IMG_20200227_161039
Kuva: Heli Antila

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon alakouluissa satsataan nykyisin lukemiseen ja kirjoittamiseen. Digitalisaatio tarjoaa entistä enemmän visuaalisia mahdollisuuksia, mutta toisaalta lisääntyneen tiedon aikakaudella tiedonhankinnasta ja sen arvioinnista on tullut aiempaa haastavampaa. Luotettavan tiedon löytäminen nopeasti vaatii erittäin hyvää luku- ja kirjoitustaitoa.

Kansalaisten digitaidot ovat nyt tutkinnan alla, sillä jopa neljänneksellä väestöstä arvioidaan olevan heikot digitaidot.

Voisikohan kyse olla siitä, että ongelmia on myös luku- ja kirjoitustaidon kanssa?

Tubettaja vai kirjoittava bloggari?

Nuorten sankarit ovat tubettajia. Omia videoitakin jaetaan ja arvioidaan TIK TOKissa ja YouTubessa. Myös kuvallisten hetkien jakamiseen pohjautuvat Instagram ja SnapChat ovat erityisesti nuorten suosiossa. Ja vaikka nuoret mielletään taitavina digiosaajina, arvioidaan heidänkin osaamisessaan olevan parantamisen varaa.

En muista kuulleeni nuorista kirjoittavista bloggareista. Väistämättä pohdin itsekin välillä olevani vanhanaikainen, kun vain kirjoitan ajatuksiani – ”so last season”. Silti kuitenkin jatkan kirjoittamista. Se on minulle luonteva tapa ilmaista ajatuksiani.

 

 

 

 

Advertisement