Jokainen mediaa seurannut on huomannut keskustelun kaupungistumisesta – kuin väistämättömänä tosiasiana. Samaan aikaan uutiset kertovat etenkin pääseudulla köyhyyden lisääntyvän ja hintojen karkaavan asujien ulottumattomiin. #Citymaalaiset haluavat kokea niin maaseudun kuin kaupunginkin parhaat puolet ja tutkimukset kertovat varsin monen mielen haikailevan maaseutualueille.
Olen työskennellyt itse tavalla tai toisella aluekehityksen parissa lähes koko ikäni. Pienemmät paikkakunnat ovat aina tuntuneet enemmän minulta. Paikallis- ja maakuntalehtityö oli monipuolista ja antoisaa ja olen aina pitänyt kovasti maaseutukuntien koulutusmahdollisuuksien kehittämisestä. Ja sen eteen työskentelen edelleen.
Uskon nimittäin koulutusmahdollisuuksien lisääntymisen mahdollistavan myös uudenlaisen kehittymisaallon maaseutukunnissa. Töitä ja edullista asumista on tarjolla – siitä se ei enää ole kiinni. Mutta jos muualta ei oikeasti muuteta niiden töiden perässä, niin kannattaa ehkä kouluttaa myös kantaväestöä. Substanssiosaamisen lisäksi koulutus kasvattaa itsetuntoa ja verkostoja.
Koulutussäästöjen aallossa lopetettiin paljon sivutoimipisteitä. Kun jostain piti säästää, oli pääkampuksilla helpointa osoittaa sormella hieman sivummalle. Valitettavasti sama ongelma näkyy ainakin osittain edelleen. Vaikka koulutustarvetta on, aloituspaikkoja annetaan aika nihkeästi maaseudulle – tai vaikka annettaisiinkin, eivät läheskään kaikki opettajat ole halukkaita opettamaan pääkampuksen ulkopuolella.
Näinhän se on aina ollut. Matka kaupungista maalle on pidempi kuin maalta kaupunkiin. Mutta joskus kannattaisi ehkä lähteä maaseudun suuntaankin – puhtaan luonnon pariin…
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 