiinnostuksen kohde on juoksu sinänsä – eivät mestaruudet tai ennätykset. Liian tavoitteellisuuden myötä juoksemisestakin oli tulla raskasta suorittamista.
Torgeby, Markus. Juoksijan sydän. Docendo.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 