Uutisvirtaa seuratessa huomaan, että poikkeusolosuhteissa on erityisen ihanaa asua maaseudulla, korvessa, keskellä ei mitään. ”Pysyn kotona” tarkoittaa näissä olosuhteissa sitä, että ulkoilulenkin voi ulottaa vaikka kymmenkunta kilometriä ihan mihin tahansa suuntaan ilman suurta vaaraa, että törmäisi muihin ihmisiin.
Usein kävelijän kontakti tapahtuu ohi autolla tai traktoreilla viilettäviin kanssakulkijoihin. Ja vaikka joku muu olisikin ajoittanut lenkin samaan ajankohtaan ja ilmansuuntaan, on maantiellä ja metsässä tilaa väistää ja ottaa turvaväli.
Maaseudulla talot ovat usein isompia, joten ainakaan ensimmäisten etäkoulu ja -työviikkojen jälkeen seinät eivät vielä kaadu päälle. Jokainen perheenjäsen voi halutessaan etsiä oman rauhallisen tilansa eri huoneesta.
Erakkohamsterit vai hamsterierakot?
Olo on hieman hämääntynyt, sillä poikkeusolosuhde ei lopulta poikkea maalaisen normaalista kovinkaan suuresti. Pitäisikö huolestua? Pyrin muutenkin käymään kaupoissa mahdollisimman harvoin ja ostamaan paljon ruokaa kerralla. Isot kauppakeskukset ovat minulle muutenkin liian levottomia paikkoja, joten normaalistikin asioin pienissä lähikaupoissa.
Vessapaperien hamstrausuutiset ihmetyttivät, kunnes tajusin meidän maalaisten hamstraavan normaalistikin erilaisia säilyviä tavaroita. Jos lähimpään vessapaperikauppaan tulee jo yhteen suuntaan yli 20 kilometriä, niin paperia ja perustarvikkeita löytyy aina kaapista. Kovin kustannustehokasta ei ole tehdä 50 kilometrin automatkaa loppuvan vessapaperin tai maidon takia.
Huoltovarmuusasioihinkin maalla suhtaudutaan levollisesti. Jokainen tietää mistä löytyy lähin maito- tai lihakarjatila ja miltä tilalta saa kananmunia. Jos ruokahyllyt kaupoissa alkavat ammottaa tyhjyyttään, moni on valmis hakemaan tai tilaamaan ruokansa suoraan tiloilta – ja niin on moni tehnyt tähänkin asti. Maaseudulla moni arvostaa lähiruokaa ja käyttää jo valmiiksi suomalaisia elintarvikkeita – ja ne ovat juuri sitä, mikä ei onneksi ihan ensimmäisenä lopu.
Mutta silti.
Kyllä mekin olemme huolissamme poikkeustilanteesta ja noudatamme ohjeita. Ystäviä ja sukulaisia on ikävä. Olisi kiva käydä kirjastossa, kuntosalilla, näyttelyssä ja konsertissa. Mutta näiden mahdollisuuksien puuttuessa tutustumme kotikirjaston antiin, nostamme puntteja kotona sekä kulttuurinälän iskiessa katsomme etäkonsertteja tai maalaamme ja soitamme itse.
Ja toivomme, että tauti saataisiin selätettyä.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 