Opetuksesta käytävän keskustelun seuraaminen on usein ahdistava kokemus. Tuntuu siltä, että suurinta meteliä pitävät ne, jotka eivät tunne tämän päivän opettajan todellisuutta. On silti hyvä, että meteliä pidetään. Monilla opettajilla itsellään ei välttämättä ole siihen enää aikaa tai voimia.
Lähiopetus – tai sen puute – on noussut esille erityisesti ammatillisella puolella sekä ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Moni keskustelija näyttää osoittavan syyttävällä sormella opettajia, ikään kuin opettajat eivät haluaisi antaa lähiopetusta tai vastaisivat tahallaan hitaasti opiskelijoiden sähköpostiviesteihin. Lääkkeeksi tarjotaan opettajien määrän lisäystä.
Itse en lähestyisi asiaa tästä tulokulmasta. Opettajan työ sisältää tänä päivänä paljon muutakin kuin opettamista. Pahimmillaan opettajien määrän lisääminen saattaisi tarkoittaa silti sitä, että varsinaiseen opetus- tai ohjaustyöhön ei saataisi yhtään lisää apuja.
Projektityön lisääntyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia, mutta se ei sovellu kaikille opettajille ja ongelmana saattaa olla myös projektityön pirstaloituminen. Eli sen sijaan, että opettaja työskentelisi yhdessä projektissa isolla tuntimäärällä, hän toimiikin viidessä projektissa pienellä tuntimäärällä. Näin hän ehtii tunneillaan käytännössä perehtyä vain projektin tavoitteisiin ja annettu tuntimäärä on jo täyttynyt.
Esimerkiksi ammattikorkeakouluissa opettaja saa vuosityöresurssinsa tiettyinä työtunteina yhtä opintopistettä kohden. Tätä resurssia on laskettu varmasti kaikissa ammattikorkeakouluissa viime vuosien aikana – ja paljon. Jos tämä resurssi säilyy nykyisellä tasollaan, ei helpotusta ole luvassa lähituntien lisäämisen tai opettajien jaksamisen suhteen. Jo nyt monet opettajat sanovat suoraan, että laadusta on ollut pakko tinkiä. Opetustyöstä on myös hakeuduttu muihin työtehtäviin.
Resurssit on tällä hetkellä reippaasti alimitoitettu säästöpaineissa. Vaikka opettajan työ on muuttunut ja työnkuva voitaisiin suunnitella täysin uudenlaiseksi malliksi suhteutettuna annettuihin resursseihin, ei asia aina ole käytännössä ihan näin yksinkertaista.
Nimittäin myös opiskelijat ovat muuttuneet. Yhä useampi tarvitsee henkilökohtaista ohjausta ja tukea. Tämä tarve ei resurssoinnissa näy. Opiskelijat ovat ”asiakkaina” aiempaa vaativampia. He odottavat vastauksia viesteihinsä lähes reaaliajassa ja toivovat perusteellista henkilökohtaista palautetta osaamisestaan ja kehittymisestään. Vuorovaikutuksen lisäksi opiskelijoiden määrä opintojaksoa kohden on kasvanut.
Jatkuvasti muuttuva maailma uusine tutkimuksineen ja jatkuvasti kehitettävine oppimateriaaleineen vaatii myös opettajan aikaa. Työelämäyhteyksien ylläpidon on oltava säännöllistä, omia tietoteknisiä valmiuksia on kehitettävä jatkuvasti ja on seurattava viimeisimpiä alan keskusteluja ja mielellään myös osallistuttava niihin.
Kaikki uudet avaukset ovat siis tervetulleita. OAJ on väläytellyt opettajamitoituksen kirjaamisesta lakiin ja kokonaisten koulupäivien palauttamisesta amiksiin. Oli tuleva muutos mikä tahansa, toivon kuitenkin että myös yksittäisten opettajien vuosityöaikaa tarkasteltaisiin siitäkin näkökulmasta, onko annetusta työkuormasta edes teoreettista mahdollisuutta selviytyä siihen varatuilla työtunneilla. On kaikkien osapuolten etu, jos suunnitelma on realistinen.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 