Mistä sinä oikeastaan bloggaat?
Tämän kysymyksen saan kuulla usein. Ja tiedän syyn. Tunnustan jälleen kerran olevani suutarin lapsi ilman kenkiä. Olen opettanut bloggaamista ja omassa toiminnassani toimin kuitenkin järjestelmällisesti toisin kuin opetan. Suurin syntini on se, että kirjoitan samassa blogissa hyvin erilaisista asioista – ja ihan tietoisesti.
Mitä ihmettä?
Tämä blogi syntyi aikanaan tarpeesta kirjoittaa. Olen taustaltani kirjoittava toimittaja ja opetus- ja hanketyötä tehdessäni en voinut tyydyttää kaikkea minussa olevaa kirjoittamisen tarvetta. Aloin siis kirjoittaa vapaa-ajallani työtäni sivuavia ajatuksia blogiteksteiksi hyvin harvakseltaan ja ilman sen suurempaa tavoitetta alati kasvavasta lukijakunnasta.
Luonteva aihealue löytyi viestinnästä, jota opetin ja myös ajattelin paljon. Viestintäaiheiset tekstini on suunnattu laajalle lukijakunnalle. Kaikki tarvitsevat viestintää tavalla tai toisella työssään, mutta suuri osa ei hahmota oman viestintäosaamisensa merkitystä.
Vähän samasta asiasta on kyse viestinnän opetuksessakin: puhutaanko itsestäänselvyyksistä, sillä kaikkihan osaavat jo puhua ja kirjoittaa. Kyse on kuitenkin sellaisesta taidosta, jossa täydellisyyttä ei saavuteta koskaan. Juuri se tekee viestinnän ilmiöistä erityisen kiinnostavia.
Kasvatusoppia yrityksille
Toinen blogissani selvästi korostuva pääteema on pedagogiikka. Siirryin aikanaan toimittajamaailmasta lehtorin rooliin, joten tarkastelen opettajuutta kasvatustieteilijän taustastani huolimatta usein hieman eri näkökulmasta kuin perinteiset luokkahuoneopettajat.
Haluan ajatella koulutuksen tapahtuvan elämää varten. Siksi maailman muutosten huomiointi, erilaiset kokeilut ja yhteydet ulkomaailmaan ovat mielestäni äärimmäisen tärkeitä. Pelkkä opetussuunnitelma ei riitä ainoaksi ohjenuoraksi, sillä jatkuvan muutoksen keskellä se on aina auttamattomasti vanhanaikainen. Sieltä löytyvät teemat, jotka on sisällytettävä tämän päivän työelämään.
Koulutuksen ja työelämän yhteistyössä olen huomannut kouluttajien imaisevan paljon vinkkejä yritysmaailmasta. Usein olen miettinyt sitä, että työelämäkin voisi hyödyntää pedagogisia vinkkejä. Esimerkiksi valmentava opettajuus ja valmentava johtajuus eivät lopulta ole ajatuksina kovin kaukana toisistaan. Tiimin vetäjälle voisi olla hyötyä myös pedagogisista ajattelumalleista, vaikkapa siitä miten tiimi saadaan innostumaan jatkuvasta oppimisesta ja itsensä kehittämisestä.
Ja sitten se kaikki muu…
Kirjoittaminen viestinnästä ja kasvatustieteistä samassa blogissa on kenties vielä heikosti perusteltavissa ja hyväksyttävissä. Mutta näiden lisäksi olen tunkenut tekstiini musiikkia, kuvataiteita, urheilua ja fiilistelyä omista kokemuksistani niin kotimaan matkoilta kuin lenkkipoluiltakin. Usein ajatukseni kumpuavat myös omasta kuplastani eli maalla asuvana kirjoitan aluekehittämisestä, etätyöstä ja luonnon keskellä asumisen ihanuudesta. Teen myös kirja-arvioita.
Ei noin saisi tehdä.
Kaikille eri teemoille pitäisi tietenkin olla omat bloginsa. Mutta ei. Vanhalla yleistoimittajan taustallani tungen kaikki maailman asiat surutta samaan blogiin. Sorry. Suosittelenkin, että etsi blogini avainsanojen perusteella juuri sinua kiinnostavaa sisältöä ja hyppää surutta kiinnostamattomien teemojen yli.
Älä ole kuitenkaan liian suppeakatseinen, sillä esimerkiksi postaukseni Bruce Dickinsonin puhekeikasta käsittelee ensisijaisesti puheviestintää eikä rockmusiikkia.
Asioilla on useampia lähestymiskulmia.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 