Minulle LinkedIn on ammatillinen verkostoitumispalvelu. Käyntikorttien jakamisen lisäksi otin muutamia vuosia sitten tavaksi lähettää myös kontaktipyynnön LinkedInissä. Näin kontaktiverkostostani ammatilliset kumppanit ovat yhteystietoineen tarvittaessa löydettävissä helposti.

Aina välillä kummastuttaa keskustelu siitä, mitä ja miten LinkedInissä saisi sanoa ja toimia. Minun mielestäni tässä ei puhuta lainkaan yksiselitteisestä asiasta. Ihmiset toimivat ammatillisesti hyvin erilaisilla toimialoilla ja varmasti myös ammatilliset tavoitteet eroavat suuresti toisistaan.

Oman osaamisensa sanoittamisessa kannattaa oma persoona laittaa rohkeasti peliin – eli esiintyä myös verkossa omana itsenään. Ehkä osa omaa suurpiirteisyyttäni on se, ettei oma profiilinikaan ole hiottu ja päivitetty aivan ohjeiden mukaan loppuun asti. Pieni rosoisuus on mielestäni sallittua.

Nostan tähän muutamia LinkedInistä näkemiäni väitteitä ja kerron mitä niistä itse ajattelen. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä.

  1. Osa tyrkyttää omaa osaamistaan liian aktiivisesti. Tästä käytetään myös nimeä markkinointiviestintä. Viesti saattaa olla kohdennuttu hieman toisenlaiselle ryhmälle kuin sinä. Jos viestien aktiivisuus ja sisältö ärsyttävät, joku toinen yhteistyökumppani saattaa olla sinulle sopivampi. Ei yhteistyötä ole pakko tehdä juuri tämän henkilön kanssa, mutta kyllä hänellä silti täytyy olla oikeus kertoa osaamisestaan haluamallaan tavalla. Jos tapa osoittautuu perusteellisen vääräksi, huomaa henkilö sen ajan mittaan katoavina asiakaskontakteina ja muuttaa tyyliään. Todennäköisesti näin ei kuitenkaan ole. Me ihmiset olemme erilaisia – onneksi.
  2. Osa kertoo vain positiivisia tarinoita omasta ammatillisesta toiminnastaan. Ne saatetaan kokea ärsyttävinä, jos itsellä ei juuri nyt satu menemään hirvittävän hyvin. Mutta kuinka inhimillistä. Harvoin näkee feedeissä listausta suurimmista epäonnistumisista, joita niitäkin kaikkien uralle on sattunut. Käytin aiemmin sanaa rosoinen. Se sisältää myös sen ajatuksen, että epäonnistumisistaankin voi kertoa. Totuus lienee kuitenkin se, että bisnestä tehdään pikemmin onnistuneiden referenssien kuin epäonnistumisten kautta. Siksi en näe tässä mitään pahaa. Yritysmaailmassa ei kannata sortua kateellisuuteen, vaan benchmarkata ja ottaa onnistumisista opikseen.
  3. Osa surkuttelee tilannettaan ja tyrkyttää itseään töihin. Miksipä ei. Jos hakee aktiivisesti töitä, kannattaa siitä kertoa juuri ammatilliselle verkostolleen avoimesti. Bisnesmaailmassa säälipisteitä ei suuresti taida olla jaossa, mutta joskus voi olla terapeuttista purkaa ahdistustaan ja kertoa avoimesti oma tarinansa. Ei kenelläkään mene aina hyvin. Ammatillinen verkosto on mielestäni aika luonteva työnhakukanava.
  4. Osa esiintyy asiantuntijoina vähäisellä työkokemuksella ja/tai heikolla koulutuksella. Voiko joku väittää, että asiantuntemus syntyy automaattisesti tutkinnon tai trendikkään ja hyvän työpaikan kautta? Formaalin oppimisen lisäksi voi tapahtua informaalia ja nonformaalia oppimista. Kaikesta osaamisesta ei ole aina takeena dokumenttia. Mielestäni asiantuntijuuden tasoon vaikuttaa myös esimerkiksi koulutettava kohderyhmä. Joskus maanläheinen lähestyminen ja pelkkien perustietojen hallinta voi olla kohderyhmälle riittävä ja oikea lähestymistapa. Huijareitakin varmasti löytyy, mutta niitä ei vähäinen ansioluettelokaan paljasta. Eikä jokainen tohtorikaan ole automaattisesti paras kouluttaja.
  5. Palvelua käytetään henkilökohtaiseen tutustumiseen ja seuranhakuun. Tähän olen valitettavasti itsekin törmännyt ja kerrottakoon nyt onnenonkijoille julkisesti, että seura ja ystävyys ei kiinnosta. Olen ollut 30 vuotta parisuhteessa ja tyytyväinen siihen. Minulla on myös lukematon määrä hyviä ystäviä, joihin tulee pidettyä aivan liian vähän yhteyttä. Töitä saa tarjota. Kirjoituksia ja koulutuksia saa tilata. Mutta pidetään asiat ammatillisella tasolla – jookos.
     

    blogikuvaD
    Kuva: Heli Antila.
Advertisement