Pidin ensimmäisen täysin verkossa toteutettavan kurssin syksyllä 2008. Aiheena oli yritysviestintä ja ryhmänä kolmannen vuoden ammattikorkeakouluopiskelijat. Kurssi järjestettiin verkossa lukujärjestysteknisistä syistä, koska suurin osa opiskelijoista oli samanaikaisesti työharjoittelussa.
Olin erikoistunut yliopistossa verkko-opiskeluun, joten sisältöjen toteuttaminen verkkovälitteisesti ei jännittänyt. Sen sijaan pelkokertoimen toi se, että en tuntenut lainkaan opiskelijoitani. He olivat minulle verkossa ainoastaan joukko vieraita nimiä.
Tuon kokemuksen jälkeen olen opettanut verkossa useita kertoja niin vieraita kuin tuttujakin ryhmiä. Olen pyrkinyt ottamaan virheistäni ja kokemuksistani opiksi, mutta jokainen ryhmä on aina erilainen. Yllätyksiäkin siis riittää ja verkko-opettajan työ on jatkuvaa uuden oppimista.
Tuntematon ryhmä verkossa on toisaalta hyvä lähtökohta. Kurssin opettajalla ei ole minkäänlaisia ennakkokäsityksiä kenestäkään, ei yhdenkään opiskelijan osaamisesta, motivaatiosta tai tuen tarpeesta. Kaikki ovat ihan oikeasti samalla lähtöviivalla.
Haastavaa kurssin aikana on täsmälleen sama asia. Kun kurssin opettajalla ei ole minkäänlaisia ennakkokäsityksiä yhdenkään opiskelijan osaamisesta, motivaatiosta tai tuen tarpeesta, hänen on vaikeaa tarttua heikkoihin signaaleihin.
Jos tehtävä myöhästyy, miksi se myöhästyy? Myöhästymisen syy voi olla sattumaa, johtua akuutista kiireestä, opiskelijan huonoa priorisointia, heikkoa motivaatiota vai merkki akuutista tuen tarpeesta.
Jos lähestyt osaavaa ja kiireistä jo työelämässä olevaa opiskelijaa ajatuksella ”tarvitset varmasti erityistä tukea”, on viimeisetkin motivaation rippeet taatusti menetetty. Toisaalta viesti myöhästymisestä on lähetettävä heti muistuttaen kurssin säännöistä ja aikatauluista. Muuten osoitat olevasi piittaamaton opettaja ja annat signaalin, ettei yhteisillä pelisäännöillä ole lopulta niin suurta väliä.
Verkossa keskustellen ja yhteisöllistä materiaalia tuottaen
Ensimmäisen verkkokurssini rakensin hyväksi havaitsemalleni pohjalle, josta minulla oli omakohtainen opiskelijakokemus. Verkkokurssilla keskusteltiin ja luotiin yhteisiä tuotoksia. Tehtävät avattiin niin, että ainoastaan yhtä tehtävää työstettiin kerrallaan. Lisäksi jokainen opiskelija teki henkilökohtaisen oppimispäiväkirjansa, johon hän saattoi koota käyttämäänsä lähdemateriaalia ja kurssin aikana syntyneitä ajatuksiaan samalla kun raportoi omaa ja tiiminsä tapaa työstää kurssitehtäviä.
Tiedän kyseisen mallin olevan hyvin vaativa opiskelijalle. Se on sitä myös opettajalle. Kurssin keskusteluja on seurattava päivittäin ja opiskelijoille on annettava kannustavaa palautetta ja tarvittaessa syvennettävä liian kevyesti tehtyä keskustelua.
Tiukkatahtisella kurssilla erityistä tukea on äärimmäisen haastavaa antaa. Mitä enemmän verkkokurssilla on opiskelijoita, sitä vaikeampaa se on. Valitettavasti monet opiskelijat lähtevät hieman soitellen sotaan. Kun verkko on välineenä tuttu ja aikataulutkin vapaita, työn kuvitellaan olevan helppoa. Homma voi kuitenkin jäädä kesken, jos riittävää itseohjautuvuutta ei opiskelijalta löydykään.
Toisaalta verkkokurssi on helppo läpäistä myös alisuoriutuen – tekemällä vain kaikki annetut tehtävät läpi minimillä – arkijärjellä ja kepeillä lähteillä. Silloin lopputulos on heikohkon arvosanan lisäksi se, että mitään uutta ei tule välttämättä opittua.
Pääsääntöisesti kokemukseni verkkokursseista ovat kuitenkin hyviä. Moni aikuisopiskelija asettaa oikeasti oppimistavoitteensa korkealle ja suoriutuu kurssista huikean hyvin. Ja näin myös opettaja oppii aina jotain uutta.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 