Onko suotavaa ajatella positiivisesti ikävien tapahtumien keskellä? Voiko kriisitilanteessa ja kriisitilanteesta vitsailla?
Esimerkiksi Uudenmaan maakunnan sulkemisesta kulkee sosiaalisessa mediassa paljon erilaisia meemejä, jotka naurattavat välillä ainakin täällä Uudenmaan ulkopuolisessa Suomessa. Voin kuitenkin hyvin kuvitella, että ne tulkitaan eri tavalla Uudenmaan sisällä. Vitsit ovat vähissä myös siinä tilanteessa, kun perheenjäsen on sairastunut ja taistelee elämästään teho-osastolla. Silloin taudista ja rajoituksista käyty kevyt keskustelu ei taatusti naurata.
Verkkoviestinnässä vitsailu ja ironia on erittäin vaikea tyylilaji. Kun asiat kirjoitetaan, saattaa väärä pilkun paikka muuttaa lyhyen viestin tulkintaa merkittävästikin. Vitsiksi tarkoitettu otetaankin tosissaan ja siitä aiheutuu monille paljon pahaa mieltä. Tai sitten vitsi osuu kuulijaansa juuri kipeimmällä hetkellä – ja satuttaa pahasti.
Mielensäpahoittamisilmiö on ollut havaittavissa sosiaalisessa mediassa jo pitkään, normaaliaikanakin. Asiapitoisiksi tarkoitetuistakin viesteistä tunnutaan usein etsivän suurennuslasin kanssa esimerkiksi poliittisia sisältöjä. Omilla vastauksilla rakennetaan tarkoitushakuisesti vastakkainasetteluja.
Yhdellä kirjoittajalla pettää pinna, sitten toisella ja lopulta kiistakumppaneita lyödään navan alle molemmilta puolilta varsin rumin sanakääntein. Lopulta ei ole enää kyse piilomerkityksistä ja huolimattomista tulkinnoista, vaan silloin isketään suoraan ja kovaa; harkitsematta ja kenties myöhemmin katuen.
Itse olen pyrkinyt kirjoittamaan positiivista asioita ja luomaan teksteilläni myönteistä ilmapiiriä. Haluan myös ajatella, että vitsailuakin tarvitaan kriisin keskellä.
Ymmärtääkseni joissain poliisipiireissä on raskaita asioita käsitellessä oma ”vitsailutyyppinen” kielensä, joka helpottaa heitä ahdistavien työtilanteiden hoidossa. Joskus poliisiuutisia hoitavana toimittajana pääsin jopa kuulemaan sitä – ja hämäännyin. Ulkopuolisen tai uhrin omaisten korviin joutuessaan sanailu voitaisiin kokea hyvin loukkaavana, vaikkei puhetta tehdä loukkaavassa tarkoituksessa. Sota-aikana huvia elämään toivat salaa pidetyt puskatanssit. Oman mielenterveyden vuoksi kriisinkin keskellä oli pidettävä välillä hauskaa.
Mutta omaan kirjalliseen viestintään kannattaa silti kiinnittää huomiota erityisesti kriisitilanteissa. Meemiä jakaessa ja ironista viestiä lähettäessä kannattaa aina miettiä kokonaisuutta myös muiden näkökulmasta.
Tämä samaa tarkoittaa myös esimerkiksi opettajien tekemiä ohjeistuksia. Tekstin monitulkintaisuus ei suinkaan helpota verkon päässä olevan opiskelijan työtä. Yksinkertaisuus on usein paras valinta.
Kaikkia ei voi koskaan miellyttää, eikä tarvitsekaan. Joskun voi kuitenkin olla ihan järkevää jättää joku vitsi kertomatta – tai kertoa se vasta puolen vuoden päästä kriisitilanteen rauhoittumisen jälkeen.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 